Olut maistuu suomalaisille ennätystahtiin

Roni Rekomaa / Lehtikuva
Olut maistuu suomalaisille ennätystahtiin
Suomalaiset suosivat lageria. Tölkkimyynti kasvattaa suosiotaan.
Olut maistuu tänä vuonna yhtä hyvin kuin viime vuonna, joka oli oluen kulutuksen ennätysvuosi. Suosituin ohrajuoma on Karhu. Tölkin suosio kasvaa korimyynnin kustannuksella.
Jenni Jeskanen
14.10.2006 17:21
Kommentit 4

Oluenkulutus saavutti viime vuonna tähänastisen huippunsa. Suomessa myytiin olutta kaikkiaan 425 459 miljoonaa litraa. Vuoden alkupuoliskon myynnin perusteella mallasjuomaa hörpitään edelleen samaan tahtiin. Kesäkuun loppuun mennessä olutta oli myyty 210,5 miljoonaa litraa eli saman verran kuin edellisenä vuonna.

Luvuissa on Panimo- ja virvoitusjuomateollisuuden jäsenyritysten kotimaanmyynti. Veronalennusten ja kaupan hintakampanjoinnin kiihdyttämä olutmyynnin kasvu on kuitenkin tasaantunut. Myös oluen hintatason lievä nousu viime vuoden aikana on hillinnyt kulutuksen kasvua.

Suomalaisten juomasta oluesta 90 prosenttia on lageria. Suosituin keskiolutbrändi on Karhu. Sitten tulevat Koff, Karjala, Lapin Kulta ja Olvi.
Kuluttajat ostavat oluensa mieluiten 0,33 litran lasipullossa 12 kappaleen pahvipakkauksessa eli niin sanotussa mäyräkoirassa.

Tölkin suosio kuitenkin kasvaa. Kesän kampanjoissa varsinkin tölkkisalkun myynti veti hyvin. Korille on heitetty hyvästit.


Suomalaiset juovat olutta lähinnä seurustelujuomana. Olutliiton käynnistämän Olut ja ruoka -kampanja tavoitteena on laajentaa perusravintoloiden olutvalikoimaa ja lisätä oluen käyttöä ruokajuomana.

∇ Mainos ∇
Lisää Aiheesta
UutinenBrittitutkija: Olut on terveysjuoma (23.1.2007 14:06)
mainos

Kommentit (4)

Huono 0
Olut maistuu tänä vuonna yhtä hyvin kuin viime vuonna, joka oli oluen kulutuksen ennätysvuosi. Suosituin ohrajuoma on Karhu. Tölkin suosio kasvaa korimyynnin kustannuksella.
Taloussanomat
Huono 0
Taitaa puuttua pilkku välistä kun ihmettelin että kylläpä juodaan paljon olutta.
Huono 0
Olut maistuu mikä on hyvä asia,mutta mikä on suosituin olut merkki ei olekkaan enää tänä päivänä totta,sillä panimot tekevät kampanjoita isojen kauppaketjujen kanssa , mitä merkkiä halutaan nostaa tilastoissa siitä tehdään kampanja ja näin ko.tuote on seuraavan tilaston kärkipäässa,litrat eivät välttämättä lisäänny ,vaan kisa käydään merkkien ja panimoiden välillä.

Tällä hetkellä suuntaus on ravintoloissa se että olutmerkkejä/hanoja tulee olla tarjolla riittävästi, tärkeintä ei ole hinta vaan asiakkat/tuotteet/palvelu/miljöö.
Sivut: 1 Edellinen Seuraava
mainos

Yhteistyössä

Taloussanomat - Uutiset

Helsinki
Pilvistä, ja poutaa -3
Oulu
Pilvistä, ajoittaista lumisadetta -3
Bryssel
Melkein selkeää ja poutaa -10
Ennuste klo 08:00 Suomen aikaa.
  1. Kotimaan sää
  2. Sadetutka
  3. Maailman sää
Miten talouskriisi syntyi? Lue Taloussanomien teemapaketti finanssikriisin vaiheista.
Onko Nokia enää suomalainen yhtiö?

01:00OsakeOsake

Kurssi nousussaElisa

graafi

16,77-0,24 %-0,04

KalenteriKalenteri

Huomenna – 13.2.2012

Japanin bkt loka-joulukuulta (ennakko)    
 
Dilbert – 12.2.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949