Kirjaudu ▼
 

Kauppias syö hyödyn halventuneista raaka-aineista

Martti Kainulainen/Lehtikuva
Kauppias syö hyödyn halventuneista raaka-aineista
Ruuan raaka-aineiden hinnat laskevat, mutta lasku ei näy kuluttajan kukkarossa. Hyöty ropiseekin Turun Sanomien mukaan kauppaan taskuun.
Taloussanomat
20.4.2009 08:54
53

Ruuan hinta jatkaa nousuaan Suomessa, vaikka elintarvikkeiden raaka-aineiden hinnat ovat pudonneet. Hintoja pidätellään korkealla tarkoituksella, kirjoittaa maanantain Turun Sanomat.

Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskuksen professori Jyrki Niemi arvelee lehdessä, että kauppiaat pelaavat nyt aikaa syksyllä voimaantulevaa arvonlisäverotuksen alennuksen kanssa. 

– Kun raaka-aineiden hinnat nousevat, nostetaan myös kuluttajahintoja. Kun raaka-ainekustannukset laskevat, sama peruste ei käykään, Niemi arvelee Turun Sanomien haastattelussa.

Raaka-aineiden osuus kuluttajan maksamasta hinnasta on keskimäärin viidennes. Lihassa ja maidossa osuus on korkeampi, mutta leivässä matalampi.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Viime vuonna ruoan hinta nousikin Suomessa EU:n keskiarvoa nopeammin.

Tilastokeskus on arvioinut elintarvikkeiden hintojen laskevan runsaat neljä prosenttia, kun verotus putoaa 17 prosentista 12 prosenttiin. Jos hintoja pidetään nyt korkeammalla, verotuksen alennus ei tunnu kaupan kassassa yhtä kovana, Turun Sanomat kirjoittaa. 

Ihmiset Jyrki Niemi
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (53)


Anonyymi
Huhtikuun alussa S-ryhmä nosti 5-10% lähes kaikkien pakaste-eineksien hintoja. Johtuuko tuo sitten valmistajista vai ei, sitä en osaa sanoa. Epäilyttävästi hinnat nousevat kuitenkin ennen alvin laskua.
Epäilijä 20.4.2009 9:21

Anonyymi
partureiden osalta alv:n vaikutus oli jo nähty,yhtä tyhjän kanssa ja päättäjiä kusetetaan taas,no itsehän me heidät olemme valinneet suomen kansalaisia tukemaan.kauppiaat voivat ainakin kiittää hallitusta hyvästä palkankorotuksesta näin lama-aikanakin.
kiitos hallitukselle 20.4.2009 9:22

Anonyymi
Kauppa perustuu aina petokseen.


Tai sitten pitää tuottaa jotain lisäarvoa, kuten kilorioita vai mitä kalorioita ne ovakkaan, vattaan.
anttilaa petetty 20.4.2009 9:23

Anonyymi
Huhtikuun alussa S-ryhmä nosti 5-10% lähes kaikkien pakaste-eineksien hintoja. Johtuuko tuo sitten valmistajista vai ei, sitä en osaa sanoa. Epäilyttävästi hinnat nousevat kuitenkin ennen alvin laskua.


Joo, ja kun alv-alennuspuheet alkoi joskus loppuviikosta, niin seuraavana maanantaina oli raejuuston hintaan tullut 0,2e lisähintaa. Ei uskoisi, että jäsenet omistavat S-ryhmän.
ihmettelevä 20.4.2009 9:28

Anonyymi
Joopa joo; ja sitten Anttilan-täti voisi julkaista sen kassakaapissa olevan tutkimustuloksen, jossa kerrotaan kuka se oikein rahastaa. Taitaa vihdoin olla aika saada selville oikea rahastaja ja puhdistaa syyttömien maine? Tutkimushan on yhteiskunnan maksama, joten millä perusteella sitä jemmataan? Vaiko onko kysessä tulevaisuuden "Anttilan-lista", jonka julkaisua perustellaan "yhteiskuntarauhan säilyttämisellä"?


Katsos, tuossa otsakkeessahan se asia jo tuli ilmi. Siellä kassakaapissa kun ei ole mitään tutkimuksia. Kauppa määrittää hinnat, jonka sitten kuluttajat maksavat, siinä se.
Kaupan valta 20.4.2009 9:29

Anonyymi
Kauppias syö pöydässäsi.
Kalle K. Kauppias 20.4.2009 9:32

Anonyymi
Ruoka on vään samanlainen tuote kuin sähkö eli todellista kilpailua ei enää ole ja hintoja voi nostaa, jos haluaa. Miksi taistella hintakilpailun kautta markkinaosuuksista kun kaksi keskusliikettä voi sen sijaan keskittyä hinnan nostamiseen? Sillä tavalla saa vähemmällä vaivalla enemmän. Markkinat tarvitsevat kilpailua.
Ei toimi 20.4.2009 9:33

Anonyymi
Pitäisiköhän meidän suomalaisten kuluttajien katsoa ihan oikeasti hintoja eikä vaan mahdollisia bonuksia? Kyllähän sen näkee että esim. bulkkikamaa myyvät ketjut ovat lisänneet hintoihin bonusalennukset monin kertaisesti ja todellista hintakilpailua K- ja S-ketjujen välillä ei ole. Vain me kuluttajat tekemällä oikeita valintoja voimme painostaa nämä kaksi ryöstöketjua alentamaan hintoja.

Ja kiitos KILPAILUVIRASTON meillä on vain nämä kaksi oligopoliketjua Suomessa. Kyseinen virasto on tehnyt niin elintarvikekaupassa kuin polttoaineketjujen osalta päätöksiä, jotka ovat johtaneet nykyiseen tilanteeseen. Kenen etua KILPAILUVIRASTO oikein ajaa? Purasjoen aikaan vielä sentään KILPAILUVIRASTO yritti pistää suitsia vääristyneelle kilpailulle.
Onnittelut bonus- ja 20.4.2009 9:35

Anonyymi
No, Suomihan on Venäjän alamaisena oleva itsehallintoalue, joten hinnat määrää mafia.
Lampaat määkii 20.4.2009 9:35

Anonyymi
Aloitetaan "käy vai Lidilissä" kampanja.
Nimetön 20.4.2009 9:36
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä