Kodit kahmivat digibokseja

Martti Kainulainen/Lehtikuva
Kodit kahmivat digibokseja
H-hetken lähestyessä tahti kiihtyy digiboksikaupoissa. Entistä useampi hankkii tallentavan digiboksin.
Heidi Vaalisto
11.7.2007 18:22
Kommentit 32

Ovi käy tiuhaa tahtia Markantalon Oulun myymälässä. Suurin osa asiakkaista tulee kysymään digiboksia.

– On paljon ihmisiä, jotka hankkivat monta laitetta kerralla. Heillä on televisioita kotona ja mökillä. He tarvitsevat monta boksia ja ostavat myös muita lisälaitteita, myymäläpäällikkö Reino Kokko havainnoi.

Liikkeellä ovat etenkin kodit, jotka ottavat tv-lähetyksiä vastaan antennin kautta. Antennin varassa on suuri osa omakotitalojen ja kesämökkien asukkaista.

Heillä alkaa olla kiire. Elokuun lopussa perinteinen analoginen televisio mykistyy kaikissa antennitalouksissa.

Kaapelitaloudet voivat vetää henkeä. Kaapeliverkon lähetyksille valtio myönsi jatkoaikaa. Televisio pimenee ensi vuoden helmikuussa.

– Kyllä meillä menee digibokseja paljon myös kerrostaloihin. Kaapelitaloudet ovat ymmärtäneet, että joskus se boksi on kuitenkin hankittava, Kokko kertoo.

Onoffin Itäkeskuksen myymälässä Helsingissä digiboksien myynti on selvästi vilkastunut heinäkuussa. Alennusmyynti pani kauppaan lisää vauhtia.

– Meillä kävi yksi asiakas, joka hankki kerralla 40 digiboksia, varastovastaava Jarmo Laaksonen kertoo.

Osa tv-katsojista on panttailut boksikauppojaan ja odottanut hintoihin laskua. Kauppiaat vakuuttavat, etteivät hinnat enää tästä laske.

Digiboksien perusmalleissa hinnat ovat pudonneet 30 euroon. Kalliimpien tallentavien laitteiden hinnat ovat asettuneet 200–700 euron haarukkaan.

Entistä useampi asiakas päätyy tallentavaan digiboksin. Television katsoja on herännyt huomaamaan, että vanha kasettinauhuri alkaa tulla tiensä päähän. Laitteen kytkeminen digiboksiin on hankala tehtävä jopa ammattilaiselle.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Tallentavat digiboksit korvaavat nauhurit ja tarjoavat uusia mahdollisuuksia. Ohjelmia voi tallentaa monta tuntia. Useita kanavia voi nauhoittaa yhtä aikaa.

– Meillä tallentavien digiboksien osuus alkaa olla jo 30–40 prosenttia, Reijo Kokko laskee.

Kodintekniikkaliikkeissä kesällä myy yleensä hyvin niin sanottu valkoinen linja. Asiakkaat hankkivat kesäisin paljon jääkaappeja ja pakastimia.

Ruskea linja eli viihde-elektroniikka jää valkoisen linjan varjoon.

Heinäkuussa voi asetelma kääntyä. Digiboksien ja digitelevision ansiosta ruskea linja ohittanee valkoisen linjan.

Digilaitteiden maahantuojille ja myyjille tästä vuodesta on tulossa huippuvuosi.

– Digiboksien myynnissä oli alkuvuonna selvä piikki. Sitten Yleisradio sekoili jatkoajan kanssa, keväällä myynti putosi puoleen. Nyt kauppa alkaa toipua kevään sekoilusta, Kjaerulffin myyntijohtaja Jani Rokala tulkitsee tilastoja.

Tanskalainen perheyritys Kjaerulff on Suomen suurin digiboksien maahantuoja.

Rokala ennustaa, että elokuusta tulee hurja digiboksien myyntikausi. Myös syyskuussa kauppa käy kuumana.

Lisää Aiheesta
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (32)

Huono 0
H-hetken lähestyessä tahti kiihtyy digiboksikaupoissa. Entistä useampi hankkii tallentavan digiboksin.
Taloussanomat
Huono 0
"Television katsoja on herännyt huomaamaan, että vanha kasettinauhuri alkaa tulla tiensä päähän. Laitteen kytkeminen digiboksiin on hankala tehtävä jopa ammattilaiselle."

Oho taidankin olla sitten ihan über pro näissä hommissa kun kävin naapurille virittelemässä tuommosen järjestelmän viime talvena, vaikka silloin en ollut vielä digiboksia missään nähnytkään.

