Wall Street painui vuoden toistaiseksi syvimpään laskuun
Yleisindeksi S&P 500 luisui eilen 1,7 prosenttia miinukselle. Lasku on tämän vuoden suurin. Viime vuonna nähtiin selvästi rajumpia laskupäiviä, mutta tänä vuonna pörssit ovat olleet pääosin nousussa.
Teollisuusosakeindeksi Dow Jones putosi myös 1,7 prosenttia. Suurimman laskun otti teknologiapainotteinen Nasdaq-indeksi, joka heikkeni 1,8 prosenttia.
Laaja S&P -indeksi on laskenut viiden päivän aikana 4,3 prosenttia.
Sijoittajien mielialoja painoivat edelleen perjantaina julkistetut, odotettua heikommat tiedot Yhdysvaltain työllisyyden kehityksestä.
– Pettymystä aiheuttanut raportti on heikentänyt sijoittajien luottamusta Yhdysvaltain kykyyn vastustaa Euroopasta tulevaa vastatuulta, arvioi Pacific Investment Managementin toimitusjohtaja Mohamed El-Erian.
Markkinatunnelmaan vaikuttivat myös uutiset Euroopasta. Espanjan keskuspankin johtaja Miguel Angel Fernandez Ordonez sanoi, että Espanjan pankit voivat tarvita lisää pääomia, mikäli taloustilanne heikkenee odotettua enemmän.
Myös Espanjan valtionlainojen korot olivat eilen selvässä nousussa. Italian kymmenen vuoden joukkovelkakirjan korko taas kohosi 23 korkopistettä 5,69 prosenttiin.












