Metso ja Outotec vajoavat pörssissä
Yleisindeksi OMXH oli noin kello 15 laskenut 1,5 prosenttia 4907,83 pisteeseen. Painorajoitettu OMXH Cap oli sekin laskenut 1,5 prosenttia. Vaihtoa oli kertynyt 176 miljoonaa euroa.
Muualla Euroopassa kurssit heiluivat hitusen plussan puolella. Yleisindeksi Euro Stoxx 50 oli 0,1 prosenttia plussan puolella, kun sijoittajat odottelivat jo loppuviikon lainamyyntejä ja viikonvaihteen vaaleja Kreikassa.
Matkapuhelinyhtiö Nokia oli iltapäivällä hiipunut tavanomaiselta paikaltaan vaihtokärjessä vasta seitsemänneksi. Vaihtoa oli kertynyt 10,4 miljoonaa euroa, ja osakkeen kurssi oli laskenut 0,4 prosenttia 2,25 euroon. Nokian huhutaan valmistelevan luksuspuhelimia tuottavan Vertu-yksikkönsä myymistä ruotsalaiselle pääomasijoittajalle EQT Partnersille.
Vaihdetuimmista osakkeista Metso oli painunut 4,4 prosenttia perässään Kone 2,6 prosentin laskussa ja kaivosteknologiayhtiö Outotec 4,7 prosenttia miinuksella. Neljänneksi vaihdetuin Wärtsilä oli 4,8 prosentin alamäessä.
Teknologiaosakkeiden kursseissa tuntui ruotsalaisen SKF:n tulosvaroitus, joka suisti yhtiön osakkeen iltapäivällä yli kymmenen prosentin laskuun Tukholman pörssissä.
Analyytikko Sampsa Karhunen DNB Bankista Lontoosta arvioi uutistoimisto Bloombergille, että SKF:n tilanne ei ole välttämättä osoitus pelkästään kaivostoiminnan investoinneista, vaan voi olla myös laajempi merkki talouden hidastumisesta ja tavaroiden hintojen laskusta.
– Se puolestaan voidaan nähdä huonona ennusteena Outotecille ja Metsolle, Karhunen sanoi.
Nokian eteen vaihtokärkeen kiilasivat myös energiayhtiö Fortum, jonka osake oli heikentynyt 0,6 prosenttia, sekä Konecranes 8,0 prosenttia pakkasella.
Lastinkäsittelylaitteita valmistavan Cargotecin osake oli syöksynyt 5,8 prosenttia sukellettuaan eilen tulosvaroituksen painamana peräti yksitoista prosenttia pakkaselle.
Laskua metsässä,
nousua pankeissa
Metsäosakkeista UPM oli laskenut 1,1 prosenttia ja Stora Enson R-osake saman verran. Danske Bank on nostanut UPM:n ja Stora Enson suositusta.
Rahoitusalalla vakuutuskonserni Sampo oli kallistunut 0,2 prosenttia ja Pohjola Pankki 0,1 prosenttia. Nordean osake oli laskenut 0,3 prosenttia.
Viestintäkonserni Sanoma ilmoitti tänään myyvänsä mediaseurantayhtiö Esmerkin toiselle alan toimijalle M-Brainille. Kauppahinta on Sanoman mukaan 10 miljoonaa euroa. Esmerkin liikevaihto oli viime vuonna 11 miljoonaa euroa ja liikevoitto ilman kertaluonteisia eriä 1,0 miljoonaa euroa. Sanoman osake oli iltapäivällä 0,6 prosentin laskussa.
Toimitusjohtajaa vaihtavan konsultti- ja suunnitteluyhtiö Pöyryn osake oli 0,7 prosentin nousussa. Pöyryn hallituksen puheenjohtajan Henrik Ehrnroothin mukaan toimitusjohtaja Heikki Malisen eron syynä on yhtiön tavoitetta huonompi tulos. Pöyryn osake oli iltapäivällä 0,7 prosenttia plussalla.












