Kirjaudu ▼
 

Talvivaara syöksyy pörssissä

Talvivaara Press
Talvivaara syöksyy pörssissä
Helsingin pörssissä on iltapäivällä oltu hienoisessa nousussa. Nokian kurssi on sahannut vailla selkeää suuntaa ja oli kahden jälkeen laskussa. Tulosvaroituksen antanut kaivosyhtiö Talvivaara oli rajussa pudotuksessa.
Taloussanomat
19.4.2012 14:57
15

Päivän kovin putoaja on ollut tulosvaroituksen antanut kaivosyhtiö Talvivaara.

Kello 14.20 yleisindeksi OMXH oli 0,7 prosentin nousussa 5646,77 pisteessä. Painorajoitettu OMXH Cap oli vahvistunut saman verran. Vaihtoa oli kertynyt 300 miljoonaa euroa. Kärkenä olevaa Nokiaa oli vaihdettu 97 miljoonaa euroa.

Nokian osakkeen hinta oli 0,9 prosenttia miinuksella tasan kolmessa eurossa. Kurssi oli päivän kaupoissa liikkunut 2,95-3,17 euron välillä.

Nokian kehnot tulosluvut eivät enää yllättäneet, sillä yhtiö antoi tulosvaroituksen viime viikolla. Liiketulos painui 260 miljoonaa euroa miinukselle oltuaan vuosi sitten vielä 704 miljoonaa euroa voitollinen. Osakekohtainen tappio oli 0,08 euroa. Nokian puhelinten myynti laski kaikilla markkina-alueilla.

Tulosvaroituksen antaneen kaivosyhtiön Talvivaaran kurssi oli pudonnut 14 prosenttia. Talvivaara varoitti liiketuloksensa painuneen alkuvuonna tappiolle. Syinä ovat heikko tuotantotaso ja nikkelin hintakehitys. Yhtiö kertoi tuottaneensa odotettua vähemmän eli runsaat 3 300 tonnia nikkeliä vuoden ensimmäisellä neljänneksen.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Muista yhtiöistä konepajayhtiö Metso oli reippaassa 4,6 prosentin nousussa, kun ruotsalainen laakerivalmistaja SKF ennakoi eurooppalaisille markkinoille ”vakaata kehitystä” ja kasvua Aasiaan ja Amerikkaan toisella vuosineljänneksellä. SKF valmistaa laakereita muun muassa kaivoslaitteisiin ja paperikoneisiin.

– Markkinaennuste vahvistanee myös muita konepajayhtiöitä ja oli yllättävänkin positiivinen, Pohjola Pankin analyytikko Pekka Spolander arvioi uutistoimisto Bloombergille.

Vaihtokärjen osakkeista metsäyhtiö UPM oli niin ikään vahvistunut 2,9 prosenttia. Yhtiö kertoi, että se myy 11 prosentin osuutensa Metsä Fibressä Metsäliitto Osuuskunnalle 150 miljoonan euron hintaan.

Ihmiset Pekka Spolander
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (15)

Sivut: 1 2
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Voi ei! Saavatkohan entiset ministeri puolisoineen ja lapsineen rahojaan koskaan Talvivaarasta takaisin? Ou nou!
Köyhä ritari 19.4.2012 15:10

Anonyymi
Bioliuotus on samanlainen huijaus kuin prolyysitervapolttoaine.
VIHREÄ KUSETUS 19.4.2012 15:10

Anonyymi
Juuri viime viikolla SUOMEN VALTIO TANKKASI TALVIVAARAA!
EI VIT 19.4.2012 15:10

Anonyymi
Tämä lasku jatkuu, ja kauan
Ei hyvältä näytä 19.4.2012 15:15

Anonyymi
Kun teet juuri päinvastoin kuin Solidium, niin yleensä teet hyvät kaupat. Eivät ole vielä erehtyneet kertaakaan!
rikastumien on suome 19.4.2012 15:19

Anonyymi
Kansanosakkeessa turbulenssiä - ei hätää kun vappuna omistajat ottaa jälleen löysät pois niin ei ressi paina kuin kanuunassa...
bbv 19.4.2012 15:23

Anonyymi
Kun teet juuri päinvastoin kuin Solidium, niin yleensä teet hyvät kaupat. Eivät ole vielä erehtyneet kertaakaan!

Solidiumin ostoissa oli ihan muusta kyse kuin lyhytnäköisistä kurssivoitosta. Kaivosyhtiöiden määräysvaltaa oltava paikallisilla tahoilla. Kolonialistikaivostoiminnasta on ikäviä esimerkkejä mm. Kongossa ja muualla Afrikassa. Malmit ryövätään, paikallinen hyöty on pieni ja lyhytaikainen. Jäljelle jää ympäristötuho.
Suomineito kaivosyht 19.4.2012 15:41

Anonyymi
perälauta vain näkyy.

Talvivaara jätti taas tilaa uudelle tulosvaroitukselle, koska eivät korjanneet/alentaneet tuotantoennusteitaan.

Velkaakin pitäisi taas ensi keväänä lyhentää ja sitten taas ensi vuonna vielä oikein reippaammin.
without cash you can 19.4.2012 15:57

Anonyymi
HYVÄ...JA LUONTO SEKÄ I H M I S E T KIITTÄÄ!
VIENTIMIES 19.4.2012 16:00

Anonyymi
Joo YMPÄRISTÖTUHOAJA Talvivaara sais äkkiä mennä konkurssiin ja tulee menemäänkin. Tappiolla oleva yritys on kuin Valco aikoinaan. Toivottavasti toi pa.... kaatuu äkkiä
Ruben Bloodystiller 19.4.2012 16:11
Sivut: 1 2
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä

Pelkäätkö jääväsi työttömäksi?