Kirjaudu ▼
 

Nokian kurssisyöksy pörssissä jatkuu

Nokian osake halpenee edelleen ja on jo lukemissa, joita ei takavuosina olisi osattu kuvitellakaan. Tulosjulkistaja Wärtsilä on sen sijaan plussalla.
Taloussanomat
20.4.2012 14:46
79

Helsingin pörssissä osakkeiden kurssit ovat kääntyneet iltapäivällä loivasti ylöspäin, kun aamulla jyrkästi halventuneen Nokian osakkeen lasku on hieman loiventunut. Muualla vaihtokärjessä nousivat Wärtsilä, Metso ja Fortum. Myös toimialaindekseistä suurin osa oli ylämäessä.

Muualla Euroopassa suunta on ollut loivasti ylöspäin Saksan Ifo-suhdanneindeksin yllätettyä myönteisesti. Laaja Stoxx 600 -indeksi oli vahvistunut 0,4 prosenttia.

Kello 14.20 Helsingin pörssin yleisindeksi OMXH oli 0,1 prosenttia plussalla 5565,46 pisteessä. Painorajoitettu OMXH Cap oli edennyt samaa vauhtia. Vaihtoa oli kertynyt 280 miljoonaa euroa.

Eilen kehnot alkuvuoden tulosluvut julkistaneen Nokian raju pudotus jatkuu. Osake oli vaipunut 4,7 prosenttia 2,78 euroon. Alimmillaan osake oli käynyt 2,73 eurossa. Eilen laskua tuli 3,6 prosenttia.

Nokian alamäkeä ovat vauhdittaneet useiden investointipankkien tavoitehintojen pudotukset.

– Yhtiö julkisti eilen vaatimattoman tuloksen. Jotain odotuksia on ollut eikä mitään myönteistä tullut esille. Myynti jatkuu pari, kolme päivää, Pohjolan analyytikko Hannu Rauhala sanoi Taloussanomille.

Nokian tilanteeseen ei ole luvassa helpotusta lyhyellä aikavälillä, arvioi riippumaton tutkimuslaitos CreditSights. Japanilainen investointipankki Nomura arvelee puolestaan, että Nokia julkaisisi uuden käyttöjärjestelmän peruspuhelimiinsa jo kesäkuussa.

Voimaloita ja merimoottoreita valmistava Wärtsilä julkisti alkuvuoden tuloksen, joka vastoin analyytikko-odotuksia jäi viime vuoden vertailujaksoa heikommaksi. Uusia tilauksia yhtiölle kertyi kuitenkin alkuvuonna runsaanpuoleisesti. Koko vuoden näkymänsä Wärtsilä piti ennallaan. Osake oli noussut 3,4 prosenttia.

Muualla vaihtokärjessä energiayhtiö Fortumin osake oli edennyt prosentin ja konepajayhtiö Metson osake 1,1 prosenttia.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Metsäyhtiöistä Stora Enson R-osake oli 0,1 prosenttia ja UPM oli 1,6 prosenttia miinuksella. Teräsyhtiö Rautaruukin kurssi oli vajonnut 1,7 prosenttia.

Ohjelmistoyhtiö Comptelin tappio kasvoi tammi-maaliskuussa edellisvuodesta. Liikevaihto kuitenkin paisui samaan aikaan 18 prosenttia. Tulosta painoi 10,2 miljoonan euron arvonalentumistappio.

Kuluvana vuonna Comptel odottaa liikevaihtonsa kasvavan yli kymmenen prosenttia, mutta liiketuloksen jäävän tappiolle. Comptelin osake oli sukeltanut 3,5 prosenttia.

Tietoturvayhtiö Stonesoftin tappio pieneni hieman ensimmäisellä neljänneksellä, mutta liikevaihto oli selvässä kasvussa. Yhtiön osake oli 9,3 prosentin laskussa.

