MTK: Ruoan veroale olisi jo tarvittu
Suhdannepoliittisesti olisi järkevää, että ruoan veroale olisi tullut voimaan aikaisemmin. Sillä olisi nopeasti ratkaistu elintarvikkeiden hinnannousu ja inflaation vaikutus, sanoo johtaja Seppo Aaltonen Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitosta (MTK).
Aaltosen mielestä veronalennus olisi sopinut hyvin esimerkiksi tämän vuoden alkuun.
– On selvä, ettei elintarvikkeilla kannata pitää näin suurta verorasitusta. Esimerkiksi Euroopassa keskimääräinen verotustaso on 6–7 prosenttia.
Hallituksen suunnitelmana on pudottaa ruoan arvonlisäveroa vuoden 2009 lokakuussa. Vero putoaa 17 prosentista 12 prosenttiin. Valtiovarainministeri Jyrki Katainen (kok.) vahvisti Ylen A-Plus-ohjelmassa keskiviikkona, että alkuperäisessä aikataulussa aiotaan myös pysyä.
Elintarvikkeiden hinnannousua kartoittava Pellervon taloudellinen tutkimuslaitos (PTT) valmistelee parhaillaan huhtikuussa ilmestyvää hintaennustetta.
PTT:n tutkimusjohtajan Perttu Pyykkösen mukaan uudessa ennusteessa hinnannousu ylittää syksyllä ennustetun 3,5 prosentin. Ennustetta pitää rukata uusiksi, sillä elintarvikkeiden vuodenvaihteeseen sijoittunut hintapiikki yllätti tutkimuslaitoksen. Silloin varsinkin maitotuotteiden hintoja korotettiin roimasti.
Valio on kertonut, että hinnankorotukset jatkuvat vielä tämän vuoden keväällä, mutta vuodenvaihdetta hillitymmin.
Tänä vuonna odotetaan tietoja erityisesti viljasadosta. Hyvä sato tasaa elintarvikkeiden hintapiikkiä. Joskin pitkälle jalostettujen elintarvikkeiden, kuten leipomotuotteiden, hintaa raaka-aineen hintakuprut eivät paljoa heilauta.
Kaupat ovat luvanneet siirtää ruoan arvonlisäveron alennuksen suoraan kuluttajahintoihin. Pellervon laskelmien mukaan tämä tarkoittaisi 3,5 prosentin hinnanalennusta. Palkansaajan ostovoima saisi veronalennuksesta puhtia puolen prosentin verran.
Tutkimuslaitosten johtajat eivät lähtisi kiihdyttämään veronalennusten aikatauluja inflaatioluvuista huolimatta.
– Tärkeintä on, että hallitus teki päätöksen ja pysyy siinä, sanoo PTT:n toimitusjohtaja Pasi Holm.
– Jos ajatellaan pelkkää inflaatiota, niin veroa olisi pitänyt alentaa heti. Suomella on kuitenkin mennyt nyt taloudellisesti niin hyvin, että veronalennus voi odottaa hyvin hallituksen aikataulua, sanoo Palkansaajien tutkimuslaitoksen johtaja Jaakko Kiander.
Veronalennuksen riskinä on, että ennen alea kaupat nostavat hintojaan jo valmiiksi.
Pyykkösen mukaan tahallisesta hintakeinottelusta ei ole näkynyt ainakaan vielä merkkejä.
– Suomessa elintarvikkeiden hintakehitys on vielä ollut hitaampaa kuin Euroopassa keskimäärin eikä vuodenvaihteen hintapiikinkään voi sanoa johtuneen tulevasta veroalennuksesta.

















Kommentit (23)
Kröhöm. Riski on toteutunut jo.
Ei tarvitse mennä kuin ruokakauppaan kokeilemaan. Tölkki maitoa, leipä, juusto, rasia tomaatteja ja puoli kiloa jauhelihaa maksaa tällä hetkellä noin 15e.
Virhe alv- korkeudessa tehtiin aikanaan, harmi vain, että sitä virhettä ei voi korjata kuluttajan hyväksi.
Onhan se nyt jo nähty polkupyöräkorjaamojen- ja parturien alv alennuksesta. Siinä jäi kuluttajalle mustapekka kouraan. Miksi nyt kävisi toisin??????
ONNEKSI NÄIN ON, hyvä ettei nouse sillä eurokin on tekemättä jäädystä työstä liikaa.