Helsingin pörssi nousi korkeimmilleen puoleen vuoteen

Lehtikuva
Helsingin pörssi nousi korkeimmilleen puoleen vuoteen
Helsingin pörssin yleisindeksi OMXH päätti parhaisiin lukemiinsa puoleen vuoteen. Vuosi on alkanut pörsseissä positiivisissa merkeissä niin Helsingissä kuin muuallakin.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Taloussanomat
3.2.2012 19:50
Kommentit 23

Helsingin pörssin yleisindeksi OMXH päätti pörssiviikon 6 022,15 pisteeseen. Indeksi nousi perjantaina 1,3 prosenttia.

Kyseessä on OMXH:n korkein päätösarvo sitten viime vuoden heinäkuun lopun. Tuolloin menossa oli pahin pörssipudotus, kun markkinat ajautuivat sekaannukseen Yhdysvaltojen velkakattokriisin keskellä.

08:26Osake
+1,62 %
16,31
+0,26
+4,42 %
7,92
+0,33

Lopulta luottoluokittaja Standard & Poor's ilmoitti alentavansa Yhdysvaltojen AAA-luottoluokitusta.

Syksyllä kursseja heiluttivat niin Kreikan velkaongelmat kuin Italian poliittinen kriisikin. Sekä Kreikan pääministeri Georgios Papandreou että italialainen virkaveljensä Silvio Berlusconi joutuivat eroamaan syksyn aikana.

Talvella markkinat ovat hieman tasaantuneet, kun etenkin Yhdysvaltojen talousluvut ovat osoittaneet lupaavaa kehitystä. Viimeksi tänään maan työministeriö ilmoitti uusien työpaikkojen määrän lisääntyneen huomattavasti odotuksia enemmän ja työttömyyden tippuneen alimmilleen kolmeen vuoteen.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Helsingissä OMXH on noussut kuukaudessa jo 7,8 prosenttia. New Yorkin Standard & Poor's 500 -yleisindeksi on noussut kuukaudessa 4,9 prosenttia ja aloitti vuotensa parhaiten sitten tammikuun 1997.

Helsingissä kursseja ovat nostaneet Wall Streetin tapaan yhtiöiden tulosjulkistukset. Tänään vahvoja nousijoita olivat tulosjulkistajat öljy-yhtiö Neste Oil (+9,2%) ja teleoperaattori Elisa (+4,8%).

Eilen nousua johti hyvistä näkymistä tuloksensa yhteydessä ilmoittanut lastinkäsittelylaitteita valmistava Konecranes, joka nousi 12,2 prosenttia. Tänään Konecranes eteni 5,0 prosenttia.

Lisää Aiheesta
UutinenNokia nousee pörssissä (8.2. 15:28)
UutinenHelsingin pörssin vuosi oli surkea (30.12.2011 19:14)
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (23)

Huono 0
Se uusi 500 000 000 000 - 1 500 000 000 000 € kolmen vuoden lainapaketti yhden % korolla pankeille voi vähän vaikuttaa.

Veronkorotuksia taitaa tulla yksityiselle sektorille myös tulevaisuudessa.
Etenkin niille, jotka eivät saa senttiäkään mitään tukia,
tai muulla tavoin hyödy suoranaisesti "paketista".

Ne teki sen välttäkseen EU:n konkurssin.
Suunnitelma B.
Huokaus
Huono 5
Lama on ohi, kun Välimeren maat saa rahansa
jykä vaan
Pörssin vakavasti otettavuutta tai sen asiantuntemusta talouden liiikehdinnästä kuvaa parhaiten 90-luvun it-kupla.

Vieläkin huvittaa kun muistelee kun jonot kiemurtelivat ostamaan suuria voittoja yrityksistä joilla oli vuokrattu toimisto, puhelin, faxi ja tietokone. Ai niin ja omistajilla loistoautot.
Talonmies
Huono 2
Ei kosketa. Lääkitsen itseni kotimaisilla Orion tuotteilla.
Kaikk lääkkeet kelpaavat.suomalaisille sisseille.i
Huono 4
Pahalta näyttää!
Kaikki rommaa.
Huono 1
En tiedä, mutta pyrin siihen, että salkku on tyhjä joka perjantai-ilta.
Kukaan ei tiedä mitään, enemmän tai vähemmän valistuneita
arvauksia riittää.

Piensijoittajat ovat muka syyllisiä kaikkeen.
Joka sentistä 30 % veroja, ei mitään muuta.
Kuka maksaa joskus 100 € kk tuloista 33 € veroa?
Tappiot saa vähentää, ei muuta.
(puhelinlaskut, lehdet, nettiyhteydestä 50 %)

Ne rikkaat eivät maksa pääomaveroa.
Niillä on sijoitusyhtiöt ja säätiöt ym. (niiden verot pienenivät)
Pääomaveron korotus oli pelkkä veronmaksajien huijaus.

