Lihahuijareille häpeamerkki oveen
Kaupan ovessa voi olla itkevää hahmoa kuvaava tarra. Tämä kertoo kuluttajille siitä, että elintarvikevalvoja on huomauttanut kauppaa elintarvikkeiden laadusta ja turvallisuudesta.
Ylen uutisten mukaan elintarviketurvallisuusvirasto Evira aikoo tehdä ruokakauppojen saamat huomautukset julkisiksi. Evira miettii mahdollisuuksia antaa kaupoille laatumerkintä.
Pääjohtaja Jaana Husu-Kallion mukaan asiaa on valmisteltu ennen uusinta kohua. Yleisönosastoissa on viime päivinä kirjoiteltu siitä, miten kaupat myyvät vanhentunutta lihaa marinoituna.
– Olemme pohtineet, miten kuntien viranomaisten tekemät tarkastuskäynnit saataisiin mahdollisimman tehokkaasti kansalaisten näkyville, Husu-Kallio sanoo.
Husu-Kallio toivoo kuluttajien ja viranomaisten parempaa yhteistyötä. Jos kaupasta saa huonoa lihaa tai kalaa, kuluttajan pitäisi valittaa kauppaan ja valvojille.



















Kommentit (48)
Seuraavassa vaiheessa kiinni jäänyttä kauppiasta voisi pitää kaakinpuussa kaupungintalon edessä kaikkien nähtävillä.
Vielä isompi häpeä on lihan kulutus. Se ei palvele ketään. Ihmiskunta ei tarvitsekaan lihaa eikä se tee mitään hyvää ihmiskunnalle.
Lappu on oltava ikkunassa.
JJ