Marimekko nousee laskupörssissä
Tulosjulkistajista Uponor on miinuksella, sen sijaan Marimekko ja Comptel ovat ylämäessä. Historiansa suurimmasta tilauksesta ilmoittanut Raute on kirinyt hurjasti.
Euroopassa osakkeet ovat olleet neljättä päivää viiden päivän sisällä laskussa, kun epävarmuus Kreikan tukipaketista jatkuu vielä ensi viikkoon. Laaja Stoxx 600 -indeksi oli 0,4 prosenttia miinuksella.
Helsingissä yleisindeksi OMXH oli kello 14.45 laskenut 0,9 prosenttia 5 995,66 pisteeseen. Painorajoitettu OMXH Cap oli pakittanut myös 0,9 prosenttia. Vaihtoa oli kertynyt 222 miljoonaa euroa.
Nokian kurssi oli heikentynyt 0,3 prosenttia 3,80 euroon. Goldman Sachs nosti Nokian tavoitehinnan 4,90 eurosta 5,00 euroon.
Metsäyhtiö UPM kertoi saaneensa takavuosien raakapuukartellia koskevat korvausvaatimukset, joista UPM:n kontolle - yhtiön mukaan perusteettomasti - lankeaa 54,1 miljoonaa euroa. Kolmelta metsäyhtiöltä vaaditaan yhteensä 228 miljoonan euron korvauksia. UPM:n osake oli laskenut 2,5 prosenttia ja Stora Enson R-osake 3,7 prosenttia.
Carnegie laski eilisen tulosyhtiön M-realin suosituksen tasolle "pidä", mutta Handelsbanken nosti sen tasolle "lisää". M-realin eli tulevan Metsä Boardin B-osake oli kirinyt kuusi prosenttia.
Finanssikonserni Sammon osake oli halventunut 2,0 prosenttia sen jälkeen, kun kaksi pankkia laski yhtiön osakkeen sijoitussuositusta. Pohjola Pankilla suositus laski tasolle "vähennä" ja SEBillä tasolle ""pidä".
FIM laski eilen tuloksensa julkistaneen Lemminkäisen osakkeen suosituksen tasolle "pidä", kun se aiemmin oli "lisää". Lemminkäinen oli heikentynyt 2,5 prosenttia.
80 miljoonaan euron arvoisesta kartonkikonetilauksesta tiedottanut Metso oli laskenut 1,3 prosenttia, kun Swedbank laski yhtiön osakkeen suosituksen tasolle "neutraali".
Swedbank laski myös Stockmannin suositusta tasolle "vähennä" ja Stockmannin B-osake oli halventunut 0,9 prosenttia. Nordea laski Vaisalan osakkeen suosituksen tasolle "pidä". Vaisala oli 1,2 prosenttia miinuksella.
Goldman Sachs nosti Tiedon tavoitehinnan 12,00 euroon 8,00 eurosta. Tieto oli kohonnut 0,8 prosenttia 13,46 euroon.
Rakennustekniikkaa valmistava Uponor kertoi kertaerien painaneen loppuvuoden tuloksen selvästi tappiolle. Myös osinko kutistuu. Osake oli 2,9 prosenttia laskussa.
Suurkaupat kirittävät
Rauten osaketta
Vaneritekniikkaa tuottava Raute on tehnyt historiansa suurimmat, yhteensä 50 miljoonan euron kaupat Chileen. Osake on päivän aikana kirinyt korkeimmillaan lähes 23 prosenttia. Vähän ennen kello 15 osake oli 17,5 prosentin nousussa.
Eilen rökäletappioista ja yhteisyrityssuunnitelmista kertonut Finnair ilmoitti henkilöliikenteensä kasvaneen 3,9 prosenttia tammikuussa. Finnair oli vaipunut 0,8 prosenttia.
Tekstiili- ja designyritys Marimekko kertoi liikevaihtonsa kasvaneen, mutta tuloksen heikentyneen loppuvuonna. Osinko pysyy ennallaan. Osake oli vahvistunut 7,3 prosenttia, kun yhtiö ennakoi liikevaihdon kasvavan alkaneena vuonna yli 10 prosenttia ja liikevoiton tuplaantuvan.
Ohjelmistoyhtiö Comptelin tulos romahti loka-joulukuussa, ja osinko puolittuu. Comptel uskoo kuluvan vuoden liikevaihtonsa kasvavan yli kymmenen prosenttia vahvan tilauskannan ansiosta. Osake oli kohonnut 1,7 prosenttia.
Kalastusvälinevalmistaja Rapala ostaa yhdysvaltalaisen jääkairanvalmistajan Strike Masterin. Samalla Rapala hankkii Mora ICE -brändin sekä Mora ICE -jääkairoihin liittyvät aineettomat oikeudet. Tavoitteena on kolminkertaistaa talvikalastusliiketoiminnan liikevaihto lähivuosina 20-30 miljoonaan euroon nykyisestä noin 7 miljoonasta eurosta. Rapala oli vahvistunut 3,5 prosenttia.


















Kommentit (13)
Kannattaa muistaa, että pörssiosakkeiden hinnoissa on vieläkin ilmaa. Niinpä laskevat kurssit ovat suorastaan toivottava ilmiö.
Ikävää todeta, että ylhinnoiteltu Stokka,Oriola-KD ja Atria lyvät päätään seinään Venäjällä ja sama on käymässä Marimekon maailman valloitukselle. Liikevoitto % laskussa kiinteät kulut nousussa