Pöyry laskussa pörssissä
Myös Euroopassa on menty alamäkeen, kun sijoittajien huomio kiinnittyy tänään ja huomenna järjestettävään Euroopan unionin huippukokoukseen. Kokouksessa on tarkoitus keskustella EU:n talousyhteistyön syventämisestä ja eurokriisin välittömistä ratkaisuista.
EU-komission tänään julkistaman luottamusindikaattorin mukaan euroalueen teollisuusyritysten ja kuluttajien talousluottamus heikkeni kesäkuussa odotetusti toukokuuhun verrattuna.
Laaja DJ Stoxx 600 Europe oli iltapäivällä 0,8 prosentin laskussa.
Helsingin pörssin yleisindeksi OMXH oli noin kello 14 aikaan 1,1 prosentin laskussa 4 889,66 pisteessä. Painorajoitettu OMXH Cap oli peruuttanut saman verran. Osakkeita oli vaihdettu 87 miljoonalla eurolla.
Matkapuhelinyhtiö Nokian osakekurssi oli 0,9 prosentin laskussa 1,72 eurossa. Nokian toimitusjohtaja Stephen Elop myönsi torstain Aamulehdessä, että yhtiö on tehnyt virhearviointeja, esimerkiksi arvioinut väärin Android-puhelinten hintojen laskun nopeuden Kiinassa.
Energiayhtiö Fortum kertoi siirtävänsä Venäjän investointiohjelmansa kaksi viimeistä rakennushanketta Länsi-Siperian Tjumenista Uralin Tseljabinskiin. Yksiköiden on määrä valmistua vuoden 2014 loppuun mennessä. Kaksi 250 megawatin voimalaitosta kuuluvat Fortumin vuonna 2008 solmittuun investointivelvoitesopimukseen.
Fortumin osake oli pörssin kolmanneksi vaihdetuimpana 0,3 prosenttia pakkasella.
Vaihtokakkosena oli rengasyhtiö Nokian Renkaat, jonka osake oli laskenut 0,8 prosenttia. Hissi- ja liukuporrasyhtiö Koneen osake oli laskenut 1,0 prosenttia.
Konepajakonserni Metso kertoi toimittavansa 11 miljoonan euron arvoisen leukamurskaimen Kazakstaniin. Yhtiön osake oli laskenut 0,9 prosenttia.
Pankkikonserni Danske nosti urheilu- ja vapaa-ajan välineitä valmistavan Amer Sportsin osakkeen sijoitussuosituksen tasolle ”osta” aiemmalta tasolta ”pidä”. Osake oli vaihtokärjen lähes ainoita nousijoita 0,8 prosentin ylämäellään.
Nostolaitevalmistaja Konecranes toimittaa telakkapukkinosturin norjalaiselle Kvaerner-telakkayhtiölle. Kauppasummaa ei julkistettu, mutta tilausta luonnehdittiin merkittäväksi. Konecranesin osake oli 2,7 prosenttia pakkasella.
Pöyry luisuu:
-4,7 prosenttia
Maailmanpankin mustalle listalle joutunut Pöyry oli 4,7 prosentin laskussa. Maailmanpankin mukaan konsulttiyhtiö on lähettänyt vääriä laskuja sekä tarjonnut Maailmanpankin henkilökunnalle "sopimattomia etuja". Yhtiö sanoi tänään Taloussanomille, että se ei ole rikkonut lakia, ja että yhtiön liiketoiminnan kannalta asia ei ole merkittävä.
Mediayhtiö Alma Median paino- ja jakeluyhtiö Alma Manu aloittaa Pirkanmaan jakelun lehdenjakajia koskevat yhteistoimintaneuvottelut. Yhtiö arvioi, että työmäärä saattaa pienetä enimmillään 18 henkilötyövuodella. Alma Median osake oli pikkuvaihdolla 3,2 prosentin nousussa.
Metsäyhtiöistä Stora Enson R-osake oli 2,0 prosenttia pakkasella ja UPM:n osake 1,8 prosentin alamäessä. Rahoitusalan osakkeista Pohjola Pankin osake oli laskenut 2,9 prosenttia ja Nordean osake 2,2 prosenttia. Vakuutuskonserni Sampon A-osake oli 1,0 prosentin alamäessä.
Toissapäivänä pienistä irtisanomisista Lappohjan tehtaallaan ilmoittaneen teräsyhtiö Rautaruukin osake oli laskenut 2,3 prosenttia. Toisen teräsyhtiön Outokummun osake oli 3,3 prosenttia pakkasella.
Lentoyhtiö Finnairin osake oli 2,3 prosentin nousussa. FIM sanoi eilen, että Air Finlandin konkurssi voi hyödyttää Finnairia. Toissapäivänä Finnairilta ohjelmistosopimuksen saaneen Baswaren osake oli 6,1 prosentin laskussa.












