Pepsi myöntää pullottavansa hanavettä

Marja Airio/Lehtikuva
Pepsi myöntää pullottavansa hanavettä
Pepsin pullottama Aquafina ei ole peräisin lähteistä, vaan julkisista vesialtaista.
Juomajätti Pepsi lisää Aquafina-pullovetensä etiketteihin sanat ”julkinen vedenlähde”. Yhtiö myöntää, että pullot sisältävät tavallista hanavettä.
Vuokko Aro
27.7.2007 16:33
Kommentit 11

Aquafinan lisäksi myös Coca-Colan Dasani-vesi tehdään julkisten tekojärvien vedestä.

Pepsi taipui etikettimerkintöihin Yhdysvalloissa voimistuvan pullojenvastaisen kampanjoinnin seurauksena.

San Franciscon pormestari on Reutersin mukaan kieltänyt pulloveden oston kaupungin varoilla, jos myös hanavettä on saatavilla. Michiganilaisen Ann Arborin kaupungin kerrotaan kieltäneen pulloveden kaikista kaupungin tapahtumista.

”Think Outside the Bottle” ja muut pullovettä arvostelevat kampanjat muistuttavat, että pullot täyttävät kaatopaikkoja ja että niiden laivaus tuhlaa ylimääräistä energiaa.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Arvostelijat myös pelkäävät, että suuryritysten markkinoimat pullovedet tulevat heikentämään amerikkalaisten tietoutta puhtaan kraanaveden juomakelpoisuudesta.

Toimenpiteet tuskin taittavat Yhdysvalloissa voimistuvaa pullovesibuumia. Vesimyynnin arvioidaan yltäneen USA:ssa jo 15 miljardiin dollariin viime vuoden aikana.

Lisää Aiheesta
UutinenPepsin uutuudella erikoinen kampanja (19.3.2008 08:29)
UutinenRaakakola on Pepsin uusin isku (14.2.2008 11:22)
UutinenPepsi pani kurkun pulloon (14.6.2007 20:28)
UutinenPepsi laajentaa muroihin (13.12.2006 12:58)
UutinenPepsi virkistyy Zerosta (1.11.2006 14:55)
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (11)

Huono 0
Juomajätti Pepsi lisää Aquafina-merkkisen pullovetensä etiketteihin sanat ”julkinen vedenlähde” ja myöntää, että pullot sisältävät tavallista hanavettä.
Taloussanomat
Huono 0
Arvasin! Pullovesibisneksessä yritetään vaan myydä "eskimoille jäätä", eli vapaasti saatavilla olevaa materiaalia korkeammilla hinnoilla.
Hah
Huono 0
Pullot kaipaisi pantteja niin ei tulisi ihan niin paljon tavaraa kaatopaikalle.. Ei myöskään haittaisi yhtään jonkinlainen muovinkierrätys-info, kerta nykyään kaikki pakataan muoviin.
laitsi
Huono 0
Onko tyhmä se joka myy, vai se joka ostaa? Perinteinen muna-kana-kysymys tässä jälleen.
Businetti
Huono 0
Aivan yhtä tyhmää on ostaa värjättyä sokerivettä, jossa on hieman makuaineita. Maailma kuitenkin on se mikä on ja sen sijaan että jeesusteltaisiin jostain kierrätyksestä ja muovipulloista, olisi tehtävä bisnestä puhtaalla vedellä. Sitä kun Suomessa riittää. Onko järkevää:

a) katsoa vierestä kun Kymijoki valuu Suomenlahteen?
b) laittaa Päijänteen vettä astioihin ja myydä sitä haluaville?

