Finlandia-voittajat kirjalahjojen hitit

Pekka Sakki/Lehtikuva
Finlandia-voittajat kirjalahjojen hitit
Aika monesta paketista paljastuu tänä jouluna Hannu Väisäsen kirja Toiset kengät.
Vaikka joulun alla kauppojen hyllyille ilmaantuu uusia vimpaimia, ovat suomalaisten joululahjamaussa pitäneet pintansa myös vanhat tutut suosikit.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
STT
23.12.2007 18:04
Kommentit 0

Vaateosastoilta paketteihin on tänä vuonna kätkeytynyt yöpukuja ja kylpytakkeja, muuten taas muun muassa pelejä ja julkisuudessa syksyn mittaan paljon esillä olleita kirjoja.

– Suosikkeja ovat tänä vuonna olleet kaikki Finlandia-voittajat sekä perinteisistä suosikeista Laila Hirvisaari, Ilkka Remes ja Arto Paasilinna. Yleensä ottaen tuntuu, että lahjojen hankintaa on ehkä jonkin verran lykätty aikaisemmasta, puntaroi myyntijohtaja Mervi Jäntti Suomalaisesta kirjakaupasta.

Stockmannin myyntijohtajan Tuija Vänttisen mukaan elektroniikkaosastoilta on tänä vuonna valittu lahjaksi etenkin puhelimia ja kameroita, kun taas esimerkiksi televisiot on hankittu jo aikaisemmin vuoden varrella digiaikaan siirryttäessä.

Monista kaupoista loppui jo paljon ennen joulua lahjalistojen yllätyssuosikki, herätysominaisuudella varustettu lamppu . Moneen autoon on taas hankittu gps-paikannin, jota jo ennen joulukaupan alkamista povatiin yhdeksi lahjahitiksi.

∇ Mainos ∇
Lisää Aiheesta
UutinenFinlandia-karavaani lähti liikkeelle (4.12.2007 17:33)
UutinenJoulun suosikkilahjat selvisivät (10.11.2007 14:56)
mainos
Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti
mainos

Yhteistyössä

Taloussanomat - Uutiset

Helsinki
Pilvistä, mahdollisesti vähäistä sadetta 14
Oulu
Melkein selkeää ja poutaa 11
Tukholma
Melko pilvistä, ja poutaa 14
Ennuste klo 09:00 Suomen aikaa.
  1. Kotimaan sää
  2. Sadetutka
  3. Maailman sää
Uskotko Kreikan jättävän euroalueen heti parlamenttivaalien jälkeen?

05:27OsakeOsake

Kurssi nousussaNeste Oil

graafi

7,685+0,33 %+0,02

KalenteriKalenteri

28.5.2012

Tecnotreen ylimääräinen yhtiökokous, esillä osakeanti 10:00  
kuluttajabarometri toukokuulta, Tilastokeskus 09:00  
EK:n luottamusindikaattorit toukokuulta 09:00  
USA:n markkinat kiinni (Memorial Day)    
 
Dilbert – 26.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949