Rapala myi kolmanneksen tytäryhtiöstään Shimanolle

Uistinvalmistaja Rapala VMC on myynyt 33,4 prosenttia unkarilaisesta tytäryhtiöstään Rapala Euroholdista kela- ja vapavalmistaja Shimanolle. Järjestelyllä ei ole Rapalan mukaan vaikutusta yhtiön kuluvan vuoden tulokseen.
Taloussanomat
18.6.2007 13:26
Kommentit 0

Varsinaista osakekaupan hintaa ei julkistettu, mutta Rapala kertoi tiedotteessaan Shimanon sijoittaneen Unkarin yhtiöön uutta pääomaa.

Shimanon sijoittama pääoma käytetään yhtiön myynnin ja markkinoinnin tukemiseen Unkarissa ja Kaakkois-Euroopassa, yhtiö kertoo.

05:19Osake
+1,14 %
5,34
+0,06

Rapala omistaa edelleen 56,6 prosenttia Rapala Euroholdista. Loput kymmenen prosenttia yhtiöstä omistaa paikallinen toimitusjohtaja Karoly Agh Jr.

Rapala Euroholdin alkuvuosi on sujunut yhtiön mukaan erittäin vahvasti ja koko vuoden liikevaihdon ennakoidaan ylittävän viisi miljoonaa euroa. Koko viime vuonna liikevaihtoa kertyi kolme miljoonaa euroa.

∇ Mainos ∇
Lisää Aiheesta
UutinenRapala uistelee Terminatorilla (4.1.2007 10:33)
YrityksetRapala
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos
Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti
mainos

Yhteistyössä

Taloussanomat - Uutiset

Uskotko Kreikan jättävän euroalueen heti parlamenttivaalien jälkeen?

05:15OsakeOsake

Kurssi nousussaNokia

graafi

2,18+2,06 %+0,04

KalenteriKalenteri

28.5.2012

Tecnotreen ylimääräinen yhtiökokous, esillä osakeanti 10:00  
kuluttajabarometri toukokuulta, Tilastokeskus 09:00  
EK:n luottamusindikaattorit toukokuulta 09:00  
USA:n markkinat kiinni (Memorial Day)    
 
Dilbert – 26.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949