Nokian Renkaat painuu Irlannin äänestystulosta odotellessa
Helsingissä osakekurssien lasku on kiihtynyt pörssipäivän edetessä. Myös muualla Euroopassa pörssit ovat kääntyneet selvään alamäkeen.
Suurimpia laskuprosentteja harppoivat vaihtokärki Nokian Renkaat ja Metso.
Osakekurssien lasku ei ole kiinni yksittäisten yritysten uutisista tai tietyistä makroluvuista, markkinoilta kommentoitiin Taloussanomille. Sijoittajia huolestuttaa pikemmin Euroopan ja euroalueen vellova talouskriisi, johon ei löydy ratkaisua.
Osakemarkkinat voivat tulla alas kymmeniä prosentteja alas ennen kuin euroalueen tulevaisuus ottaa selvän suunnan. Kukaan ei tiedä, kuinka pitkään paniikkimyynti jatkuu.
– Tämä ei liity yksittäisiin firmoihin, tämä on puhtaasti makrovetoista, markkinoilta kerrottiin pörssitunnelmista.
Kiinan talouskasvun hidastuminen vaikuttaa aiempaa todennäköisemmältä, kun Kiinan teollisuustuotannosta kertova ostopäällikköindeksi laski toukokuussa. Euroalueen teollisuustuotanto jatkoi puolestaan supistumistaan kymmenettä kuukautta peräkkäin, käy ilmi tuoreista ostopäällikköindekseistä.
Yhteisvaluuttaa käyttävien maiden keskimääräinen työttömyysaste oli ennätyskorkea huhtikuussa. Euroalueen työttömyys nousi ennusteiden mukaisesti 11 prosenttiin.
Markkinoilla myös odotetaan tietoja Yhdysvaltain työmarkkinoiden kehityksestä toukokuussa ja Irlannin äänestystuloksesta. Irlanti äänesti eilen Euroopan unionin talouskurisopimuksesta. Ennakkotietojen mukaan kyllä-äänet ovat voittamassa Irlannissa.
Helsingin pörssin yleisindeksi OMXH oli noin kello 14.30 laskenut kaksi prosenttia 4 887,56 pisteeseen. Painorajoitettu OMXH Cap oli sekin kaksi prosenttia miinuksella. Vaihtoa oli kertynyt 200 miljoonaa euroa.
Euroopan pörssikehitystä laajasti kuvaava Stoxx Europe 600 -indeksi oli 1,3 prosentin alhossa iltapäivällä.
Öljy painaa
Nokian Renkaita
Rengasvalmistaja Nokian Renkaat oli sukeltanut 6,3 prosenttia. Yhtiön perässä vaihtokakkosena keikkunut konepajakonserni Metso jatkoi eilistä laskuaan ja oli 4,3 prosenttia miinuksella.
Nokian Renkaita painaa öljyn hinnan lasku. Pohjanmeren Brent-raakaöljylaatu oli iltapäivällä painunut alle 100 dollarin barrelihinnan.
Matkapuhelinyhtiö Nokian kurssi oli 0,5 prosentin laskussa 2,12 eurossa. Eilen New Yorkissa Nokia päätyi 2,67 dollariin eli 2,16 euroon.
Hakukoneyhtiö Google kertoi jättäneensä EU:n kilpailuviranomaisille kanteen Nokiasta ja Microsoftista, joiden se sanoo käyttävän patentteja kilpailun rajoittamiseksi. Kanne koskee paria tuhatta patenttia ja niiden sovellusta, jotka Nokia ja Microsoft siirsivät kanadalaiselle Mosaid Technologiesille, joka on tunnettu käräjöinnistään patenttiasioissa. Nokian mukaan Googlen patenttiväitteet ovat virheellisiä.
Metsäntutkimuslaitos Metla kertoi tänään suhdannekatsauksessaan, että Euroopan unionin talousongelmat painavat metsäteollisuustuotteiden kysyntää kuluvana vuonna. Esimerkiksi paperin tuotanto ja vienti supistuisivat tänä vuonna kahdeksan prosenttia.
Metsäyhtiö UPM Raflatac kertoi ostaneensa Gascognen tarraliiketoiminnan Sveitsissä. Kauppahintaa ei kerrottu. Toiminnan liikevaihto oli viime vuonna 44 miljoonaa euroa. UPM kertoi myös kirjaavansa 50 miljoonan kertatuoton toiselle vuosineljännekselle Pietarsaaren ja Tervasaaren tehtaiden pakkauspaperivalmistuksen myynnistä.
UPM:n osakekurssi oli 2,5 prosenttia miinuksella ja kilpailija Stora Enson R-osake oli 2,6 prosentin laskussa. Kartonkivalmistaja Metsä Board oli laskenut 3,3 prosenttia.
Teräsyhtiö Rautaruukki toimittaa yli 30 miljoonan euron teräsrakenteet Tukholman lähelle rakennettavaan kauppakeskukseen. Rautaruukin osake oli laskenut maltilliset 0,8 prosenttia iltapäivällä.
Rakennusyhtiö SRV ilmoitti vetäytyvänsä Latvian kiinteistömarkkinoilta. SRV osake oli kivunnut 0,3 prosenttia.