Helsingin veden pullotuskatastrofi on malliesimerkki siitä, miten bisnestä ei hoideta. Vaikka tuote olisi kuinka hyvä tahansa, niin brändin luominen vaatii runsaasti työtä.
Niinpä niin
Huono 0
Myytävät juomat olisi ehdottomasti oltava lähdeveteen sekoitettuja. Ja aineosatkin pyrittävä löytämään luonnon suuresta valikoimasta. Etelä-Amerikka on piristävien ja hyvien vaikutusten ainesosien satumainen ihmemaa. Ja rahtaaminen Suomeen tuskin hinnallaan hirvittää, kuitenkaan. On ne kokaania kevyemmät piristeet laillisiakin vielä.
Ja Pepsikään ei oo oikeastaan ihme eikä mikään. Huono vointi ja terveysriski pitemmän päälle, se on. Tosiaan ihme brändi, kerrassaan. SALUT
Robert Pallari
Huono 0
Aiheesta oli jokin aika sitten juttua Penn & Teller -ohjelmassa, ja jutun perusteella pullovesien laatua valvotaan jenkeissä paljon heikommin kuin hanavesien. Muutamassa -toki kärjistetyssä- esimerkkikeississä pullovedet olivat heikkolaatuisia tai sitten pullotettua kraanavettä. Sokkotesteissä hanavesi tuntui pärjäävän jenkeissäkin yllättävän hyvin.
Spiny6
Huono 0
Helsingin vedellä ei ollut mitään pullotuskatastrofia. Poliittiset päättäjät saivat vain paskahalvauksen kun joku lehti kirjoitti asiasta kriittisesti. Olisivat vain antaneet aikaa hommalle.

Nythän tämä pullovesifirma myytiin samalle tyypille jonka piti alunperin ostaa sitä pullovettä suomesta. Eli autoimme vain tätä tyyppiä pääsemään markkinoille.

Ja mikä parasta. Helsinki joutuu ostamaan vuosittain tuhansia ellei jopa satojatuhansia pulloja vettä tältä yrittäjältä MARKKINAHINTAAN.

Jokainen joka on saanut koulutuksensa yhteydessä talousopin tunteja/kursseja/koulutuksen tietää ihan varmasti, että aloittavan yrityksen saaminen "kuiville" kestää vähintään vuoden, parhaimmissakin tapauksissa jopa kolme vuotta. Nythän kaupunki myi firman pois ennen kuin kyseinen aika oli edes umpeutunut. Ja ei edes yritettykkään myydä sitä vettä muualle kuin jonnekkin saudeihin tälle yrittäjälle.
juu
Huono 0
Ei tämä nyt ihan vesijohtovettä ole. Putket jota pitkin vesi tulee ovat paljon paremmassa kunnossa kuin esim, Kalliossa. Kuinkakohan vanhoja vesijohtoja Hesasta löytyykään? Ja onhan Pepsi lisännyt tuohon veteen paljon omaansakin, mm maun parantamiseksi, sekä kivennäisaineita.
Ei tällaisessa toiminnassa ole mitään väärää, oikein kannatettavaa toimintaa. Paremmalta se maistuu kuin "vesijohto" vesi Hesalaisessa asunnossa
Viva pullovesi
Huono 0
Käsittääkseni on tutkittu että Suomessa vesijohtovesi on jopa parempaa kuin pulloissa seisotettu vesi. Eli ainakin Suomessa kannattaa unohtaa pulloveden ostelu ja käyttää säästyvät rahat johonkin muuhun.
Suomessa ei kannata käyttää pullovettä
Sivut: 1 2 Edellinen Seuraava
mainos

Yhteistyössä

Taloussanomat - Uutiset

Helsinki
Melko pilvistä, ja poutaa -10
Oulu
Pilvistä, ja poutaa -3
Tukholma
Melko pilvistä, ja poutaa -9
Ennuste klo 08:00 Suomen aikaa.
  1. Kotimaan sää
  2. Sadetutka
  3. Maailman sää
Miten talouskriisi syntyi? Lue Taloussanomien teemapaketti finanssikriisin vaiheista.
Onko Nokia enää suomalainen yhtiö?

03:03OsakeOsake

Kurssi nousussaM-real B

graafi

1,97+7,07 %+0,13

KalenteriKalenteri

13.2.2012

Japanin bkt loka-joulukuulta (ennakko)    
 
Dilbert – 11.2.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949