Kirjaudu ▼
 
Vauhti ei lopu Wall Streetillä

Heidi Hagelin
Vauhti ei lopu Wall Streetillä
New Yorkissa osakekurssit olivat paikallista aikaa yhdeltä reilussa nosteessa. Yhdysvaltain pörssiyhtiöiden osakkeiden arvoa heijastava yleisindeksi Standard & Poor's 500 oli kolmen ja puolen tunnin kaupankäynnin jälkeen 2,3 prosentin nousussa.
Taloussanomat
9.8.2011 20:02
22

New Yorkissa osakekurssit olivat nousussa pörssipäivän tullessa puoleen. Tämänpäiväinen pörssinousu on vastareaktiota eiliselle luisulle.

Noin kello 20.00 Suomen aikaa yleisindeksi Standard & Poor's 500 oli 2,3 prosentin nousussa. Yleistä osakekehitystä paremmin meni teknologiaosakkeilla, joiden arvoa mittaava Nasdaq-indeksi oli noussut 3,2 prosenttia.

Teollisuusosakkeiden arvosta kertova Dow Jones oli kerryttänyt pistelukuaan 1,7 prosenttia.

Pörssiä vetävät myös odotukset Yhdysvaltain keskuspankin Fedin avomarkkinakomitean päätöksistä. Fedin komitealta odotetaan uusia elvytystoimia, kun maan hiipuva talouskasvu ja liittovaltion luottoluokituksen alentaminen aiheuttavat kasvavaa levottomuutta markkinoilla.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Etenkin rahoitusalan osakkeet ovat edenneet hyvää vauhtia tänään.

Osakekurssien noususta huolimatta asiantuntijat ovat kuvailleet päivän kaupankäyntiä hyvin tunnepitoiseksi.

Lisää Aiheesta
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (22)

Sivut: 1 2 3
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Hieno homma. Kävin jo poimimassa Helsingin pörssin ylimyytyjä laatu osakkeita. Nyt alkaa olemaan kohtuulliset oston paikat.
K.Lehto 9.8.2011 20:15

Anonyymi
"Pörssiä vetävät myös odotukset Yhdysvaltain keskuspankin Fedin avomarkkinakomitean päätöksistä. Fedin komitealta odotetaan uusia elvytystoimia."

Velkaongelma voidaan ratkaista ottamalla lisää velkaa!
Pimeyden ytimessä 9.8.2011 20:18

Anonyymi
Huomista odotellessa,voinko nukkua yöni hyvin?
reino Publikaani 9.8.2011 20:20

Anonyymi
"Pörssiä vetävät myös odotukset Yhdysvaltain keskuspankin Fedin avomarkkinakomitean päätöksistä. Fedin komitealta odotetaan uusia elvytystoimia."

Velkaongelma voidaan ratkaista ottamalla lisää velkaa!

....ja alkoholiongelma kuittaantuu juomalla lisää viinaa.
köyhä Nissanisti 9.8.2011 20:21

Anonyymi
Kun usa pörsissä tapahtuu 2% muutos vaikutus on yhtä tyhjän kanssa. Mutta asiaa seurataan kuin paavin puhetta 500 vuotta sitten.
Onko uusi paavi synt 9.8.2011 20:21

Anonyymi
Suomalaisia kusetetaan taas kerran.
Ei koske suomea 9.8.2011 20:24

Anonyymi
Normaalia, monta päivää alamäkeä ja tulee pieni helpotus, etsitään syytä nousuun ja se löytyy.
Totuus on ettei tuo kauaa kestä koska ei ole todellista pohjaa.

Toivotaan ettei romahda jo ylihuomenna.
Fast win 9.8.2011 20:30

Anonyymi
vedonlyöntitaso säilyy:

31.12.2011
OMX 5300 pinnaa..
Noksu 2,93 e

..pientä piristystä ennen lokakuuta,sitten taas alas..tää on "DOUBLE W"
Ukkometso 9.8.2011 20:42

Anonyymi
Normaalia, monta päivää alamäkeä ja tulee pieni helpotus, etsitään syytä nousuun ja se löytyy.
Totuus on ettei tuo kauaa kestä koska ei ole todellista pohjaa.

Toivotaan ettei romahda jo ylihuomenna.

Ben määritää tämän ja huomisen päivän kohtalon... kurssit voivat tulevina päivinä ottaa takaisin jopa puolet laskusta, mutta jos olemme jo taantumassa tai menossa siihen, niin sitten alamäki jatkuu.
Ben 9.8.2011 20:44

Lainalla ei elä pitkään jos ei löydä oikeaa työtä mistä tulee rahaa elämiseen, nyt mailla on tuo ongelma eikä ne heti löydä duunia. Säästöt tappaa taas kulutuksen ja ihan sama ongelma pörssikursseihin.
fast win 9.8.2011 20:50
Sivut: 1 2 3
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä

Oletko saanut parkkisakon yksityiseltä pysäköinninvalvontayritykseltä?