Pepsi torjui kilpailijan ahdistelun

Antti Aimo-Koivisto/Lehtikuva
Pepsi torjui kilpailijan ahdistelun
Pepsi Maxin myynti kasvoi viime vuonna yli kymmenen prosenttia.
Pepsi Maxin myynti kasvoi viime vuonna yli kymmenen prosenttia Suomessa. Pepsin tähtibrändi on kyennyt pitämään asemansa täällä muita sokerittomia kolajuomia vastaan, vaikka kilpailija Coca-Cola onkin voimakkaasti lanseerannut Coca-Cola Zeroa. Suomen PepsiCon emoyhtiö, virvoitusjuomajätti PepsiCo kertoi tänään tulosparannuksesta.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Riikka Kalmi
8.2.2007 15:28
Kommentit 3

Suomen PepsiCo kertoo, että sen tähtituotteen Pepsi Maxin myynti kasvoi viime vuonna yli kymmenen prosenttia.

Markkinointipäällikkö Kati Niemelän mukaan kyseessä on kansainvälisestä trendistä: Kuluttajat haluavat yhä terveellisempiä tuotteita.

– Etenkin pohjoiseurooppalaiset kuluttajat ovat hyvin valveutuneita. Terveellisen pitää myös maistua hyvältä.

Pepsi Maxin markkinaosuus sokerittomista kolajuomista oli viime vuonna 51,0 prosenttia. Vuotta aiemmin osuus oli 50,9 prosenttia.

– Vaikka kilpailijan lanseeraus on massiivinen, niin olemme silti pystyneet pitämään asemamme, Niemelä toteaa Coca-Cola Zeron uhasta Pepsi Maxille.

Pepsin osuus kaikista kolajuomista nousi 32,4 prosentista 32,9 prosenttiin.

Yhtiö toi vuodenvaihteessa Suomen markkinoille terveystuotteina Quaker-murot ja -puurot. Niemelän mukaan niiden menestyksestä on vielä mahdoton sanoa mitään.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

– Tv-kampanja alkoi vasta tällä viikolla.

Emoyhtiö PepsiCo kertoi tänään loppuvuoden tuloksestaan. Osakekohtainen tulos oli 1,06 dollaria, kun se edellisvuonna vastaavaan aikaan oli 65 senttiä.

Nettotulos nousi 1,11 miljardista dollarista 1,78 miljardiin dollariin. Myynti nousi 2,8 prosenttia 10,4 miljardiin dollariin.

PepsiCon mukaan tulosparannus tuli etenkin kansainvälisestä myynnistä.

Lisää Aiheesta
UutinenPepsi pani kurkun pulloon (14.6.2007 20:28)
UutinenPepsi nuorentaa ilmettä (21.3.2007 09:19)
UutinenPepsi laajentaa muroihin (13.12.2006 12:58)
UutinenPepsi virkistyy Zerosta (1.11.2006 14:55)
mainos

Kommentit (3)

Huono 0
Pepsi Max on kyennyt pitämään asemansa Suomessa muita sokerittomia kolajuomia vastaan, vaikka kilpailija Coca-Cola onkin voimakkaasti lanseerannut Coca-Cola Zeroa. Suomen PepsiCon emoyhtiö, virvoitusjuomajätti PepsiCo kertoi tänään tulosparannuksesta.
Taloussanomat
Huono 0
Join kevytkokista vuosikausia intomielisesti päivittäin, kunnes viime vuonna juoman makua dramaattisesti muutettiin. Kun Coca-Cola vaihtoi kevytkolassa käytettävää makeutusainetta, juoman maku muuttui niin oudoksi, etten ole sen jälkeen halunnut koskeakaan koko tuotteeseen enää ollenkaan. Samaa mieltä ovat monet tuntemani kokiskoukussa ennen olleet.

Uusi Zero-juomakaan ei ole mistään kotoisin, pikemminkin värjätystä vedestä seuraava litku.

KIITOS COCA-COLA, kun vapautit meidät vuosien ikeestä!
Huono 0
Maxia ei voita mitkään litkut eikä isot mainokset. maku ratkaisee ja pepsi on parasta.
Sivut: 1 Edellinen Seuraava
mainos

Yhteistyössä

Taloussanomat - Uutiset

Uskotko Kreikan jättävän euroalueen heti parlamenttivaalien jälkeen?

05:15OsakeOsake

Kurssi nousussaNokia

graafi

2,18+2,06 %+0,04

KalenteriKalenteri

28.5.2012

Tecnotreen ylimääräinen yhtiökokous, esillä osakeanti 10:00  
kuluttajabarometri toukokuulta, Tilastokeskus 09:00  
EK:n luottamusindikaattorit toukokuulta 09:00  
USA:n markkinat kiinni (Memorial Day)    
 
Dilbert – 26.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949