Kirjaudu ▼
 

Huipputuloksen tehnyt Kone Helsingin pörssin suurin nousija

Osakekurssit olivat laajassa nousussa iltapäivällä Helsingin pörssissä. Kovinta vauhtia pitivät huipputuloksen tehnyt hissilaitevalmistaja Kone sekä Megafon-kiistansa ratkaissut TeliaSonera.
Taloussanomat
24.4.2012 14:57
4

Helsingin pörssin nousu kiihtyi iltapäivällä vilkkaan tulosraportoinnin jälkeen. Kaupankäynnin puolivälin tienoilla osakekurssit olivat roimassa nousussa hyvien tulosjulkistusten vauhdittamina. Miljoonavaihdon osakkeista laskussa olivat vain Nokia, Kemira, Outokumpu ja Rautaruukki.

Vaihtokärjessä merimoottoreita ja voimaloita valmistava Wärtsilä oli harpannut lähes 4,5 prosenttia yritysjärjestelyjen seurauksena. Vaihtokakkonen, hissilaitevalmistaja Kone oli liitänyt yli kahdeksan prosenttia eilistä korkeammalle, kun yhtiö teki huipputuloksen ensimmäisellä vuosineljänneksellä. Myös TeliaSoneran osake oli Megafon-sovun jälkeen harpannut yli seitsemän prosentin nousuun.

Helsingin pörssin yleisindeksi OMXH oli noin kello 14.30 noussut 2,1 prosenttia 5 535,29 pisteeseen. Painorajoitettu OMXH Cap liikkui samalla tasolla. Vaihtoa oli Wärtsilä-järjestelyjen ja tulosjulkistusten seurauksena kertynyt reippaat 444 miljoonaa euroa.

Wärtsilä oli vahvistunut 4,5 prosenttia 29,50 euroon. Aamun suurkauppa oli nostanut osakkeen vaihdon 154 miljoonaan euroon.

Ruotsalaisen Wallenbergin mahtisuvun sijoitusyhtiö Investor ja suomalaisen Ehrnroothin suvun piiriin kuuluva Fiskars yhdistävät Wärtsilä-omistuksensa yhteisyritykseen, josta on tarkoitus tulla "pitkäjänteinen ja sitoutunut omistaja Wärtsilässä".

Järjestelyyn liittyvä 127 miljoonan euron kauppa toteutettiin tänään pörssissä.

Vilkas
tulosjulkistuspäivä

Koneen B-osake oli rynninyt 8,1 prosenttia 44,53 euroon. Koneen ensimmäinen tulos löi laudalta analyytikkoennusteet. Tulos parani selvästi odotuksia enemmän ja myös liikevaihto kasvoi. Hyvä alkuvuosi sai yhtiön nostamaan koko vuoden näkymiään.

Teleoperaattori TeliaSonera oli kivunnut reilut seitsemän prosenttia eilistä päätöstään ylemmäs. TeliaSonera kertoi aamulla, että Venäjän toiseksi suurimman matkapuhelinoperaattorin Megafonin omistajat eli TeliaSonera ja venäläiset sijoitusyhtiöt AF Telecom ja Altimo ovat ratkaisseet Megafonia koskeneet pitkään jatkuneet kiistansa.

Pankkikonserni Nordea paransi hieman tulostaan toisin kuin analyytikot olivat povanneet. Osakkeen kurssi oli noussut 4,1 prosenttia.

Matkapuhelinyhtiö Nokian osake oli pudonnut 2,1 prosenttia 2,65 euroon, vaikka se oli aamulla vielä 1,5 prosentin nousussa. Luottoluokitusyhtiö Fitch pudotti Nokian luottoluokituksen roskalainaluokkaan eli BB+:aan aiemmasta BBB-:ta. Fitchin mukaan Nokian luottoluokitusnäkymät ovat negatiiviset.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Metsäyhtiö Stora Enson tulos puolittui ja liikevaihto supistui hieman tammi-maaliskuussa. Tulos ja liikevaihto osoittautuivat kuitenkin analyytikkojen ennusteita paremmaksi. Stora Enson R-sarja oli edennyt 2,1 prosenttia.

Lääkeyhtiö Orionin tulos pieneni alkuvuonna yli 14 prosenttia, mutta yhtiön liikevaihto kasvoi hieman. Syynä tulospudotukseen oli viime vuoden tammi-maaliskuussa saatu seitsemän miljoonan euron kertamaksu. Orionin B-osake oli vahvistunut 1,9 prosenttia.

Pakkausvalmistaja Huhtamäki oli puolestaan 5,8 prosentin nousussa tulosjulkistuksensa jälkeen.

Kemianyhtiö Kemiran tulos oli odotettua jyrkemmässä laskussa. Yhtiö myös alensi koko vuoden näkymiään tilinpäätöksensä yhteydessä antamistaan. Kemiran osake oli heikennyt 2,8 prosenttia.

Muista tulosjulkistajista laskussa olivat metsäkonevalmistajat Kesla (-3,9 %) sekä Ponsse (-2,3 %), teräsyhtiö Rautaruukki (-0,6 %), takkoja valmistava Tulikivi (-3,0 %) sekä valimoyhtiö Componenta (-0,9 %).

Tecnotree ja
Talvivaara nousussa

Kaivosyhtiö Talvivaara kertoi investoivansa 13 miljoonaa euroa ympäristötekniikkaan. Talvivaara oli 1,8 prosentin nousussa.

Operaattoreille it-ratkaisuja toimittava Tecnotree kertoi saaneensa 24 miljoonan dollarin veloitusjärjestelmäkaupan operaattoriryhmältä Latinalaisesta Amerikasta. Uutinen innosti sijoittajia, ja yhtiön osake oli iltapäivällä pörssin suurin nousija 11,8 prosentilla. Tecnotreellä käyty kauppa oli huomattavasti tavallista paksumpaa.

Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (4)

Sivut: 1
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Nokian osinkohan senkun nousee vaan. Lähentelee jo 8:aa prosenttia.
mitätevalitatte 24.4.2012 15:50

Anonyymi
Orionista kannattaa painaa mieleen nimi Venlafaxin.
Nimetön 24.4.2012 15:57

Anonyymi
Nokia alkaa olla jo häpeäksi Suomelle.

Harmi ettei tajuttu antaa sitä sodan jälkeen Neuvostoliittoon sotakorvauksena, niin oltaisiin päästy mokomasta riesasta näppärästi.
Kyllästynyt veronmak 24.4.2012 16:04

Anonyymi
Ennustukseni ei mennyt nappiin pörssin kohdalla mutta nokian kylläkin kun sanoin rommeli rom.
Päiviä monia kuten pudotuksiakin.
löyhkä uuno 24.4.2012 16:08
Sivut: 1
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä

Pelkäätkö jääväsi työttömäksi?