Digihankinnat jäivät viime tippaan

Monet kaapelikotien asukkaat ovat lykänneet digiaikaan siirtymistä niin pitkään kuin mahdollista.
Elektroniikkakauppojen mukaan viime hetken ostoryntäys on nyt selvästi kiihkeämpää kuin elokuussa, jolloin antennikodeilla oli viimeinen mahdollisuus estää televisionsa pimeneminen.
Kaapelikodeissa asuvien on hankittava digiboksi tai -televisio perjantaihin mennessä, jos he haluavat katsella televisiota viikonloppuna. Perinteiset televisiolähetykset loppuvat nimittäin kaapeliverkossa lauantaiaamuna.
– Vaikuttaa siltä, että kaapelitaloudet ovat jättäneet digiboksin hankkimisen enemmän viime tippaan kuin antennitaloudet, toteaa Tekniset -ketjun toimitusjohtaja Taru Kuosma.
Hän kertoo, että antenniverkkoon tarkoitettuja digibokseja myytiin tasaisesti pitkin viime kesää. Kaapeliverkkoon sopivien boksien myynti puolestaan on käynyt kuumana lähinnä vain nyt helmikuussa.
Verkkokauppa.comin toimitusjohtaja Samuli Seppälä on huomannut saman.
– Kaapelidigibokseja menee nyt hullun lailla. Ero puolen vuoden takaiseen tilanteeseen on iso. Tällä kertaa ihmiset ovat todella myöhässä liikkeellä.
Expertin toimitusjohtaja Kari Kaaripuu kertoo, että digilaitteiden myyntitahti kiihtyy koko ajan.
– Myynti on jo kuukauden ajan tuplaantunut joka viikko.
Niin Kuosma, Seppälä kuin Kaaripuukin myöntävät, että jotkin suositut digiboksi- ja digitelevisiomallit ovat päässeet paikoin loppumaan. Viime hetken ostaja ei näin ollen välttämättä saa heti mukaan juuri sitä laitetta jonka haluaisi.




















Kommentit (8)
Laitetaanko nyt säästyneet TV-luparahat digiboxiin vai onko kyseessä toisen leirin harjoittama propaganda?
sama juttu turkusses kävin muissa asioissa neljässä kodinkonekaupassa ja hiljasta oli mainituilla osastoilla. Vartavasten meinaan asiaa tutkailin kun ruuhkasta kirjoitellaan
Noh, eipä täällä Lappeenrannassakaan Prismassa ja Gigantissa näyttänyt tunkua olevan digiboksien kohdalla - en kyllä itsekkään ostanut. Mutta Lappeenranta onkin pieni kaupunki, ja jos Espoon Leppävaarassa eikä Turussakaan tunkua näy, niin kauppa käy sitten varmaan todella polttavan kuumana vaikka Helsingissä ja Vantaalla ;)
Näyttäisipä noita kaapeliverkkoon olevan saatavilla heti 70 euron boksista alkaen.
Myydyin, eli Kansalaisboksi näyttäisi olevan loppu, myyty 46kpl 19.02 - 23.02. Ei huonosti, mutta muita bokseja näyttää olevan myyty 1kpl/päivä tahtia. Noiden lukujen valossa ei nyt ainakaan hyllyt tyhjenneet ole...