Kirjaudu ▼
 

Nokian pörssilasku jatkuu

Helsingissä vaihdetuimmat osakkeet ovat tänään laskeneet tiiviinä rintamana. Valopilkkuna joukossa on Kone.
Taloussanomat
15.5.2012 15:12
28

Helsingin pörssissä osakkeiden kurssit ovat suunnistaneet iltapäivällä loivasti alaspäin. Aamupäivällä vironnut Nokia on kääntynyt jälleen laskuun ja myös Metso sekä Stora Enso halpenevat. Vaihtokärjessä ainoastaan Kone oli puolen prosentin nousussa.

Toimialaindekseistä lähes kaikki olivat miinuksella.

Muualla Euroopassa kurssit ovat seilanneet kahta puolen punarajaa, kun markkinoilla on tulkittu päivän talouslukujen antia. Laaja DJ Stoxx 600 oli pakittanut 0,2 prosenttia.

Helsingin pörssin yleisindeksi OMXH oli kello 14.30 aikaan 0,8 prosenttia miinuksella 5276,64 pisteessä. Painorajoitettu OMXH Cap oli heikentynyt saman verran. Vaihtoa oli kertynyt 170 miljoonaa euroa.

Eilen rajusti laskenut matkapuhelinyhtiö Nokia nousi vielä aamukaupassa, mutta oli nyt jälleen 2,7 prosenttia miinuksella 2,27 eurossa. Yhtiö julkisti uusia halpapuhelimia Pakistanissa. Eilen Nokian osake sukelsi yli seitsemän prosenttia.

Kauppakonserni Keskon myynti kasvoi tammi-huhtikuussa 7,1 prosenttia viime vuoden vastaavasta ajanjaksosta. Huhtikuussa myynti kuitenkin supistui 1,4 prosenttia viime vuodesta. Keskon vaihdetumpi B-osake oli valunut 1,8 prosenttia.

Paperin ja sellun hintaindeksit jatkoivat viime viikolla nousussa. Tästä ei juuri herunut tukea metsäyhtiöille, joista Stora Enson R-osake oli pakittanut 1,2 prosenttia ja UPM:n kurssi 1,4 prosenttia.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Vaihtokärjessä heikkenivät myös Nokian Renkaat ja Sampo. Sammon osake oli laskenut 0,1 prosenttia ja Nokian Renkaiden 1,6 prosenttia.

Eilen pudonnut konepajasektori halpeni edelleen. Konecranes oli 0,8 prosenttia pakkasella. Muista konepajoista Cargotec oli laskenut 2,3 prosenttia ja Wärtsilä puoli prosenttia.

YIT on sopinut putkistotoimituksesta Fortumin Ruotsiin rakentamaan uuteen jätteenpolttolaitokseen. Kaupan arvo on noin 10 miljoonaa euroa. YIT:n osake oli vaipunut 1,4 prosenttia.

Technopoliksen hallitus on päättänyt järjestää osakeannin. Annissa tarjotaan merkittäväksi enintään noin 12 miljoonaa uutta osaketta. Merkintähinta on 2,7 euroa osakkeelta ja merkintäaika alkaa 24. toukokuuta. Technopolis oli 0,8 prosenttia laskussa.

Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (28)

Sivut:1 2 3
EdellinenSeuraava

Anonyymi

Nokia ei muuten enää ole maksanut veroja Suomeen ja Suomessa ei enää ole kovin montaa Nokia työntekijää. Nokian tuotanto ja pääosin suunnittelukin on jo kaukomailla. Ja kohta lähtee Nokian pääkonttorikin.


Olisikohan pieni reality check paikallaan? Nokia on suomen suurin työllistäjä:
http://www.talouselama.fi/uutiset/tassa+ovat+suomen+sata+suurinta+tyollistajaa/a2099574
Nimetön 15.5.2012 18:52

Anonyymi
Sponsoroikohan Apple,Taloussanomalehteä,kun tuntuu kommentit olevan sitä laatua.....
iShit 15.5.2012 19:08

Anonyymi
Nyt on HEX alle vuoden alun tason. 5:n vuoden sijoitukselle onkin sitten saanut mukavat yli 50% tappiota. Nyt vain odotellaan, koska eläkevakuuttajien ulina rahojen loppumisesta alkaa.
Vahva luottamus. Rom 15.5.2012 19:48

Anonyymi
Talousuutisia:

"Nokian äskettäin lanseeraama Android-puhelin on saanut maailmalla innostuneen vastaanoton, ja on noussut useissa maissa selvästi myydyimmäksi älypuhelimeksi ohi uusimman iPhonen. 'Windows-strategia oli näin jälkeenpäin katsottuna virhe', myöntää Nokian hallituksen puheenjohtaja. 'Stephen Elopin erottamiselle ei ollut enää vaihtoehtoja. Yhtiöllä ei olisi ollut tulevaisuutta pelkkänä Microsoftin laitetoimittajana, jollaisena Elop Nokian visioi'. Näillä näkymin Nokia palaa jo seuraavalla neljänneksellä maailman suurimmaksi matkapuhelinyhtiöksi, ja myös sijoittajien usko yhtiöön on palautunut. Nokian osake on noussut Helsingin pörssissä yhtäjakoisesti jo kaksi kuukautta, ollen tänäänkin liki 5% plussalla."

Tässä vaiheessa soi aina herätyskello...
Nimetön 15.5.2012 20:27

Anonyymi
Joo nuku vaan ruususenunta. Herätetään sut kun kurssi yli 28e : ) siihen on vielä aikaaaaaaaaa ja paljon.
prinssi rohkea 15.5.2012 22:07

Anonyymi
Vinkki: Taloussanomat säästäisi rahaa ja vaivaa, jos he nykäisisivät sivun yläpalkkiin vain kiinteän otsikon:

"Nokian alkamäki jatkuu, Elopin johdolla uudet pohjat tänään pörssissä."

Tuon voi sitten pitää siellä palkissa seuraavat pari kuukautta. Kukaan ei huomaisi mitään eroa.
omistaja 15.5.2012 23:20

Anonyymi
Parasta uutisankkaa odotellessa taas; "Nokia Lumia 610 halpispuhelin kauppoihin tällä viikolla"!

Ei ole näkynyt, eikä kukaan ole kysynyt!!!!!!!

Onko tämäkin malli "loppuunmyyty" ennen myyntiin tuloa.
Myydään jo kuvitelmi 16.5.2012 14:18

Anonyymi
Nokia on jo hinnoiteltu ulos markkinoilta, joten jos tämä ei toteudu niin hinta on alhainen. Ken tähän siten uskookaan?
Jaakko 18.5.2012 12:14
Sivut:1 2 3
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä

Pelkäätkö jääväsi työttömäksi?