Ivana Helsinki laajenee ulkomaille

Kansainvälistyminen on edennyt pisimmälle Kööpenhaminassa, josta on nyt löytynyt sopiva liikepaikka omalle Ivana Helsingin myymälälle.
Yrityksen markkinoinnista ja myynnistä vastaava Pirjo Suhonen kertoo pitävänsä kaupunkia kiinnostavimpana pohjoismaisilla markkinoilla, sillä suur–Kööpenhaminan vaikutuspiiri ulottuu Etelä-Ruotsiin ja Malmöhön saakka.
Ulkomaisissa myymälöissä tullaan myymään Ivana Helsingin vaatemallistoa ja Hemma-kodinsarjatuotteita. Kokoelmat, mallistot ja jopa vaatekoot säilyvät maasta riippumatta samanlaisina.
– Rouhea ja outo kädenjälki tulee pysymään.
Suhonen pitää Ivana Helsingin ”henkeä ja visuaalisuutta” yrityksen erityisenä vahvuutena, joka puhuttelee ihmisiä eri puolilla maailmaa.
– Design- ja taidelähtöisille mallistoille on mahdoton ajatus, että lähdettäisiin lokalisoimaan. Ne ovat suunnittelijan näköisiä.
Suunnittelija Paola Suhosen mallistoja ei markkinoida perinteisen mediaviestinnän välityksellä lainkaan. Merkin omaan vetovoimaan tullaan luottamaan myös ulkomailla.
Yrityksen ideologian mukaan tärkeintä on olla läsnä ”oikeanhenkisissä tapahtumissa” kuten tanssiproduktiossa, jonka puvustuksessa mallisto on parhaillaan mukana.
Ostopaikan musiikkivalinta ja ulkonäkö ovat myös voimakkaita viestejä. Siksi Ivana Helsinki kansainvälistyy muutamaan maahan franchise-toimilupien avulla.
Ulkomaisille yhteistyöyrittäjille on laadittu visuaalinen franchise-käsikirja, joka määrää liikkeille ivanamaisen hengen. Myymälöiden kokonaisfiilis vahvistaa tuotemerkin sanomaa, Suhonen sanoo.
Uutta Ivana Helsingin liiketoiminnassa on myös suunnitteluosaamisen, ei vain kauppatavaran vieminen. Ulkomaiset vaateketjut voivat ostaa suomalaisvoimin suunnitellun malliston ja sitten brändätä sen omalla tuotemerkillään, Suhonen kertoo.
Ensi vuonna kymmenvuotista taivaltaan juhlivan Ivana Helsingin kansainvälistyminen alkoi vuonna 1999, jolloin sen alkoi vaatevienti Japaniin. Singaporesta ja Etelä-Koreasta on sittemmin tullut tärkeitä vientimaita etenkin Hemma-kodintarvikeosastolle.
Ivana Helsinki ansaitsee tällä hetkellä noin 80 prosenttia liikevaihdostaan viennillä. Osuuden odotetaan kasvavan tulevan ulkomaisen jalansijan ansiosta.














