Pörssi pienellä plussalla Nokian tuella
Aamupäivällä Kreikan vaalituloksen vauhdittama kurssinousu oli selkeää, mutta tämän jälkeen indeksit ehtivät käydä miinuksellakin. Suuri osa noususta on iltapäivällä yli kolmen prosentin kiriin äityneen Nokian harteilla.
Kreikan vaalituloksen luoma innostus on horjunut myös muualla Euroopassa. Espanjan rahoituskustannusten nousu on noussut jälleen huolenaiheeksi, kun maan pitkien valtionlainojen markkinakorot ovat liikkuneet yli seitsemässä prosentissa. Laaja DJ Stoxx 600 oli vain 0,1 prosenttia plussalla.
Noin kello 14.30 Helsingin pörssin yleisindeksi OMXH oli 4969,48 pisteessä, jossa oli nousua 0,4 prosenttia. Toimialaryhmistä vain pari on miinuksella.. Painorajoitettu OMXH Cap oli puoli prosenttia ylhäällä. Vaihtoa oli kertynyt 155 miljoonaa euroa.
Nokian osake on keinahdellut päivän mittaan plussalta miinukselle, mutta oli iltapäivällä jälleen selvät 3,9 prosenttia nousussa.
Nordea laski Nokian osakkeen tavoitehinnan kolmeen euroon neljästä eurosta, kun taas analyysipalveluyhtiö Inderes pitää sopivana hintana 1,80 euroa aiemman 2,30 euron sijaan.
Laskussa oli vaihtokakkonen energiayhtiö Fortum, joka oli pakittanut 1,2 prosenttia. Konepajakonserni Metso ja voimaloita ja merimoottoreita valmistava Wärtsilä olivat puolen prosentin nousussa.
Lastinkäsittelylaitevalmistaja Cargotecin osake oli heikentynyt 0,8 prosenttia. Sen sijaan Kiinasta 54 hissin tilauksen saanut Kone oli noussut saman verran.
Perjantaina huimasti kirinyt terässektori matkasi eri suuntiin. Outokummun osake oli noussut 2,8 prosenttia ja Rautaruukin osake oli heikentynyt 2,2 prosenttia.
Samoin perjantaina reilusti kohonnut Talvivaara oli nyt 3,2 prosenttia ylhäällä. Sen sijaan metsäyhtiöt UPM ja Stora Enso olivat pakittaneet alle prosentin.













