Kirjaudu ▼
 

Helsingin pörssi laskussa Nokian vanavedessä

Osakekauppa on ollut tiistaina Helsingissä alavireistä. Indeksit ovat miinuksella, ja uudestaan putoava Nokia sinnittelee taas kolmen euron rajalla.
Taloussanomat
18.4.2012 15:11
13

Lähes koko Helsingin pörssin vaihtokärki oli laskenut iltapäivällä - vastakkaiseen suuntaan oli kuronut selvästi vain Neste Oil.

Osakkeet ovat pakittaneet myös muualla Euroopassa. Laaja Stoxx 50 indeksi oli laskenut 1,4 prosenttia.

Helsingin yleisindeksi OMXH oli laskenut 1,4 prosenttia 5 590,16 pisteeseen klo 14.30. Painorajoitettu OMXH Cap oli vaipunut saman verran. Vaihtoa oli kertynyt 225 miljoonaa euroa, mistä Nokian osuus oli 44,2 miljoonaa.

Huomenna tuloksensa julkistava Nokia oli selvässä laskussa eilisen kurssinousun jälkeen. Osake oli pudonnut 2,7 prosenttia 3,0 euroon. Huomenna tuloksensa julkistavan kännykkäyhtiön alkuvuoden ennakoidaan jäävän selvästi tappiolle. New Yorkissa osake jäi 4,06 dollariin eli hieman Helsingin päätöstasoa alemmaksi.

Taloustiedot

Myös eilen kallistuneet metsäyhtiöt Stora Enso ja UPM olivat jälleen laskeneet.  Niiden kurssia nostivat eilen Handelsbankenin myönteiset arviot. Stora oli 3,2 prosenttia miinuksella, UMP 2,9 prosenttia.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Bensiinin kallistuminen nostaa
Neste Oilia

Vaihtokärjen ainoa selkeä nousija keskiviikkona on ollut Neste Oil, joka oli kivunnut 3,8 prosenttia. Evlin analyytikon Markku Järvisen mukaan öljy-yhtiön osakkeen nousua selittää bensiinin kallistuminen ja niin sanotun jalostusmarginaalin nouseminen, mikä johtuu muun muassa Venäjän öljyn halventumisesta.

Plussan puolella oli myös Konecranes, jonka suosituksen Pohjoola nosti tasolle ”osta” tasolta ”lisää”.  Lastinkäsittelylaitteiden valmistaja oli noussut 0,8 prosenttia.

Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (13)

Sivut: 1 2
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Piensijoittajat ostavat pää märkänä "kansanosaketta". Samaan aikaan troijan hevonen tekee tuhojaan nokiassa.Pari vuotta korkeintaan niin se on siinä.
Nimetön 18.4.2012 15:35

Anonyymi
Nyt kannattaa ostaa 3 euron pinnasta kun vielä ehtii ennen huomista osavuosikatsausta. Osinkkoprosentti on nyt yli 6,5 !
Osinkko hyvä! 18.4.2012 15:40

Anonyymi
Ostin Nokiaa halvalla ja päätös ei ollut vaikea:

"Yhtiön uudet puhelimet ovat olleet ajoittain loppuunmyytyjä Yhdysvalloissa eri verkkokaupoissa. Tämä ei johdu esimerkiksi siitä, että yhtiö on saanut paljon palautuksia ohjelmistovian vuoksi, vaan hyvästä myynnistä, sanoo Nokian tiedottaja Karen Lachtanski AllThingsD-verkkopalvelulle.

"Me valmistamme lisää laitteita, jotta saamme tyydytettyä kysynnän mahdollisimman nopeasti."

Tuulipuku myy peloissaan ja viisas ostaa arvopaperia kassan hinnalla. Kassa kasvaa ja osinko kelpaa
NOKNOK jo 310000 all 18.4.2012 15:41

