Itäliha epäilyttää Suomessa

Suomalaiset lihan maahantuontiyritykset mainostavat tuovansa lihaa esimerkiksi Länsi-Euroopasta kuten Tanskasta ja Hollannista tai Etelä-Amerikasta ja Uudesta-Seelannista.
Yksikään satunnaiselle kyselykierrokselle osuneista yrityksistä ei kuitenkaan myöntänyt tuovansa lihaa Itä-Euroopasta. Siitä huolimatta, että tullin tilastojen mukaan tuonti on hurjassa kasvussa.
Elintarviketeollisuuden viestintäjohtaja Sirpa Rinne arvelee, että liha päätyy ravintoloihin ja lihavalmisteisiin.
Toisaalta lihavalmisteita myyvistä yhtiöistä esimerkiksi Atria ja HK vakuuttavat tuotteidensa kotimaisuutta.
HK Ruokatalon toimitusjohtaja Esa Mäki sanoo, että yhtiön Baltiassa ja Puolassa tuottama liha myydään paikan päällä, eikä sitä tuoda Suomeen "ihmeellisiä määriä".
Maahantuontiyrityksistä esimerkiksi Suomen tuontiliha tuo lihaa pääosin Uudesta-Seelannista ja Etelä-Amerikasta, mutta myös jonkin verran EU-maista kuten Ranskasta, Espanjasta ja Tanskasta. Itä-Euroopasta lihaa ei tuoda, koska sille ei toimitusjohtaja Gustaf Salmelinin mukaan ole tullut tarvetta.
Hän myöntää, että itäeurooppalaisen lihan maine ei ole paras mahdollinen.
– Jos katsoisimme pelkästään hintaa, niin aika nopeasti menisi niin, että tuotaisiin vaan. (---) Tämä on kyllä arka asia, kun puhutaan elintarvikkeista.
Suurempaa syytä epäluulolle ei kuitenkaan näyttäisi olevan. Eläinlääkäri Nina Mäki-Petäys Vantaan elintarvikevalvonnasta sanoo, että hänen tietoonsa ei ole viime vuoden aikana tullut laatuongelmia Itä-Euroopasta tulevan lihan kanssa. Samaa mieltä on Elintarviketurvallisuusvirasto. Tosin Ruotsissa ongelmia on Mäki-Petäyksen kuuleman mukaan ollut jonkin verran.
EU-maista tuotiin lihaa Suomeen alkuvuonna yhteensä vajaat 20 800 tonnia. Baltian maiden ja Puolan osuus tästä oli noin viisi prosenttia, mikä on selvästi enemmän kuin viime vuonna.
Tullin tilastotietojen mukaan esimerkiksi Puolasta lihaa tuotiin tammi–heinäkuussa yli kaksi kertaa enemmän kuin viime vuonna vastaavana aikana. Myös Virosta ja Liettuasta tuotiin lihatuotteita selvästi enemmän kuin viime vuonna.



















Kommentit (20)
Tosin tämä ei ollut syy, vaan se, että HK käyttää muistaakseni geenimanipuloitua lihaa, eikä nyt osaa antaa siihenkään oikein suoria vastauksia.
Eräskin herraskaisella maineella ratsastava merkki ei käytä suomalaista lihaa ollenkaan.
Bon Appetit.
Et ole ilmeisestikään tutustunut niihin lukemattomiin eläintauteihin, joita tanskalaisissa sikaloissa riehuu tämän tästä huolimatta siitä, että sikäläiset siat syövät antibioottirehuja.
Miksi yrittäjissä on niin paljon epärehellisyyttä ja kieroa?
ENTINEN YRITTÄJÄ