Pelialan myynti laski kolmanneksen USA:ssa
Pelikonsoleiden myynti romahti jopa 37 prosenttia vuoden takaisesta. Videopelien oheistarvikkeita myytiin 12 prosenttia vähemmän. Luvut käyvät ilmi tutkimusyhtiö NPD:n tuoreesta tilastosta.
Nintendon Wii oli myydyin pelikonsoli, mutta senkin myynti pieneni puolella viime vuodesta. Toiseksi suosituin oli Microsoftin Xbox 360. Kolmantena tilastossa oli Sonyn PlayStation 3.
Suosituin peli heinäkuussa oli Electronic Artsin NCAA Football 10. Sitä meni kaupaksi 689 000 kappaletta.
Analyytikot odottavat myynnin kohoavan loppuvuonna, sillä syyskuussa markkinoille on tulossa odotettuja uutuuksia kuten The Beatles: Rock Band -videopeli.

















Kommentit (17)
Ei tule tapahtumaan.
Joulun messiaspelit (Beatles, Guitar Hero 5 jne) tulevat floppaamaan. Muovisoittimia on jo halukkailla nurkat täynnä.
Käytetyt pelit ottavat markkinan haltuun. Kuluttajat odottavat alennusmyyntejä.
Käytetyt pelit ottavat markkinan haltuun. Kuluttajat odottavat alennusmyyntejä.
Juuri tuo nurkista löytyvien muovisoittimien määrä takaa uusille biisikokoelmille hyvän myynnin. Lisäksi kummankin brändin kitarat ja muut soittimet ovat sen verran heppoista kamaa, että ne joutuu uusimaan noin kerran vuodessa jos pelaa vähänkään enemmän.
Käytettyjä pelejä malttavat odottaa vain tavikset ja köyhät, pelaamista harrastavat ostavat pelinsä edelleen uusina, mutta enenevissä määrin digitaalisina distroina. Tästä seuraa ainoastaan se että laatikkomyynti tulee kuolemaan pois lähivuosina ja se että voitot valuvat nettikauppoihin ja jakelupalveluihin. Myyntimäärät tulevat kyllä kasvamaan runsaasti kunhan tuo Wii ensin konvertoi suuretkin ikäluokat pelureiksi.