Toisaalta ei kai taloussanomien toimittajalta voi odottaa minkäänlaista tietämystä mistään muusta kuin taloudesta. ;)
Antti
Huono 0
Loistavat lähteet jutun pääväitteelle digisovittimien kysynnän kasvusta: kaksi myymälä ja yksi maahantuoja. Surullista.
ihanko totta
Huono 0
"digiaika tulee, oletko valmis"? Niinpä niin, on tämä mantra jo pyörinyt vuosikausia mediassa. En ole tästä digiteeveestä ja sen tekniikasta nyt kovinkaan kiinnostunut tai ilahtunut. Yksi jakelumuoto ja se on joskus sitten taas kerran uusi.Kuluttajan puolesta olisi parempi mm.mainoskanavien ohjelmistossa olla parempi laatutaso ja poissa se "teini"säheltäminen ohjemistotäytteenä. Ostin kotiini jokin aika sitten(kaapeliboksin),joka kyllä kiitos toimii upeasti, onhan valmistaja yhteistyössä jakeluportaan kanssa.onneksi on, meidän kuluttajien vuoksi. Digoaika on nihkeätä,koska se tapahtuu liian nopeasti ja kyllä LASTENTAUTEJA edelleen mm. Antennitalouksissa kautta maan. Media YLE tiesi ongelmat jo vuosia sitten,mutta nyt vasta alkaa hoitamaan lapsosta?. Euro puute on paha jarru kansalaisen kukkarossa.
Kaikki muistaa YLEN 90-luvun DIGIRADIO huuman. Tuleeko se 30-vuoden kuluttua?
Marko
Huono 0
Joo, mutta odottakaahan, mikä ihmetys odottaa parin, kolmen vuoden päästä, kun/jos Yle alkaa lähettää näitä teräväpiirtolähetyksiä. Nykyiset boxit ja taulutv:t, joissa on integroitu digiviritin, eivät pysty niitä näyttämään ja taas on marssittava kauppaan!!??
Iippa
Huono 0
Eikö mun uusi taulutv, jossa on integroitu digiviritin ja joka on HD-ready muka kelpaa jos teräväpiirtolähetykset alkaa, mitä lippa tarkoittaa ??? Masa
Martti Järnefelt
Huono 0
Hei, pelkäänpä pahoin, että et näe ilman uuden boxin tai tv:n ostoa. Kyseessä on uusi digi-tv-standardi, joka tunnetaan lyhenteellä dvb-t2. Tuo HD -ready ei valitettavasti kerro koko totuutta. Uusilla laitteilla voi toki katsoa ei -teräväpiirtolähetyksiä.
Iippa
Huono 0
no kai niitä vempaimia jotkut sitte ostelee. itte pärjään kasettivehkeellä. digi tv :tä tai parempaa kuvaa en oo kaivannu. muutenkin on niin surkian pieni tv. joo.
lonkalta
Huono 0
Kyllä pystyy katsomaan nykydigiboxilla ja taulutv:llä myös mahdollisia teräväpiirtolähetyksiä. Laitteen korttipaikkaan laitetaan vain CA-moduli joka osaa purkaa teräväpiirtolähetystä. Maksaa samanverran kuin jos ostat taulutelkkariisi
CA-moduulin
Tietäjä
Huono 0
Ei digiboksia kannata vielä hankkia ennen kuin todellinen tarve tulee on vielä tullut monia uusia parempia malleja myyntiin eikä näillä nykyisillä kuitenkaan ole käyttö ikä kuin vuosi pari juuri sen verran että takuu loppuu ja asiakas maksaa taas uudesta..
Maurit
Sivut: 1 2 3 4 Edellinen Seuraava
mainos

Yhteistyössä

Taloussanomat - Uutiset

Helsinki
Pilvistä, ja poutaa -8
Oulu
Pilvistä, ajoittaista lumisadetta -5
Tukholma
Pilvistä, mahdollisesti vähäistä lumisadetta -4
Ennuste klo 02:00 Suomen aikaa.
  1. Kotimaan sää
  2. Sadetutka
  3. Maailman sää
Miten talouskriisi syntyi? Lue Taloussanomien teemapaketti finanssikriisin vaiheista.
Onko Nokia enää suomalainen yhtiö?

23:36OsakeOsake

Kurssi nousussaElisa

graafi

16,77-0,24 %-0,04

KalenteriKalenteri

13.2.2012

Japanin bkt loka-joulukuulta (ennakko)    
 
Dilbert – 11.2.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949