Ruoka on kuluttajien mielestä yhä liian kallista

Kimmo Mäntylä/Lehtikuva
Ruoka on kuluttajien mielestä yhä liian kallista
Tuoreen tutkimuksen mukaan kuluttajat pitävät ruoan hintaa yhä kalliina Suomessa.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Taloussanomat
25.6.2009 16:23
Kommentit 57

Elintarvikkeiden hinnat ovat yhä kuluttajien mielestä kalliita, kertoo TNS Gallupin tuore tutkimus. Kuluttajien mukaan hintojen selkein nousu on kuitenkin taittunut.

Kyselytutkimuksen mukaan hintojen nousu vaikuttaa selvästi ostokäyttäytymiseen. Kaupasta ostetaan harkitummin ja mieluusti kaupan omia merkkejä. Ulkomaiset elintarvikkeetkin käyvät kaupaksi, jos ne ovat hinnaltaan edullisia.

Kuluttajien ostoslistalta lähtevät hintojen nousun seurauksena ensimmäisenä turhat välipalat ja mikrossa lämmitettävät valmisruoat, tutkimus kertoo.

Tutkimuksessa havaittiin kolme eritavalla hintoihin suhtautuvaa kuluttajaryhmää. Toisille hinta on tärkeämpää ja toisille laatu. Kolmannen ryhmän muodostavat ne, jotka kantavat erityistä huolta taloudellisesta tilastaan. Nuoret ovat tutkimuksen mukaan ruokakaupassa hintatietoisia ja heille ruoan kotimaisuus ei merkitse samaa kuin vanhemmille polville.

TNS Gallupin tutkimukseen osallistui 1079 vastaajaa ja sen toteutettiin yhtiön internet-pohjaisessa tutkimuspaneelissa.

∇ Mainos ∇
Lisää Aiheesta
UutinenRuoka-alennuksille tulossa loppu (7.9.2009 08:59)
YrityksetTNS Gallup
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (57)

Huono 0
"Ulkomaiset elintarvikkeetkin käyvät kaupaksi, jos ne ovat hinnaltaan edullisia."

Osta kotimaista/suomalaista, vain suomalainen on hyvää -liturgia on näköjään saatu hyvin iskostettua kansan kaaliin. Se on ainoastaan pellervolaisen mafian keino pitää kotimaisten elintarvikkeiden hinnat taivaissa. Ja tuulipuvut ostaa, maksoi mitä maksoi.
jama
"Yhä"? Miten niin "yhä liian kallista"? Halpeniko se jossain vaiheessa?
Klik Klak
Miksi joku ostaa Stockmannilta maito litran valion purkissa 27 % kalliimmalla kuin sen saa viereisestä S-marketista?

Miksi Stockmannin myyjällä on parempi status kuin muilla myyjillä, onko vanha ei-sipsakka parempi kuin nuori ja sipsakka?
Juha
Lihavien määrästä päätellen ruoka on liian halpaa..
jussi
Joku taitaa pitää kuluttajia edelleen idiootteina?

Jos Oltermanni-klöntti maksaa 9 euroa (yli 50 MARKKAA vanhassa rahassa inflaatiosta huolimatta) on ihan selvää, että jossain on vikaa.

Kun pienenevää menekkiä korjataan hintoja nostamalla, voidaan huomata ihmisten ostavan pelkästään halvinta.

Kestokulutustavaroissa kannattaa maksaa laadusta, mutta mikä laatutuote tavallinen päivittäinen ruoka muka on?

Pelkkää rahastusta ja epäilenpä Vanhasen hallituksen lonkeroiden ulottuvan tällekin sylttytehtaalle.
Läpimätä koko Suomi
Miksi joku ostaa Stockmannilta maito litran valion purkissa 27 % kalliimmalla kuin sen saa viereisestä S-marketista?

Miksi Stockmannin myyjällä on parempi status kuin muilla myyjillä, onko vanha ei-sipsakka parempi kuin nuori ja sipsakka?

Siltä Stockmannin nuorelta ja sipsakalta muuten vasta hurjat kyydit saa.......
Kokemusta on
Terveiset Saksasta: lähikaupan maitolitra 0,42 eur!
Ostakaa ylihinnoiteltu homeomistusasunto lainarahalla ja kärsikää!
Lapin lihan ilmakuivattu naudanliha 50 gramman pusseissa vajaa 80€/kg.Lihan kilohinta vajaa 500markkaa,edullista todella edullista
Syön vain Lidlin ruokia
Niinpä. Suomalainen ruokahan on kuulema erityisen puhdasta. Samoja teholannotteita sinne peltoihin kaadetaan kuin likaiseen ulkomaiseen ruokaan.
Lapin lihan ilmakuivattu naudanliha 50 gramman pusseissa vajaa 80€/kg.Lihan kilohinta vajaa 500markkaa,edullista todella edullista
Todella surullista, tämä ei edes naurata.
etelän lättähattu
Sivut: 1 2 3 4 5 6 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti
mainos

Yhteistyössä

Taloussanomat - Uutiset

Helsinki
Pilvistä, mahdollisesti vähäistä sadetta 14
Oulu
Melkein selkeää ja poutaa 11
Bryssel
Selkeää ja poutaa 15
Ennuste klo 09:00 Suomen aikaa.
  1. Kotimaan sää
  2. Sadetutka
  3. Maailman sää
Uskotko Kreikan jättävän euroalueen heti parlamenttivaalien jälkeen?

KalenteriKalenteri

28.5.2012

Tecnotreen ylimääräinen yhtiökokous, esillä osakeanti 10:00  
kuluttajabarometri toukokuulta, Tilastokeskus 09:00  
EK:n luottamusindikaattorit toukokuulta 09:00  
USA:n markkinat kiinni (Memorial Day)    
 
Dilbert – 26.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949