Kallis liha piippaa väärissä käsissä

Heikki Saukkomaa / Lehtikuva
Kallis liha piippaa väärissä käsissä
Kaupat varustavat kalliimpia lihoja jo hälyttimillä.
Ruokakaupat ovat alkaneet suojata tuotteitaan varkailta yhä hanakammin. Kauppiaiden kiinnostus tuotesuojaukseen kasvaa ruoan kallistumisen ja uhkaavan taantuman takia.
STT
20.10.2008 12:22
Kommentit 15


Ruokakeskon riskienhallintapäällikön Marke Aallon mukaan ongelmia aiheuttavat paitsi satunnaiset näpistelijät myös ammattivarkaat.

Ensimmäiseksi varkaushälyttimet ovat ilmaantuneet kalliisiin elintarvikkeisiin.  Britanniassa esimerkiksi kalliit lihat ovat varkaiden suosiossa.

05:49Osake
+1,51 %
20,18
+0,30

– Kauppiaat valmistautuvat myymälävarkauksien kasvuun eri tavoin, esimerkiksi varustamalla kalliit lihat hälyttimillä, kertoi vähittäiskauppaketjujen liiton BRC:n johtaja Stephen Robertson.

Lihahälyttimen toimintaperiaate on sama kuin vaikkapa vaatteiden kohdalla: jos tuotetta ei ole maksettu, aiheuttaa se ovella hälytyksen. Robertsonin mukaan joissain supermarketeissa hälyttimiä on kiinnitetty myös pakastebroilereihin.

Myymälävarkaudet vähenivät Britanniassa viime vuonna, mutta BRC uskoo talouskriisin panevan pisteen suotuisalle kehitykselle.

∇ Mainos ∇
Lisää Aiheesta
UutinenMTK: Ruoan hinta nousee reippaasti (21.11.2008 09:54)
UutinenKouluruokailun taso vaarassa (16.10.2008 21:50)
UutinenSinkun ruokalaskuun raju korotus (10.9.2008 10:42)
YrityksetKesko
mainos

Kommentit (15)

Huono 0
Kyllä tälläisen rehellisen köyhän ruokarosvon elämä laitetaan hankalaksi.
rosvo
Huono 6
Helppo ohittaa voimakkaalla magneetilla, jos nyt haluaa pölliä. Saa verkosta 2 egee kipale. Tyhjentää niin rfid kuin väripatruunaversion.
dilledalle
Huono 7
Helppo ohittaa voimakkaalla magneetilla, jos nyt haluaa pölliä. Saa verkosta 2 egee kipale. Tyhjentää niin rfid kuin väripatruunaversion.
dilledalle
Se kellä ei ole optiorahaa, sen ei syömänkään pidä.
Jepjep
Ei ole rahasta kiinni kun lihaan tulee hälytin, mutta lämpötilailmaisinta ja kohtuuhintaista järvikalaa odotellaan yhä... Aasi on talousjohtajan suunnittelema hevonen, vai miten se sanonta menikään.
rulettaako ruokamyrkytys?
Elintasokuilu on politikkojen toimesta niin suuri että osan kansasta pitää jo varastaa että pysyvät elossa. Ilmeisesti rikkaiden kansankyykyttäjien pitää myös itse suojautua muurien taakse että he vuorostaan pysyvät elossa ja voivat nauttia rötöstelynsä hedelmiä.
lohduton tulevaisuus
Huono 4
Onneksi haarojen välissä roikkuu vielä jonkinmoinen pätkä luomulihaa.Muuhun lihaan ei sitten olekaan varaa.
Ei hälytintä
Huono 8
Tänään mä lähen pöllii broilerii ja sit huomen taas parast sisäfilettä! Ai miks mä teen näin? No ku pankitkin saa rosvota niinku haluaa ja me kustannetaa, niin on mullakin oikeus maksumiehenä jotain vastinetta saaha! Nii voishan tietyst kohdentaa tot putsauksen kohdetta ja pankinkin käydä ryöstämäs, nii sais sit broikut ja lihat kaupast niinku rahal laillisest!
anarkistinen rosvobroilerikiusaus njam! 8)
Huono 4
Sikakauppiaat rahastavat ruualla ja nyt vielä pistetään ylikalliista ruuasta saadut voitot hälyttimien hankintaan.

Varastakaa ruokaa niin paljon kun kerkiätte ja syökää todisteet nopeasti pois.
Robin Hood
Huono 2
Onneksi haarojen välissä roikkuu vielä jonkinmoinen pätkä luomulihaa.Muuhun lihaan ei sitten olekaan varaa.

Niin mutta piippaako se väärissä käsissä?

Toi otsikko oli kyllä päivän paras.
Sivut: 1 2 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti
mainos

Yhteistyössä

Taloussanomat - Uutiset

Helsinki
Pilvistä, mahdollisesti vähäistä sadetta 14
Oulu
Melkein selkeää ja poutaa 11
Tokio
Puolipilvistä ja poutaa 25
Ennuste klo 09:00 Suomen aikaa.
  1. Kotimaan sää
  2. Sadetutka
  3. Maailman sää
Uskotko Kreikan jättävän euroalueen heti parlamenttivaalien jälkeen?

05:42OsakeOsake

Kurssi nousussaNokia

graafi

2,18+2,06 %+0,04

KalenteriKalenteri

28.5.2012

Tecnotreen ylimääräinen yhtiökokous, esillä osakeanti 10:00  
kuluttajabarometri toukokuulta, Tilastokeskus 09:00  
EK:n luottamusindikaattorit toukokuulta 09:00  
USA:n markkinat kiinni (Memorial Day)    
 
Dilbert – 26.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949