Ilo jäi lyhyeksi – Nokia vajoaa laskupörssissä
Helsingin pörssiä painaa Samsumg-tuomion siivittämänä maanantaina pompanneen Nokian alamäki.
Markkinoilla sijoittajien mieltä painaa Japani, joka leikkasi ennustettaan maan talouden kehityksestä ensimmäistä kertaa kymmeneen kuukauteen. Laaja Stoxx 600 -indeksi liikkui 0,5 prosenttia miinuksella.
Noin kello 14.20 aikaan mielteipä kaikki suuren vaihdon osakkeet etenivät pakkasella, ja pörssin yleisindeksi OMXH oli painunut 1,5 prosenttia miinukselle. Painorajoitettu OMXH Cap oli vajonnut saman verran.
Osakkeita oli vaihdettu 135 miljoonalla eurolla, josta tänäänkin Nokiaa runsaasti, 65 miljoonaa euroa.
Nokian osake oli painunut noin kuusi prosenttia miinukselle, ja sitä vaihdettiin 2,52 eurolla osakkeelta. Investointipankki Carnegie arvioi aamulla, että sijoittajien kannattaa myydä Nokiansa meneillään olevan myönteisen aallon aikana.
Label and Processing -toimintansa ruotsalaisen erikoispaperivalmistaja Munksjön kanssa yhdistävän Ahlstromin osake oli harvoja nousijoita. Ahlstrom oli parin prosentin nousussa. Kaupan myötä Ahlstromista tulee yhtiön omistaja noin 15 prosentin omistuksella.
Vaihtokärjistä konepajayhtiö Metso pakitti 2,4 prosentissa, Nordea-pankki reilussa prosentissa. Nokian perässä noin kolmen prosentin alamäessä olivat teräsyhtiö Rautaruukki ja mediayhtiö Sanoma.