Piensijoittaminen on ravipeleihin verrattavaa pelaamista.
Verot ovat ero. Molemmat vaativat kaiken ajan.

Ravipeluri saa yhteiskunnan tuet, ei veroja.
Jos sinulla on yksikin pörssiyhtiön osake et saa senttiäkään.
Huokaus
Huono 2
Pörssiä ei taida nostaa muut, kuin ne, jotka eivät ymmärtäneet 2011 alussa tyhjentää salkkuaan. Mitä järjeä lähteä kohta kaatuvien euromaiden rytinään rahojaan polttamaan ?
heh
Huono 2
"Öljynjalostaja Neste Oilin kurssi oli roimat 9,2 prosenttia plussalla, vaikka viime vuoden viimeinen neljännes oli selvästi tappiollinen ja alitti odotukset."

Äää...voisko joku selittää tätä logiikkaa...?
K-U-P-L-A
Sivut: 1 2 3 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti
 
Miten talouskriisi syntyi? Lue Taloussanomien teemapaketti finanssikriisin vaiheista.

Yhteistyössä

08:20Nasdaq ja Morgan Stanley oikeuteen Facebookin listautumisesta
08:17Japanin keskuspankki ei koskenut korkoon
06:21Kaurismäki pitäisi tuomita
06:06Euroopan velkarovio kytee hitaalla liekillä
06:02Miksi vaietaan? Suomi lepää näiden firmojen varassa
22.5.Käykö Kreikalle kuin DDR:lle?
22.5.Nomura arvioi Suomen Kreikka-riskit 5,6 miljardiksi euroksi
22.5.IMF: Britannia kaipaa keskuspankin elvytystä ja ehkä veroleikkauksia
22.5.Talvivaaran linnut myrkyttyivät
22.5.Kreikkalaiset uskovat eurojäsenyyden jatkuvan joka tapauksessa
22.5.Ruotsalainen halpalentoyhtiö Skyways konkurssiin
22.5.Nordnet: Piensijoittajien Facebook-huuma hiipunut nopeasti
22.5.Hotellit houkuttelevat asiakkaita ilmaisella bensalla Yhdysvalloissa
22.5.HS: Putin nimitti Kremliin oman kovan linjan johtoryhmänsä
22.5.Incap sopi rahoitusjärjestelystä
22.5.Facebookin osakkeen alamäki jatkuu
22.5.USA:n vanhojen asuntojen myynti virkistyi huhtikuussa
22.5.Euroalueen kuluttajaluottamus vahvistui hieman
22.5.Ekonomisti lätkälipuista: "Jäpittäjien negatiivinen vaikutus huomioitava"
22.5.OECD: Toipuminen vahvistunut USA:ssa
22.5.Keskisuomalaisen tulos laskussa
22.5.Saksa pyytää ilmaista rahaa – sijoittajat voivat suostua
22.5.Angry Birdsia voi pelata vaikka syömäpuikoilla
22.5.IS: Lähes 20 ihmistä kuoli junaturmassa Intiassa
22.5.Nokialaiset jarruttavat pörssin nousua
22.5.Liikennelentäjien Rintala: Flybe-kanta ratkeaa huomenna
22.5.Mikko Kilpeläinen aloittaa Honkarakenteen johdossa elokuussa
22.5.HS: Iran suostuu neuvottelemaan ydinohjelmistaan
22.5.Suomalaiset eivät hyväksy nuorten palkka-alea
22.5.Fiskars vähentää 68 työntekijää Billnäsin tehtaalla
Talousuutiset reaaliajassa iPhoneen ja iPadiin

KalenteriKalenteri

Huomenna – 24.5.2012

USA:n uudet työttömyyskorvaushakemukset/vko 20 15:30  
USA:n kestokulutushyödykkeiden tilaukset huhtikuulta 15:30  
Britannian bkt tammi-maaliskuulta (tarkistettu) 11:30  
euroalueen palvelualojen ostopäällikköindeksi toukokuulta (ennakko) 11:00  
euroalueen teollisuuden ostopäällikköindeksi toukokuulta (ennakko) 11:00  
Saksan Ifo-indeksi toukokuulta (ennuste 109,5, ed. 109,9) 11:00  
Saksan bkt tammi-maaliskuulta (tarkistettu) 09:00  
Alma Median pääomamarkkinapäivä Helsingissä 09:00  
tuottajahintaindeksit huhtikuulta, Tilastokeskus 09:00  
osavuosikatsauksia: Geosentric    
Toivotko Kreikan pysyvän euroalueessa?

08:24OsakeOsake

Kurssi nousussaUPM-Kymmene

graafi

8,78+3,78 %+0,32

 
Dilbert – 23.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949