Stockmannin lasku oikeni hieman

Lehtikuva
Stockmannin lasku oikeni hieman
Kauppakonserni Stockmannin myynti oli edelleen selvässä laskussa kesäkuussa, joskin pudotus oli loivempaa kuin toukokuussa.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Taloussanomat
10.7.2009 11:10
Kommentit 3

Yhtiö kertoi perjantaina, että laskua viime vuoden kesäkuusta tuli 7,3 prosenttia 159,7 miljoonaan euroon, kun lasku toukokuussa oli runsaat 11 prosenttia. Yhtiön mukaan euromääräistä myyntiä painoi osaltaan Ruotsin ja Norjan kruunujen ja Venäjän ruplan heikentyminen.

Tavarataloryhmän myynti jäi kesäkuussa 9,5 prosenttia viime vuotta pienemmäksi. Suomessa pudotusta tuli 7,9 prosenttia ja ulkomailla 13,8 prosenttia. Venäjän-tavaratalojen ruplamääräinen myynti kasvoi 12 prosenttia, mihin vaikuttaa avattu tavaratalo.

06:01Osake
+0,07 %
14,51
+0,01

Vaateketju Lindexin myynti kasvoi paikallisissa valuutoissa laskettuna 9 prosenttia, mutta euroissa se supistui 3,0 prosenttia. Seppälän euromääräinen myynti väheni 4,9 prosenttia. Laskua tuli sekä Suomessa että etenkin ulkomailla.

Hobby Hallin myynti pieneni 15,8 prosenttia. Baltiassa lasku oli noin 26 prosenttia. Stockmann on jo aiemmin kertonut, että Hobby Hall vetäytyy Baltian markkinoilta syksyyn mennessä.

Stockmannin tammi–kesäkuun myynti jäi 12,7 prosenttia pienemmäksi kuin viime vuonna.

∇ Mainos ∇
Lisää Aiheesta
YrityksetStockmann A
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (3)

Huono 0
"Yhtiö kertoi perjantaina, että laskua viime vuoden kesäkuusta tuli 7,3 prosenttia 159,7 miljoonaan euroon, kun lasku toukokuussa oli runsaat 11 prosenttia."

MITEN VOI OLLA MAHDOLLISTA ETTÄ KURSSI SILTI NOUSEE????
ei pysty ymmärtää
Huono 5
Ottaen huomioon että ale alkoi 16.6 kun se viime vuonna alkoi juhannuksesta ei tätä voi oikein juhlia. Vertailukelpoisella myynnin rakenteella oikenemista ei varmastikaan olisi, ainakaan näin "paljoa".

Ja ennen suuria juhlia ensin ainakin pitäisi katsoa miten on käynyt kesäkuun katteiden => tuloksen.

Kurssi nousee koska markkinat odottivat vielä suurempaa rysähdystä. Korttivaihdon vaikutusten kamaluus vielä taantuman päälle vetää vielä pitkään Stockaa syvemmälle. Asiakkaat kun äänestävät yhä korttifiaskolle jaloillaan.

Kauankohan se varatoimari joka sen korttivaihdon räätälöi saa siellä vielä huseerata? Kuinka pitkä on suomenruotsalaisen rahan kärsivällisyys? Kuinka paljon hallitus oikeasti ymmärtää mitä liiketoiminnassa tapahtuu?
sivusta seuraava
Huono 0
Turhaa.tuon.kokoluokan.konserni.maksaa.veroja.joka.tekee.kaupankäyntiä.toisissa.valtioissakin.suomessa.ja.venäjällä.kun.asiakasvirta.pysähtyy.kun.ostovoima.loppuu.kansalaisilta.koska.verotus.näkyy.ostokuitissa.verot.pois.vastaisi.ulkomaisen.tekemää.taxfree.shoppailua.jolloin.hyväkintuote.menee.normaalikuluttajille.ja.tehtaat.pysyvät.tuottamassa.menekin.mukaan.kun.ostajia.tarvitaan.
Jokiheimopietro
Sivut: 1 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti
mainos

Yhteistyössä

Taloussanomat - Uutiset

Helsinki
Pilvistä, mahdollisesti vähäistä sadetta 14
Oulu
Melkein selkeää ja poutaa 11
Tukholma
Melko pilvistä, ja poutaa 14
Ennuste klo 09:00 Suomen aikaa.
  1. Kotimaan sää
  2. Sadetutka
  3. Maailman sää
Uskotko Kreikan jättävän euroalueen heti parlamenttivaalien jälkeen?

05:54OsakeOsake

Kurssi nousussaFortum

graafi

15,56+0,13 %+0,02

KalenteriKalenteri

28.5.2012

Tecnotreen ylimääräinen yhtiökokous, esillä osakeanti 10:00  
kuluttajabarometri toukokuulta, Tilastokeskus 09:00  
EK:n luottamusindikaattorit toukokuulta 09:00  
USA:n markkinat kiinni (Memorial Day)    
 
Dilbert – 26.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949