Bauhaus vaihtaa toimitusjohtajaa

Bauhaus vaihtaa toimitusjohtajaa
Rauta- ja sisustuskauppa Bauhausin toimitusjohtaja Marina Vahtola on jättänyt yhtiön. Hän oli tiistaina viimeistä päivää tehtävässään.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Outi Kokko
19.8.2009 12:40
Kommentit 53

Yhtiön talousjohtaja Ansu Saarela vahvistaa tiedot, mutta ei kommentoi asiaa enempää.

Vahtola itse kertoo, että hän on tiennyt tulevaisuudestaan jo varhaisessa vaiheessa, eikä vasta tiistaina.

– Toki olen omat asiani tiennyt jo aikaisemmin, mutta aina on joku päivä, jolloin siitä tietävät muutkin.

Lähdittekö yhtiöstä omasta tahdostanne?

– Kyllä olen nyt siirtymässä uusiin haasteisiin. Enempää en voi tässä vaiheessa sanoa.

Hyvä menestys
ei estä yt-neuvotteluita

Marina Vahtola toteaa, että ihmiset vaihtavat yrityksiä ja työpaikkoja, eikä vaihtoihin aina liity kielteisiä seikkoja.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Hän kertoo olleensa Bauhausissa monta vuotta ja lisää, että nämä vuodet ovat olleet hyviä ja tuottaneet tulosta. Bauhaus on hänen aikanaan laajentunut, ja Suomen-organisaation alle on tullut useita maita.

Vahtola kertoi vasta maanantaina Taloussanomissa, että vaikka Bauhausin myynti on sujunut hyvin, yhtiö aloittaa yt-neuvottelut. Neuvotteluissa on määrä sopia henkilökunnan lomauttamisesta muutamien viikkojen ajaksi. Palvelualojen ammattiliitto PAM:n lakimies Liisa Aro piti Bauhausin käytäntöä arveluttavana.

Talousjohtaja Saarelan mukaan yt:t ja Vahtolan lähtö eivät liity toisiinsa.

Lisää Aiheesta
UutinenBauhaus aloittaa yt-neuvottelut (20.8.2009 16:40)
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (53)

Huono 0
Vahtola saneerasi itsensä ulos.

Kerrankin selkärankaa....;D
Peräänantamaton
Asiat eivät mitenkään liity toisiinsa kaikkea vain tapahtuu?
Shit happens
Bauhausin hintataso verrattuna Saksan vastaavaan ei Suomessa koskaan ole ollutkaan realistisella tasolla!
Suomen hintataso ,ostovoima ja kilpailu ei ole tältä Planeetalta
Suomen hintatasolla voi maailmassa myydä vain toisille suomalaisille!
Asioita seuraillut
Vahtola on irtisanottu tehtävästään. On mahdollista, että hän on tiennyt tilanteen käänteestä etukäteen.
Faktat pöytään, valehtelu riittää
"Bauhaus aloittaa yt:t varmuuden vuoksi"

Tuollaisesta lausunnosta pitäisi laittaa linnaan ja firma boikottiin
fdasfsa
Taisi hallitus vaihtaa tj:n ihan varmuuden vuoksi.
Tilanteet saattaa muuttua yllättäen, on hyvä olla liikkumavaraa
Kyllä nyt olisi Markantalon Irmelille hyvä paikka!
Kyllä nyt olisi Markantalon Irmelille hyvä paikka!

Totta puhut! Pätevälle naiselle löytyy aina paikka.
JyrkiBoy
Huono 8
Naiset tuntuvat tuhoavan tämänkin firman, eiköhän sieltä hyväsisko-verkostosta raahata joku toinen hyvä ja pätevä uudeksi johtajaksi.
Aapo
Sivut: 1 2 3 4 5 6 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti
mainos

Yhteistyössä

Taloussanomat - Uutiset

Uskotko Kreikan jättävän euroalueen heti parlamenttivaalien jälkeen?

06:03OsakeOsake

Kurssi nousussaFortum

graafi

15,56+0,13 %+0,02

KalenteriKalenteri

28.5.2012

Tecnotreen ylimääräinen yhtiökokous, esillä osakeanti 10:00  
kuluttajabarometri toukokuulta, Tilastokeskus 09:00  
EK:n luottamusindikaattorit toukokuulta 09:00  
USA:n markkinat kiinni (Memorial Day)    
 
Dilbert – 26.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949