Kirjaudu ▼
 

Helsingin pörssissä toinen peräkkäinen laskupäivä

Helsingin pörssi on ollut tänään laskussa toista päivää peräjälkeen. Eiliseen tapaan lasku on ollut maltillista, mutta laajaa. Toimialaindekseistä kaikki terveydenhuoltoa lukuun ottamatta olivat iltapäivällä laskussa.
Taloussanomat
22.2.2012 14:44
14

Myös muissa Euroopan pörsseissä kauppaa on käyty alamäessä; Lontoo ja Pariisi olivat noin puolen prosentin ja Frankfurt prosentin alamäessä. Laaja Euro Stoxx 600 -indeksi oli 0,9 prosenttia miinuksella. Aasiassa kurssikehitys oli tänään noususuuntaista.

Helsingin OMXH-yleisindeksi oli hieman jälkeen kello 14 laskenut 0,8 prosenttia 6 203,38 pisteeseen. Painorajoitettu OMXH Cap oli saman verran pakkasella. Vaihtoa oli kertynyt 194 miljoonaa euroa, josta matkapuhelinyhtiö Nokiaa oli noin 80 miljoonaa.

07:34Osake
+7,14 %
0,15
+0,01
-4,23 %
10,86
-0,48

Nokian osakkeen kurssi oli laskenut 0,8 prosenttia 4,18 euroon. Nokia päätyi New Yorkissa eilen 5,58 dollariin eli 4,22 euroon, josta on nyt siis tultu hieman alaspäin. Vielä aamupäivällä Nokia oli Helsingissä nousussa.

Sveitsiläinen UBS-pankki lisäsi Nokian suositeltavimpien teknologiaosakkeiden listalleen. Japanilainen Nomura puolestaan nosti osakkeen tavoitehinnan 4,00 euroon aiemmasta 3,90 eurosta. Suositus osakkeelle säilyi tasolla ”neutraali”.

Nomura arvioi katsauksessaan, että Nokia esittelee ensi viikolla Barcelonan messuilla useita Windows Phone -käyttöjärjestelmän Tango-versioon perustuvia älypuhelimia. Nokian Lumia 800 -älypuhelimia valmistava Compal odottaa Digitimesin mukaan älypuhelintilaustensa kasvavan ensimmäisellä neljänneksellä 20 prosenttia edellisneljänneksestä.

Rakennusyhtiö YIT uusii Ruotsissa teräsyhtiö SSAB:n Luulajan terästehtaan lämmöntalteenottolaitteita. Yhtiö ilmoitti myös solmineensa urakkasopimuksen kiinteistön peruskorjaamisesta Helsingin Ruoholahdenkadulla. YIT ei kertonut urakoiden arvoa. Yhtiön osake oli eilisen päätöslukemassaan aamupäivän hienoisen nousun jälkeen.

Vaihtokärjen osakkeista toiseksi vaihdetuin Nokian Renkaat oli 1,8 prosenttia miinuksella, energiayhtiö Fortum 0,7 prosentin alamäessä ja hissiyhtiö Koneen B-osake 1,5 prosenttia pakkasella.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Metsäyhtiö Stora Enson R-osake oli noin prosentin laskussa. UPM oli pakittanut 0,7 prosenttia.

Vaihtokärjen ensimmäinen nousija oli metalli- ja mineraaliteknologiaa valmistava Outotec kymmenenneksi vaihdetuimpana. Osake oli 0,5 prosenttia plussalla.

Elektroniikan sopimusvalmistaja Incapin tappio syveni loppuvuonna ja liikevaihto kasvoi vain hieman. Osinkoa ei ole luvassa viime vuodeltakaan. Osake oli 1,9 prosentin laskussa.

Rahoitusalan osakkeista Nordea oli noin prosentin ja Pohjola Pankin osake 0,8 prosenttia alamäessä. Vakuutuskonserni Sammon A-osake oli laskenut 0,2 prosenttia.

Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (14)

Sivut: 1 2
EdellinenSeuraava

Anonyymi
"Asuntomarkkinat lässähtivät tammikuussa - Tampereella -31%"

Talouselämästä lainattua....
7- 22.2.2012 14:54

Anonyymi
TV1 kun aukaisee,niin kurssit on nousussa,kautta mailman,sellaista on poliittinen tiedottaminen.Venäjällä oli vain yksi totuus,Suomessa se ei toimi.
Hoikkapoika 22.2.2012 14:58

Anonyymi
Olen täysin sataprosenttisen varma asiasta, tuo Helsinki OMX tulee putoamaan alle 2000 pisteen kunhan Kreikka, Portugal, Espanja, Italia, Unkari sekä Belgia kaikki anovat 500mrd euron tukipaketteja ja selviää että euro EI SELVIÄ

Lehman Brothers romahdutti pörssikurssit Suomessa -70% ja nyt kosahtaa huomattavasti enemmän :D
Nimetön 22.2.2012 14:59

Anonyymi
Eilisen ymmärtää, olihan Laskiainen. Mutta että vielä tänäänkin, voi voi.
Pitkä pellava 22.2.2012 15:00

Anonyymi
"Asuntomarkkinat lässähtivät tammikuussa - Tampereella -31%"

Talouselämästä lainattua....


Hinnoissa? Kaupoissa? Tarjotuissa? Uusissa?
???????? 22.2.2012 15:03

Anonyymi
"Asuntomarkkinat lässähtivät tammikuussa - Tampereella -31%"

Talouselämästä lainattua....

Hinnoissa? Kaupoissa? Tarjotuissa? Uusissa?


t a l o u s e l a m a . f i
7- 22.2.2012 15:14

Anonyymi
Yle elävä arkisto. sisäpiirin valheet
Nimetön 22.2.2012 15:17

Anonyymi
Olen täysin sataprosenttisen varma asiasta, tuo Helsinki OMX tulee putoamaan alle 2000 pisteen kunhan Kreikka, Portugal, Espanja, Italia, Unkari sekä Belgia kaikki anovat 500mrd euron tukipaketteja ja selviää että euro EI SELVIÄ

Lehman Brothers romahdutti pörssikurssit Suomessa -70% ja nyt kosahtaa huomattavasti enemmän :D



4 - 5 kuun paikkeilla putoaa koko läntinen pörssi 2 numeroisin luvuin myös usa
default 22.2.2012 15:19

Anonyymi
Pörssin alavire on aivan normaalia tässä tilanteessa.

Kreikan tukipaketin osaltahan saatiin aikaan varsin kehno lopputulos. Se ei ongelmia poista, vaan pitkittää ja kärjistää niitä edelleen.

Niinpä on aivan loogista, että pörssikin reagoi tällä tavoin.
Lassi 22.2.2012 15:52

Anonyymi
Ootellaan ,josko se Jykän piikki auki talouspolitiikka rupee tehoamaan.
Lisää euroja kreikka 22.2.2012 16:00
Sivut: 1 2
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä

Teetkö ostoksia ulkomaalaisista verkkokaupoista?