Kirjaudu ▼
 

Nokia romahti yli 11 prosenttia

Lehtikuva/Jarno Mela
Nokia romahti yli 11 prosenttia
Pörssimaanantai sujui Helsingissä alamäessä Nokian vetäessä joukkoa yli kymmenen prosentin pudotuksellaan.
Taloussanomat
25.6.2012 19:17 (päivitetty 19:50)
119

Pörssipäivää leimasi Nokian voimakas alamäki. Matkapuhelinyhtiön osake päätti lopulta 11,4 prosenttia miinukselle 1,71 euroon. Osakekurssi on alimmillaan sitten vuoden 1996 heinäkuun. Nokiaa vaihdettiin 107 miljoonan euron edestä.

New Yorkissa Nokia liikkui Helsingin sulkemisen aikaan 9,7 prosentin pakkasella 2,15 dollarissa eli noin 1,72 eurossa.

Helsingissä yleisindeksi OMXH laski lopulta 3,4 prosenttia 4 900,66 pisteeseen. Painorajoitettu OMXH Cap laski saman verran. Vaihtoa kertyi 398 miljoonaa euroa.

Nokiaa laski etenkin viime viikon uutinen siitä, että yhtiön nykyiset Lumia-puhelimet eivät saa Windows Phone 8-päivitystä. Käytännössä tämä tarkoittaa, että Nokia myy vanhentuneella käyttöjärjestelmällä varustettuja tuotteita.

– Nyt markkinoilla spekuloidaan, miten Nokialle käy seuraavien noin neljän kuukauden aikana, kun sekä Symbian- että Lumia-tuotteissa on vanhentunut käyttöjärjestelmä. Nokialla on edessään vaikeat ajat lyhyellä tähtäimellä, Inderesin analyytikko Mikael Rautanen kommentoi Taloussanomille.

Nokiaa veti alaspäin myös japanilaispankki Nomuran negatiivinen katsaus yhtiön tilasta. Nomura laski roimasti Lumia-puhelinten ensi vuoden myyntiennusteitaan ja tiputti Nokian osakkeen tavoitehintanasa 3,20 eurosta 2,00 euroon.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Lisäksi Digitimes-verkkolehti uutisoi tänään, että Microsoft olisi julkaisemassa Windows Phone 8-käyttöjärjestelmää vasta tämän vuoden viimeisellä neljänneksellä.

Inderesin Rautasen mukaan Nokian osakekurssiin positiivisesti vaikuttavia asioita on tällä hetkellä hyvin vähän, ellei ota huomioon aika ajoin pinnalle pulpahtavia valtaushuhuja.

Myös Euroopassa on menty alamäkeen sen jälkeen kun Espanja esitti virallisesti avunpyyntönsä pankkituesta. Pyydetyn tuen suuruus on kuitenkin edelleen pimennossa. Lisäksi markkinoilla odotellaan hermostuneina tietoja loppuviikon EU-huippukokouksesta.

Laaja DJ Stoxx Europe 600 oli illansuussa 1,5 prosentin alamäessä. New Yorkissa nähtiin Eurooppa-huolien värittämä laskuavaus.

Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (119)

Sivut: 1 2 3 4 5 6 ... 12
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Kiitos Seppo. Olet palkkasi arvoinen
Nimetön 25.6.2012 19:21

Anonyymi
Nokian osakkeen reallinen arvo on yrityksen omiestamien kiinteistöjen arvo jaettuna osakkeiden määrällä. Mahdollinen liikevoitto ja näin myös osingon määrä on suoraan suhteessa kiinteistömassasta saatavaan vuokratuottoon.
Pitkänlinjan ammatti 25.6.2012 19:21

Anonyymi
Vain Google Android voi enää pelastaa Nokian varmalta konkurssilta. WP7 ei kiinnosta eikä kiinnosta WP8 sen enempää. Se on varma.
Nimetön 25.6.2012 19:21

Anonyymi
Juu, yhdysvaltalaiset pääomasijoittajat laittavat kohta taiwanilaiset ostamaan Nokian. Ensin kurssi laskuun ja sitten halavalla koko roska pois.
ennustaja 25.6.2012 19:21

Anonyymi
Vain Google Android voi enää pelastaa Nokian varmalta konkurssilta. WP7 ei kiinnosta eikä kiinnosta WP8 sen enempää. Se on varma.


Elop on polttanut kaikki sillat siihen suuntaan. Nyt ei ole enää muuta kuin Microsoftin kalman syleily eikä pakoon enää pääse.
Kofka 25.6.2012 19:22

Anonyymi
selviääkö nokia ensi kesään asti itsenäisenä yrityksenä?
Vihreä = kyllä, punainen = ei
pahalta näyttää 25.6.2012 19:22

Anonyymi
Se alkaa olla VIENTIÄ eikä nokitusta - valitettavasti.
Buhahhah (vakavana) 25.6.2012 19:23

Anonyymi
Yhteiskunnan on korvattava sjoittajien tappiot pörssissä aivan kuten velkakriisissäkin.

Eihän ole mitään järkeä keinotella jos voitot eivät ole varmoja ja suuria.

Nyt hieman yhteisvastuuta niin päästään taas eteenpäin.
Talonmies 25.6.2012 19:24

Anonyymi
Eiköhän Microsoftin kanssa tehty sopimus estä Nokiaa käyttämästä mitään muuta käyttöjärjestelmää kuin Windowsia seuraavaan sataan vuoteen. Kyllä amerikkalaiset lakimiehet osaavat kuppaamisen jalon taidon.
Huijareita koko poru 25.6.2012 19:24

Anonyymi
Nokia brändi yllättäen nousussa.
osmo 25.6.2012 19:27
Sivut: 1 2 3 4 5 6 ... 12
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä

Suunnitteletko asuntolainan ottamista?