Energiajuoma jyrää kahvin
Energiajuomamarkkinat ovat kasvaneet viime vuodesta 40 prosentilla. Markkinointipäällikkö Jori Manninen Sinebrychoffilta kertoo, että energiajuomien vuotuinen myynti on 80–90 miljoonaa euroa.
Juomia myydään 12–13 miljoonaa litraa. Kaikista virvoitusjuomista energiajuomien osuus myynnin arvosta on 19 prosenttia, mutta litroilla mitattuna vain viisi prosenttia.
Battery-energiajuoma lanseerattiin kymmenen vuotta sitten, jolloin Mannisen mukaan kohderyhmänä olivat teknobileissä käyvät nuoret aikuiset, laskettelijat ja lumilautailijat.
Tänä päivänä tyypillinen energiajuomien kuluttaja on kaupungissa asuva, aktiivinen 25-vuotias mies.
Sinebrychoffin tekemän käyttäjätutkimuksen mukaan käyttäjäkunta on laajenemassa. Naisten määrä on kasvamassa. Manninen kertoo, että he suosivat etenkin sokeritonta energiajuomaa.
– Tutkimuksesta kävi ilmi, että piristävä juoma on jonkin verran syrjäyttänyt kahvin käyttöä. Juomaa kuluu paljon työpaikoilla ja opiskelun ohessa. Kyselyymme vastanneista 55 prosenttia juo energiajuomaa vähintään kerran viikossa. Luku on kasvanut kymmenellä prosenttiyksiköllä kahdessa vuodessa.
Energiajuomien kyljessä sanotaan pienellä tekstillä, että juomaa ei suositella lapsille, raskaana oleville tai kofeiiniherkille henkilöille.
Ravitsemustutkija Patrik Borg UKK-instituutista kertoo, että vastuuvapauslauseke on juomassa varmuuden vuoksi. Hän vertaa energiajuomaa virvoitusjuomaan, johon on lisätty kuppi tai kaksi kahvia.
– Pienillä lapsilla kofeiini aiheuttaa huonoa oloa eikä sitä sen vuoksi suositella. Mitään varsinaista terveyshaittaa ei juomalla ole kohtuukäytössä.
– Liika on aina liikaa, oli kyseessä kahvi tai energiajuoma. Lasten ei ylipäätään ole hyvä juoda virvoitusjuomia ylenpalttisesti.

















Kommentit (20)
Ja ei ne ihan 3e maksa. 1,5e saa jo 0,5l tölkin Mad Crocia. Ja kahvi tosiaan piristää huomattavasti paremmin kun nämä litkut, mutta tuleehan näiti silti joskus itsekin vedettyä.
Ps.Lihava kansa
On tosiaan mainosmiehet onnistuneet viimeisen päälle. Onnea vaan!
JJ