Alumiiniyhtiö Nordic Aluminiumin alkuvuoden tulos jäi viime vuotta heikommaksi. Osake oli halventunut 0,7 prosenttia.

Maailman johtavan rahoituspalveluyhtiön BlackRockin omistus kaivosteknologiayhtiö Outotecissä on noussut 5,05 prosenttiin. Outotecin osake oli noussut 2,6 prosenttia.

Ihmiset Hannu Rauhala
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (79)

Sivut: 1 2 3 4 5 6 ... 8
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Taidan hakea lähileipomosta oikein korvalaakin ja laittaa kaffet, kun jätin Nokiaa ostamatta. (4.2?)
Also Starring 20.4.2012 14:51

Anonyymi
Nyt Nokian osinkkoprosentti on 7,1. Minulla ostojen ajoitus ei ole mennyt ihan nappiinsa, mutta nyt ostan vielä lisää niin saan omien Nokioideni osinkkoprosentin paremmaksi.
Osinkko hyvä! 20.4.2012 14:52

Anonyymi
Lama loppuu maanantaina ja nousukausi alkaa.
optimisti 20.4.2012 14:53

Anonyymi
Se on Nokian menoa nyt.

Nokia kasvoi liian suureksi pöhöttyneeksi suomalaiseksi hyväveli organisaatioksi, jossa on johtajia jokalähtöön.

Maailmalla riittää kännykänvalmistajia Nokian jälkeenkin enemmän kuin riittävästi.
syöksy kiihtyy 20.4.2012 14:54

Anonyymi
Tuleepi Elcoteq mieleen Nokiasta. Hyvät osingot, ostohuhuja, kassa hupenee, liikevaihto romahtaa. Tosi halpa on.
siottaja 20.4.2012 14:55

Anonyymi
We want it diiiipppah!
Pastor Martin Szemba 20.4.2012 14:56

Anonyymi
Hehheheheeeeee
Mites nyt Nokialaiset vieläkö nenä on pystyssä ja kapeista
hartioista ei saa mainita?
Ihan surkea firma 20.4.2012 14:58

Anonyymi
Prööt prööt,hups nyt tais tulla osinkkokaffet housuun.
Nimetön 20.4.2012 14:58

Anonyymi
Kannattaa tulkita Rauhalaa oikein: Pohjia vedellään juuri nyt, sillä edessä on vain positiivisia uutisia?

1. Lumia on noussut China Telecom myyntikärkeen
2. Lumian myynti kasvaa USA:ssa viikko viikolta, sillä operaattoriyhteistyön syventäminen myytimieheen asti kantaa hedelmää:
"Either Nokia?s training is working, having an actual Nokia Lumia 900 in their hands has helped, or some stern emails have been sent out, but it seems AT&T?s sale staff are now quite happy to stand behind the Nokia Lumia 900 and to recommend it to walk-in customers.
3. Nokia siis on operaattorin paras kaveri ja sen on huomannut myös Verizon, joka kaipaa Lumioita mallistoon.
Ostin tänään 20.4.2012 14:59

Anonyymi
Älä ole tuulipuku vaan sijoittaja.
"sijoittajan näkökulmasta tilanne on FIMin mukaan toinen. Yhtiöllä on mahtava patenttisalkku, jonka arvoksi FIM arvioi 8-9 miljardia euroa.

FIM uskoo, että patenttien takia Nokia on kiinnostava ostokohde. Se katsoo, että pilkkomisskenaariossa Nokian nettokassa, patenttisalkku sekä NSN ja Navteq -omistukset muodostavat yhteensä noin neljän euron arvon osakkeelta.FIM antaakin Nokian osakkeelle ostosuosituksen ja määrittää tavoitehinnaksi 3,9 euroa."
Kalle 20.4.2012 15:00
Sivut: 1 2 3 4 5 6 ... 8
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä

Ostaisitko kesärenkaat autoosi nettikaupasta?