Euroopan ja Kiinan tilastot painavat kursseja pörssissä
Helsingin pörssissä osakkeet ovat jatkaneet iltapäivällä laskuaan muun Euroopan rinnalla.
Euroalueen teollisuuden ostopäällikköindeksi laski huhtikuussa ennakkotietojen mukaan lukemaan 46,0, kun se kuukautta aiemmin oli 47,7. Palvelualojen ostopäällikköindeksi hiipui lukemaan 47,9 maaliskuun 49,2:sta. Ekonomistit olivat odottaneet molempien vahvistuvan.
Kiinan teollisuustuotanto jatkoi supistumistaan huhtikuussa jo kuudetta kuukautta peräkkäin, kertoo brittipankki HSBC:n julkistama ostopäällikköindeksi.
Kello 14.20 Helsingin pörssin yleisindeksi OMXH oli 1,7 prosenttia miinuksella 5475,01 pisteessä. Painorajoitettu OMXH Cap oli laskenut 1,7 prosenttia. Vaihtoa oli kertynyt 160 miljoonaa euroa.
Matkapuhelinyhtiö Nokian osakkeen kurssi on jatkanut edelleen laskussa ja halventunut 1,4 prosenttia 2,75 euroon.
Muualla vaihtokärjessä laskivat muun muassa dieselmoottoreita valmistava Wärtsilä 1,3 prosentilla, energiayhtiö Fortum ja huomenna tuloksensa julkistavan metsäyhtiö Stora Enson R-osake 1,4 prosentilla.
Muista huomisen tulosjulkistajista hissiyhtiö Kone oli laskenut 1,4 prosenttia ja pankkikonserni Nordea 3,3 prosenttia.
Nostolaitevalmistaja Konecranes kertoi saaneensa maaliskuussa 20 automaattisen pinoamisnosturin tilauksen yhdysvaltalaiselta Global Terminal & Container Services-yhtiöltä. Tilauksen arvoa ei julkistettu. Konecranesin osake oli 4,5 prosentin laskussa.
Luisussa olivat myös konepajakonserni Metso, joka oli neljä prosenttia miinuksella ja rahdinkäsittelylaitteita valmistava Cargotec 4,2 prosenttia miinuksella.
Viikon tulosjulkistukset käynnistyvät huomenna vilkkaimpien päivien ollessa torstai ja perjantai. Torstaina alkuvuoden lukunsa kertoo 21 ja perjantaina 22 pörssiyhtiötä.













