Valtio valmistelee viinaveron nostoa
Suomalaisten viinan kokonaiskulutus laski alkuvuonna 0,1 prosenttia. Veron korotus vuoden alussa ei ole saanut aikaiseksi pelättyä viinarallia ulkomaille.
Kotimaassa myydyn alkoholin määrä laski hieman viime vuodesta. Ulkomainen tuonti ei ole kuitenkaan kasvanut merkittävästi.
– Veronkorotus ei aiheuttanut dramaattista muutosta. Alkuvuosi meni odotetusti, alkoholiverotyöryhmän puheenjohtaja Velipekka Nummikoski arvioi.
Valtiovarainministeriön asettama työryhmä on teettänyt selvityksen veronkorotuksen vaikutuksista alkoholinkulutukseen.
Nummikosken johtama työryhmä tekee selvityksen pohjalta esityksen ensi vuoden alkoholiverosta.
Työryhmä kokoontuu seuraavan kerran elokuussa. Nummikoski sanoo, että alkoholiveron alentamista on turha odottaa.
Nykyinen hallitus on varautunut alkoholiveron nostoon tänä vuonna. Nummikoski ei halua ennakoida, miten paljon alkoholiveroa voitaisiin alkuvuoden käyttökulutuksen pohjalta nostaa.
Mäyräkoirien
menekki väheni
Väkevien juomien vero nousi vuodenvaihteessa 15 prosenttia ja mietojen viinojen 10 prosenttia. Veron lisäksi viinan hintaa on nostattanut vähittäismyyntihinnan kallistuminen.
Alkoholiverotyöryhmän teettämästä selvityksestä näkyy, että suomalaiset hankkivat ulkomailta entistä enemmän väkeviä viinoja.
Selvityksen mukaan kaljan myyntirajoitukset ovat purreet ja vähentäneet mäyräkoirien menekkiä. Uusien rajoitusten mukaan oluttarjousten tulee kestää kaksi kuukautta. Mäyräkoirassa myytävän olutpullon pitää maksaa saman verran kuin yksittäispakkauksen.


















Kommentit (36)
Tämä johtaa siihen, että alkoholikulttuurin rakennemuutokselle ei anneta mitään mahdollisuutta. Kun viina on kallista, sitä pidetään arvokkaana ja haluttavana, samaan perustuu vaikka merkkilaukkujen myynti. Muualla EUssa sitä ei tarvitse sillä tavalla konrolloida, koska kulttuuri on toisenlainen, alkoholi on arkinen elintarvike. Se on sosiaalisesti, ei valtion säätelemä.
Kulttuurin kehittymisen ongelma on tietysti siinä, että se ottaa aikansa. Me sitten vaan uskomme, että meille on hyväksi olla jatkuvasti valtion vankilassa, jotta emme pääse pahantekoon. Silloin emme opi koskaan olemaan vapaana.
Hain juuri Tallinnasta mäyräkoirat.Ne eivät olleet kaljaa,vettähän saa raanastakin ,ne olivat 80% viron viinaa.Kuka sieltä nyt vettä kantaisi?.Riittää pariksi vuodeksi.
5 litraa 85 %:sta maksoi 64 €uroo .Siihen kun laskee raanasta toiset 5 litraa niin onkin 20 pulloo
40 %:sta.Laske siitä
Hain juuri Tallinnasta mäyräkoirat.Ne eivät olleet kaljaa,vettähän saa raanastakin ,ne olivat 80% viron viinaa.Kuka sieltä nyt vettä kantaisi?.Riittää pariksi vuodeksi.
5 litraa 85 %:sta maksoi 64 €uroo .Siihen kun laskee raanasta toiset 5 litraa niin onkin 20 pulloo 40 %:sta.Laske siitä
Onneksi matka sinne viroon oli ilmainen... ;)
Ovatko suomalaiset kansana vähän tyhmiä, kun aina äänestävät samat jästipäät hallitukseen?