Kirjaudu ▼
 

Nokia kiipesi kolmen euron paremmalle puolelle

Osakekauppaa käytiin tiistaina Helsingissä nousutunnelmissa. Maanantaina alle kolmen euron luiskahtanut Nokiakin alkoi elpyä ja nousi 2,87 prosenttia.
Taloussanomat
17.4.2012 19:33
32

Pörssikauppaa käytiin tiistaina selvästi edellispäiviä virkeämmissä tunnelmissa niin Helsingissä, muualla Euroopassa kuin Yhdysvalloissakin.

Euroopassa sijoittajia ilahdutti Espanjan lainamyynti, jossa se sai maksimitavoitettaan suuremman määrän uutta rahoitusta. Markkinatunnelmaa piristivät myös tiedot saksalaissijoittajien vahvistuneesta luottamuksesta talouteen ja Kansainvälisen valuuttarahasto IMF:n aiempaa valoisampi ennuste maailmantalouden kasvusta tänä vuonna.

Helsingissä yleisindeksi OMXH nousi tiistaina 2,6 prosenttia 5 669,12 pisteeseen. Painorajoitettu OMXH Cap kohosi saman verran. Vaihtoa kertyi 461 miljoonaa euroa, mistä Nokian osuus oli 110 miljoonaa.

Nokian osake kallistui 2,87 prosenttia 3,08 euroon. Maanantain päätöskurssi oli 3,00 euroa, ja osake putosi alimmilaan 2,95 euroon eli samalle tasolle missä se oli viimeksi vuonna 1996.

Nokia julkistaa ensimmäisen vuosineljänneksen tuloksensa torstaina.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Tiistain kovia nousijoita olivat metsäyhtiöt Stora ja UPM. Storan R-osake kallistui 5,7 prosenttia ja UPM 5,4 prosenttia. Metsäosakkeet saivat tukea Handelsbankenin myönteisistä arvioista. Ruotsalaispankki toisti sekä UPM:n että Stora Enson osakkeille "lisää" -suosituksen.

Vaihdetuimista osakkeista vahvassa vedossa oli myös teräsyhtiö Outokumpu, jonka osake kallistui 2,4 prosenttia.

Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (32)

Sivut: 1 2 3 4
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Siirtymävaihe Symbianista Windows Phoneen on päättynyt! Nousukiito voi alkaa!
Milanesi 17.4.2012 19:46

Anonyymi
alle 3 on hinta 2. neljänneksen ongelmista, jos 3. tulee varoitus hinta on alle 2 ja 4. niin sitten on jo senttiosake.
Nimetön 17.4.2012 19:49

Anonyymi
Nousu tulee jatkumaan hiljaa hyvin kauan.

En sijoita suoraan, vaan nyt tunnen näin asian olevan.

Pieni nousu kausi on nyt ajalla.
Nimetön 17.4.2012 19:54

Anonyymi
Nokian suurin virhe on se, että he aina ilmoittavat että jotain hienoa kuten 808 on tulossa mutta eivät koskaan osaa sanoa tarkkaa päivämäärää. Nokian vikana on se, että eivät osaa pyytää anteeksi ja todeta että on tehty virhe strategia.

Kun HP toimitusjohtaja ilmoitti että he eivät enää tee pöytätietokoneita, hän sai välittömästi potkut ja tilalle tuli jämäkkä nainen johtoon.

On omituista, ja siihen ei kukaan vieläkään vastausta anna, että Nokia on ainoa Applen kilpailija joka ei tee myös Android puhelimia. Tämä tulee koitumaan Nokian tuhoksi ja 220.000 suomalaista menettää rahansa, lopullisesti.

WP 7.5 ei menestynyt siis, se on nyt nähty. Mutta ei hätää, 7.6 versio, josta emme mitään tiedä, on pian tulossa pelastamaan kaiken! Kirkkaammat tiili käyttöliittymät ja vielä sujuvampi animaatio! Success!

Nokia, miksi ette jo myönnä? WP ainoana käyttöjärjestelmänä on tuhoon tuomittua OEM valmistajalle, joka Nokia jo nyt on.

220.000 ihmistä menettää rahansa. En itse uskaltaisi sen jälkeen Suomessa naamaani näyttää, jos olisin Nokia hallituksen jäsen.
En omista Nokian osa 17.4.2012 19:59

Anonyymi
Nousu tulee jatkumaan hiljaa hyvin kauan.

En sijoita suoraan, vaan nyt tunnen näin asian olevan.

Pieni nousu kausi on nyt ajalla.


Olet väärässä, Q2 tulosten jälkeen romahtaa alle 2 euron niin että turska haisee.

Lumia ei myynyt eikä myy nyt.
Nimetön 17.4.2012 20:00

Anonyymi
Hyvä Microsoft !!!
Ei taida teidänkään historiassa olla yhtäkään toista yritystä jonka olette tuhonneet yhtä nopeasti :'(

No, enempi jää Amerikkalaisille yrityksille massia, joten siinä mielessä onnistunut kotiinveto.
RIP Nokia 17.4.2012 20:00

Anonyymi
Toivottavasti Nokian menestyksen rakentaneet JOHTAJA Jorma Ollila ja Esko seka Marko hyotyvat tasta nousukiidosta.

Heille kuuluu Suomen olla kiitollinen!
Talonmies 17.4.2012 20:04

Anonyymi
Nousu tulee jatkumaan hiljaa hyvin kauan.

En sijoita suoraan, vaan nyt tunnen näin asian olevan.

Pieni nousu kausi on nyt ajalla.

Olet väärässä, Q2 tulosten jälkeen romahtaa alle 2 euron niin että turska haisee.

Lumia ei myynyt eikä myy nyt.


Voit olla oikeassa en tunne asiaa.

Toivon Nokian alkavan heräämään.

Suomi ja kehitys ajassa siinä mikä se on näkisin jotain uutta, ei vain pelit vaan todellisuutta.
Nimetön 17.4.2012 20:06

Anonyymi
Aika limitillä mennään nyt. Panikoijat myy. Pakko ostaa riskillä salkkuun 5-10% Tämä on juuri nyt sellainen yksi mahdollisuus vaurastua tulevaisuudessa. Tai sit vähennellään turskat haisemasta konepajojen voitoista. Jos Kiinassa "kartellit" jatkuu, hukka perii voitot.
peluri 17.4.2012 20:13

Anonyymi
Hyvä Taloussanomien toimittaja. Vuosi sitten Stora Enson:n osake oli yli 8,5 ?, nyt n. 5,5 ?. UPM:n osake vuosi sitten oli yli 14,5 ?, nyt n. 9,4 ?. Ei kannata enää hehkuttaa paperin ja vihreän kullan puolesta, ne ovat mennyttäjä aikoja ne.
Nimetön 17.4.2012 20:15
Sivut: 1 2 3 4
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä

Haluatko yrittäjäksi?