Anonyymi
Huomenna taas rysähtää. Itse veikkaan Nokian osakkeelle 13-16% tiputusta. Nokia kertoo sen viimeisen yllätyksen, Nokia Lumia 900 floppasi. Syy tähän on buginen os. Se, että AT&T olisi mukamas loppunut Nokia Lumia 900 myynnin vuoksi, on täyttä huuhaata. Kun on seurannut gs statcounteria, sieltä huomaa, wp määrä ei ole kasvanut räjähdysmäisesti, se on jopa laskenut. Applen iOS sen sijaan kasvu suhdanteessa mukavasti. Nokia Lumia 900 on loppunut ihan sen vuoksi varastosta, koska vialiset vietiin vähinäänin pois. Tätä koko MS Nokia sirkusta kestää enää sen 1v. Sen jälkeen Nokiaa ei ole ja MS jättää mobiilialustat rauhaan. Applen iOS ja Googlen Android on ne ekosysteemit jotka kiinostaa kuluttajaa, ei roska MS.
Nokia hävisi kilpail 18.4.2012 15:41

Anonyymi
"current Windows Phone devices will not get 'Apollo' upgrade via theVerge . com"
Eiköhän tuo lopeta koko WP myynnin kokonaan. MS ja Nokia pyrkii oikeen kunnolla viilaamaan kuluttajia linssiin. Onneksi on luotettavia tietolähteitä vielä josta saa luettua karua totuutta Nokiasta ja MS. Nokian rymähdys on huomenna samaa luokkaa kuin se oli tulosvaroituksen annettua.
Pitäkää kiinni hatui 18.4.2012 15:45

Anonyymi
Nokia pian 2 Euroa ja sitten onkin pian 1 Euro ja sitten tulee noutaja.
JMO 18.4.2012 16:03

Anonyymi
Kuudestakymmenestä eurosta kolmeen euroon.
Kyllä jonkinmoisen "palkinnon" ansaitsee.
nokia 3210 18.4.2012 16:08

Anonyymi
"jalostusmarginaalin nouseminen, mikä johtuu muun muassa Venäjän öljyn halventumisesta."

Sinnehän ne alennukset menevät johtajien bonuksiin.
Eikös tuon pitäisi näkyä pumpullakin tankatessa?
98 nyt 1,769
justjoo 18.4.2012 16:10

Anonyymi
Ostin Nokiaa halvalla ja päätös ei ollut vaikea:

"Yhtiön uudet puhelimet ovat olleet ajoittain loppuunmyytyjä Yhdysvalloissa eri verkkokaupoissa. Tämä ei johdu esimerkiksi siitä, että yhtiö on saanut paljon palautuksia ohjelmistovian vuoksi, vaan hyvästä myynnistä, sanoo Nokian tiedottaja Karen Lachtanski AllThingsD-verkkopalvelulle.

"Me valmistamme lisää laitteita, jotta saamme tyydytettyä kysynnän mahdollisimman nopeasti."

Tuulipuku myy peloissaan ja viisas ostaa arvopaperia kassan hinnalla. Kassa kasvaa ja osinko kelpaa


Tämä huomionarvoinen huhu:
"The sales of the Nokia Lumia 900 so far are said to have been strong, with the hero Windows Phone device topping the charts. That?s thanks to Nokia and AT&T?s marketing campaign, which seems to have been paying off. To really achieve success and break the US smartphone market, Nokia will need more than one carrier, and the latest rumor indicates that Nokia is planning to do just that"

Ostin Nokiaa 3 eurolla. Toki liikkeelle vain 10000 kpl erällä.
Nimetön 18.4.2012 16:13

Anonyymi
Ostin Nokiaa halvalla ja päätös ei ollut vaikea:

"Yhtiön uudet puhelimet ovat olleet ajoittain loppuunmyytyjä Yhdysvalloissa eri verkkokaupoissa. Tämä ei johdu esimerkiksi siitä, että yhtiö on saanut paljon palautuksia ohjelmistovian vuoksi, vaan hyvästä myynnistä, sanoo Nokian tiedottaja Karen Lachtanski AllThingsD-verkkopalvelulle.

"Me valmistamme lisää laitteita, jotta saamme tyydytettyä kysynnän mahdollisimman nopeasti."

Tuulipuku myy peloissaan ja viisas ostaa arvopaperia kassan hinnalla. Kassa kasvaa ja osinko kelpaa


Tää on ku Sotkan sebaloista aikanaan: 2,99e
uusi omistaja 18.4.2012 16:25
Sivut: 1 2
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti Yöaikaan lähetetyt kommentit päätyvät toimituksen tarkistettavaksi. Kommentit tarkistetaan ja hyväksytään seuraavan päivän aikana. Muina aikoina viestit ovat jälkimoderoinnissa.
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä

Haluatko yrittäjäksi?