Kirjaudu ▼
 

Analyytikko: Yksi syy ei selitä Nokian syöksyä

Simon Dawson/Bloomberg
Analyytikko: Yksi syy ei selitä Nokian syöksyä
Nokian osakekurssi on laskenut maanantaina jyrkästi. Pudotukselle ei näy mitään yksittäistä syytä, sanoo Pohjola Pankin analyytikko. Pörsseissä on muutenkin laskettu maanantaina alamäkeä.
Saara Vartiainen
14.5.2012 12:57
117

Matkapuhelinvalmistaja Nokian osakekurssi on lähtenyt viikon aluksi jyrkkään laskuun Helsingin pörssissä. Kello 12 osake oli 5,9 prosenttia miinuksella. Kurssi oli pudonnut 2,37 euroon.

Helsingin pörssin yleisindeksi OMXH oli 3,1 prosenttia pakkasella. Myös muualla Euroopassa pörssit olivat tuntuvassa alamäessä.

Pohjola Pankin analyytikon Hannu Rauhalan mukaan Nokian roimalle kurssilaskulle ei ole mitään erityistä yhtiöön liittyvää uutta syytä. Hän muistuttaa, että Nokian kurssi on viime aikoina muutenkin heilahdellut paljon suuntaan ja toiseen.

– Euroopan tilanne on lisännyt epävarmuutta ja hermostuneisuutta markkinoilla, Rauhala kommentoi yleistä pörssitunnelmaa sekä Helsingissä että muualla Euroopassa.

Taloustiedot

Levottomuutta sijoittajissa aiheuttaa Kreikan hallitusneuvottelujen umpikuja sekä Saksan liittokansleri Angela Merkelin CDU-puolueen selvä tappio Nordrhein-Westfalenin eilisissä osavaltiovaaleissa.

∇ Mainos ∇
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (117)


Anonyymi
Voisiko Suomen valtio nyt vihonviimein ryhtyä Nokian suuromistajaksi, jotta työpaikat säilyvät täällä.
Hopi hopi 14.5.2012 14:36

Anonyymi
On selvää että markkinat odottavat niitä tehostamistoimia joita mr.Elop lupasi yhtiökokouksessa. Osoittaa melkoista tehottomuutta kun toimiin ryhtyminen kestää viikkoja. Lasku jatkuu kunnes suunnitelluista leikkauksista tiedotetaan.
Sadbut True 14.5.2012 14:39

Anonyymi
Voisiko Suomen valtio nyt vihonviimein ryhtyä Nokian suuromistajaksi, jotta työpaikat säilyvät täällä.


Verovarojahan on järkevää käyttää kannattamattomaan yritystoimintaan?
Äly hoi älä jätä 14.5.2012 14:41

Anonyymi
Näköjään Stora Enso menee ensin nurin, se on miinuksella yli 7%, Trainers house -7,69%, Metsä board lähes -8%...

Eli jos joku menee nurin, niin velkarahalla ostanut sijoittaja.
nuo vain porskuttava 14.5.2012 14:43

Anonyymi
Voisiko Suomen valtio nyt vihonviimein ryhtyä Nokian suuromistajaksi, jotta työpaikat säilyvät täällä.Verovarojahan on järkevää käyttää kannattamattomaan yritystoimintaan?


Kyllä se siitä...

Ehkä ei tule niin kalliiksi kuin työttömät insinöörit.
Yeps 14.5.2012 14:45

Anonyymi
Kun kerran siihen wintoosaan ei saa vielä hetkeen kunnollista kameraa (pureview) ja Symbianista löytyy muutamia ominaisuuksia, joita kilpailijoiden tuotteista ei löydy, niin eikö vielä kerran voisi yrittää maailmanvalloitusta superkamerapuhelimen avulla?
Nokia pystyy lisäksi nopeasti viilaamaan Symbianiin lisäominaisuuksia.

Oli niissä Microsoft-sopimuksissa mitä tahansa niin konkurssi-nokiasta sille ei ole kumppanuushyötyä. Mitään tarjouksia Nokiasta tai sen osista ei ole kuulunut!

Aikamoiseksi farssiksi tämä kehittyy jos amerikkalaiset eivät halua mitään muuta kuin tuhota Nokian. Microsoftin luulisi nyt jo huolestuvan kumppaninsa terveydestä:
Haloo Eeloppi oletteko vielä hengissä? Pulssinne on pudonnut pohjalukemiin. Eeloppi peru palava-lauttapuheet ja kehu Symbiania, tai muuten meidän (Microsoftin) satsaukset Nokiaan nollautuvat.

Se mitä MS on tähän mennessä maksanut Nokialle on taskurahaa Microsoftille. Sillä se on hävittänyt Symbianin markkinoilta ja raivannut tilaa WP:lle. Microsoftille voi jopa sopia paremmin, että Samsung ostaa Nokian teknologiat ja siirtyy Nokian paikalle seuraavaksi Win-kumppaniksi .(kun Nokiaa ei enää ole)
Tohtori Ballmer 14.5.2012 14:57

Anonyymi
Mikäs päivä se tänään on.
Nimetön 14.5.2012 15:02

Anonyymi
Ei ole yksittäistä syytä, vaan ainakin kolme: Elop, Marko ja Esko.
omistaja 14.5.2012 15:06

Anonyymi
JESH! Nyt tankataan taas lisää.
Usko Toivonen 14.5.2012 15:14

Anonyymi
Kun kerran siihen wintoosaan ei saa vielä hetkeen kunnollista kameraa (pureview) ja Symbianista löytyy muutamia ominaisuuksia, joita kilpailijoiden tuotteista ei löydy, niin eikö vielä kerran voisi yrittää maailmanvalloitusta superkamerapuhelimen avulla?
Nokia pystyy lisäksi nopeasti viilaamaan Symbianiin lisäominaisuuksia.

Oli niissä Microsoft-sopimuksissa mitä tahansa niin konkurssi-nokiasta sille ei ole kumppanuushyötyä. Mitään tarjouksia Nokiasta tai sen osista ei ole kuulunut!

Aikamoiseksi farssiksi tämä kehittyy jos amerikkalaiset eivät halua mitään muuta kuin tuhota Nokian. Microsoftin luulisi nyt jo huolestuvan kumppaninsa terveydestä:
Haloo Eeloppi oletteko vielä hengissä? Pulssinne on pudonnut pohjalukemiin. Eeloppi peru palava-lauttapuheet ja kehu Symbiania, tai muuten meidän (Microsoftin) satsaukset Nokiaan nollautuvat.

Se mitä MS on tähän mennessä maksanut Nokialle on taskurahaa Microsoftille. Sillä se on hävittänyt Symbianin markkinoilta ja raivannut tilaa WP:lle. Microsoftille voi jopa sopia paremmin, että Samsung ostaa Nokian teknologiat ja siirtyy Nokian paikalle seuraavaksi Win-kumppaniksi .(kun Nokiaa ei enää ole)


hei, jokainen meistä, joka käpisteli 3-4 vuotta sitten Nokian luureja tietää kyllä mistä kurssinlasku johtuu.
Ja kenen vika se oli 14.5.2012 15:15
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä

Haluatko yrittäjäksi?