Tuloskausi antoi analyytikoille aihetta hymyyn
Rengasvalmistaja Nokian Renkaat raportoi viime viikolla alkuvuoden tuloksensa viimeisenä pörssin suurista listayhtiöistä. Jäljellä on enää muutama pienempi yhtiö.
– Tuloskausi meni pääpiirteissään todella hyvin, mutta yhtiökohtaiset erot olivat valtavat. Nokian vaikeudet tietävät kaikki, sanoo sijoituspalveluyhtiö eQ:n sijoitusstrategi Mika Pesonen Taloussanomille.
Pesonen kuvaa tuloskautta "oikeudenmukaiseksi", sillä hyviä tuloksia palkittiin kurssinousulla ja "pehmeitä" tuloksia rangaistiin laskulla.
Tapiola Pankin pääanalyytikko Kim Gorschelnik sanoo tuloskauden menneen "pikkuisen paremmin" kuin odotettiin.
– Lukumääräisesti useampi yhtiö pääsi odotuksiin tai oli odotuksia parempi kuin alitti odotukset. Tosin joidenkin yhtiöiden odotukset ovat olleet laskussa viime vuoden syksystä lähtien, hän huomauttaa.
Kone ja Nokian Renkaat
porskuttivat
Tapiolan Gorschelnik pitää tuloskauden myönteisimpänä yllätyksenä liikevaihtojen hyvää kehitystä. Markkinoilla oli ennen tuloskautta pelkoja, että euroalueen taantuma heijastuisi yhtiöiden myynteihin.
– Tällaista pehmeyttä ei syntynyt ja kokonaisuudessaan liikevaihdot olivat positiivia, mikä näkyi myös myönteisinä tuloksina, Gorschelnik sanoo.
Liikevaihtoaan kasvattivat odotuksia enemmän erityisesti yhtiöt, jotka myyvät tuotteitaan Aasian kehittyville markkinoille. Tällaisia ovat esimerkiksi pörssin konepajayhtiöt.
Konepajoista erottui erityisesti Kone. EQ:n Pesosen mukaan hissivalmistaja teki todella hyvä tuloksen. Etukäteen markkinoilla oli pelätty Kiinan kiinteistömarkkinoiden kasvun laantumista.
Hyvä alkuvuosi sai Koneen myös nostamaan koko vuoden näkymiään Aasian liikevaihdon odotettua vahvemman kehityksen ja paksun tilauskirjansa johdosta.
Myös viime keskiviikkona tuloksensa julkistanut Nokian Renkaat onnistui yllättämään hyvällä tuloksellaan, vaikka sijoittajien odotukset oli viritetty korkealle. Rengasvalmistajan myynti kasvoi etenkin Venäjällä.
Konepajoista ainoan pettymyksen aiheutti lastinkäsittelylaitevalmistaja Cargotec, kun sen kuljetus- ja konttilukkeja valmistavan Terminals-liiketoiminnan kannattavuus jäi selkeästi odotuksista.
Kotimarkkinoille ja Eurooppaan keskittyneiden yhtiöiden tuloksissa näkyivät euroalueen talouden vaikeudet. Ennusteista jäi esimerkiksi kauppakonserni Keskon tulos.
Euroalueen velkakriisi
aiheuttaa epävarmuutta
Helsingin pörssin yleisindeksi on laskenut kuukauden kestäneen tuloskauden aikana noin kolme prosenttia hyvin sujuneesta tuloskaudesta huolimatta.
Sijoitusammattilaisten mukaan kurssilasku on johtunut Euroopan vaalien aiheuttamasta epävarmuudesta ja Espanjan talousriskien kasvusta. Yhtiöiden tulokset ja näkymäkommentit ovat tukeneet markkinoita.
Tapiolan Gorschelnik arvioi Helsingin pörssin osakkeiden hintatason "maltilliseksi" tuloskauden jälkeen. Lyhyellä aikavälillä kursseja voi painaa Kreikan poliittinen tilanne.
– Arvostustasot näyttävät hyvältä. Olemme kallellaan osakkeiden suuntaan, eQ:n Pesonen sanoo.














