Outotec nousee laskupörssissä
Helsingin pörssissä käytiin osakekauppaa torstai-iltapäivänä laskevin kurssein vastoin muuta Eurooppaa. Vielä aamupäivällä osakekurssit olivat nousussa makrolukujen tukemina. Saksan työttömyys laski ennakoitua enemmän toukokuussa. Myös euroalueen inflaatio oli toukokuussa odotettua maltillisempaa.
Euroopan talousjätin työttömyys laski 6,7 prosenttiin, ja rahaliiton kuluttajahinnat nousivat 2,4 prosenttia vuodentakaisesta. Markkinaodotukset olivat 6,8 ja 2,5 prosenttia.
Heikompia makrolukuja saatiin Intiasta, jossa talouskasvu oli alkuvuonna hitainta yhdeksään vuoteen. Intian talous kasvoi tammi-maaliskuussa 5,3 prosenttia, kun ekonomistiennusteena oli 6,1 prosentin vuosikasvu.
Pörssipäivän positiivisin yllättäjä oli kaivosteknologiayhtiö Outotec, joka kertoi 350 miljoonan euron sulattamotilauksesta Saudi-Arabiaan. Outotecin osake oli poikkeuksellisesti pörssin vaihdetuin. Konepajakonserni Metso oli vaihdetuimmista osakkeista suurimmassa laskussa.
Helsingin pörssin yleisindeksi OMXH oli noin kello 14.35 laskenut 0,3 prosenttia 5 050,80 pisteeseen. Painorajoitettu OMXH Cap liikkui samalla tasolla. Vaihtoa oli kertynyt 143 miljoonaa euroa, josta neljä vaihdetuinta yhtiötä muodostivat 40 prosenttia.
Euroopan pörssikehitystä laajasti kuvaava Stoxx Europe 600 -indeksi oli 0,4 prosenttia koholla.
Outotec ja Metso
vaihtokärjessä
Outotec teki jättisopimuksen sulaton suunnittelusta ja toimituksesta sekä palveluista, asennuksesta ja rakentamisesta Jazan Economic Cityyn Saudi-Arabiaan. Kaivosteknologiayhtiön osake oli iltapäivällä pörssin vaihdetuin ja 2,2 prosentin nousussa 32,82 eurossa.
Vaihtokakkonen Metso oli painunut 2,9 prosenttia miinukselle. Metso tiedotti uudistavansa ruotsalaisen metsäyhtiö SCA:n ulkopakkauskartonkia valmistavan koneen. Merimoottoreita ja voimaloita valmistava Wärtsilä kertoi myös myyvänsä Metsolle osuutensa yhteisyritys MW Powerista. Tilauksen eikä kaupan hintaa julkistettu.
Wärtsilän osake oli 0,7 prosentin alamäessä.
Neljän vaihdetuimman osakkeen joukkoon mahtuivat Outotecin ja Metson lisäksi molemmat nokialaiset. Rengasyhtiö Nokian Renkaat oli pakittanut 1,8 prosenttia ja matkapuhelinyhtiö Nokia 0,9 prosenttia.
Sijoittajia mietityttää Nokian kilpailijan, Blackberry-puhelimia valmistavan Research in Motionin eli RIMin kohtalo. Yhtiö varoitti myöhään tiistaina maalis-toukokuun tuloksensa painuvan tappiolle.
Markkinauutisten virtaa levensi luottoluokitusyhtiö Moody'sin eilinen päätös laskea Pohjola Pankin ja OP-Pohjola -ryhmän luottoluokituksia. Myös Sampo Pankin ja sen tanskalaisen emon Danske Bankin luokitusta laskettiin.
Pohjola Pankin osake oli painunut 0,2 prosenttia. Markkinoilta arveltiin, että luottoluokituslasku oli odotettu eikä pankin osakekurssi lähtenyt sen vuoksi suurempaan laskuun.
Lentoyhtiö Finnair kertoi, että sen catering-toimintojen myynti saksalaiselle LSG Sky Chefs -yhtiölle ei toteudu. Syynä on emoyhtiö Lufthansan investointikielto. Finnairin osakekurssi oli kuitenkin kaksi prosenttia koholla ohuella vaihdolla.
Kuitukankaita ja erikoispapereita valmistava Ahlstrom aikoo sulkea tehtaansa Barcelonassa. Tehtaan sulkemisen taustalla on Etelä-Euroopan kysynnän heikkeneminen. Ahlstromin osake oli noussut 2,4 prosenttia lähes olemattomalla vaihdolla.
Nousussa olivat myös muun muassa tietotekniikkayhtiö Tieto ja mediakonserni Sanoma, joiden nousuprosentit olivat 1,1 ja 3,2.
Vaihdetuimpien osakkeiden listalle ylsi myös Nordic Aluminium, jonka osakkeella tehtiin aamupäivällä iso, 5,07 miljoonan euron sisäinen kauppa. Siinä vaihtoi omistajaa noin 3,5 prosenttia Nordic Aluminiumin kaikista osakkeista 30 euron kappalehintaan. Yhtiön osakekurssi oli iltapäivällä pienessä laskussa.










