Kirjaudu ▼
 

Aasian pörsseissä rytisi

SeongJoon Cho/Bloomberg
Aasian pörsseissä rytisi
Osakekurssit ovat olleet jyrkässä laskussa myös Aasian pörsseissä tänään. Tokiossa Nikkei-indeksi päätti päivän 3,7 prosentin laskussa. Laajempi Topix-indeksi putosi 3,4 prosenttia.
Taloussanomat-Bloomberg
5.8.2011 09:12
52

Hongkongin pörssissä Hang Seng-indeksi oli kaupankäynnin loppuvaiheessa 4,6 prosentin laskussa. Soulin pörssin Kospi-indeksi sulkeutui 3,8 prosenttia laskussa. Myös Kiinan osakemarkkinoilla tultiin alas, tosin hieman maltillisempaa vauhtia.

New Yorkissa keskeiset osakeindeksit laskivat eilen 4,3-5,1 prosenttia. Myös Euroopan pörssit päätyivät tuntuvasti miinukselle. Helsingin pörssin OMXH-indeksi syöksyi viisi prosenttia alamäkeen.

Viime päivien pörssilevottomuuden taustalla on yleisen talouskehitystä koskevan epävarmuuden ja taantumapelkojen kasvu.

Yhdysvalloista on kuulunut runsaasti huonoja talousuutisia. Maan yksityinen kulutus on kääntynyt laskuun ja teollisuuden saamat tilaukset jäivät reippaasti analyytikkojen odotuksista. Lisäksi Euroopassa pelot velkakriisin leviämisestä Italiaan ja Espanjaan ovat kasvaneet.

∇ Mainos ∇
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (52)


Anonyymi
Asuntojen hinnat voi romahtaa kun uusia lainoja ei myönnetä ilman omaa osuutta kuten Basel III vaatii. Ei siinä ääriään myöten kireille paisutetuille suomen kupla-asuntomarkkinoille vaadita. Toinen romahtamiseen johtava syy ja se tyypillinen, on velallisen äkillisesti huonontunut velanhoitokyky. Mites hoidat velkaa kun yhä suurempi osa tuloista menee nouseviin elinkustannuksiin, kuten 30% vuodessa raketoivaan ruuan hintaan.
70% asuntojen hinnoi 5.8.2011 10:14

Anonyymi
Todellakin rytisee.. eilen illalla rytisi amerikassa ja tänään ilmeisesti euroopassa. Sijoittajat yrittää päästä eroon riskeistä ja siirtyä käteiseen.

Ehkä Jyrki Katainen oli sittenkin oikeassa : meitä uhkaa uusi "Lehman".

Mikä tämän laukaisi liikkeelle ?

Aivan kuten jutussa sanotaan talouskasvu näkymät ovat heikentyneet. Samaan aikaan talouspolitiikassa ei tehdä mitään -esim. USA:ssa tärkeän kotimaisen kuluttajien ahdigon helpottamiseksi ja samaan aikaan keskuspankit näyttävät haluttomilta tekemään mitään merkittävää.

USA:ssa odotetaan Fed:iltä QE3:a (kuten joku laski leikkiä : kun Ben käynnistä ekan QE:een niin markkinat olivat peloissaan, nyt niille on tullut QE:hen addiktio).

Pääsyyllinen kuitenkin alkaneeseen paniikkiin on EKP.

Eilen kokouspäätös näytti menevän rauhallisesti. Korkoa ei nostettu (sitä ei tähän odotettukaan), pankeille tarjotaan lisää likivideettiä toistaiseksi.

Sitten tiedotustilaisuudessaan toimittajat kyseli siitä aloittaako EKP uudelleen velkakirjaostoja jälkimarkkinoilta (se ei ole tehnyt niitä muutamaan kuukauteen) kun Espanjaan ja Italiaan kohdistuu paineita koroissa. Trichet antoi selvästi ymmärtää että SMP on käynnistetty jo tiedostustilaisuuden aikana (ja maanantaina näetty ostojen suuruden).

Ok. Sitten alkoi pankkien trading desk:eistä kuulua uutisia että EKP on aloittanut ostot mutta se ostaakin jo tukijärjestelmässä olevien Irlannin ja Portugalin velkakirjoja. Varsianainen kömmähdys keskuspankkiirilta kommunkoinnissa.

Se olisi kuin EKP olisi viestittänyt että Italia ja Espanja saa sen puolesta mennä menojaan.
Topi 5.8.2011 10:15

Anonyymi
Aika monta vuosikymmentä pörssejä seuranneena, en voi todeta muuta, kuin että tällaista pörssiromahdus hysteriaa en ole nähnyt juuri aiemmin. Tämä on ihan oman lukunsa, lienee jo liioittelua ilmassa tai sitten on tulossa täydellinen auringon pimennys vuosikausiksi.
Kovin pudotus kautta 5.8.2011 10:20

Anonyymi
Todellakin rytisee.. eilen illalla rytisi amerikassa ja tänään ilmeisesti euroopassa. Sijoittajat yrittää päästä eroon riskeistä ja siirtyä käteiseen.

Ehkä Jyrki Katainen oli sittenkin oikeassa : meitä uhkaa uusi "Lehman".

Mikä tämän laukaisi liikkeelle ?

Aivan kuten jutussa sanotaan talouskasvu näkymät ovat heikentyneet. Samaan aikaan talouspolitiikassa ei tehdä mitään -esim. USA:ssa tärkeän kotimaisen kuluttajien ahdigon helpottamiseksi ja samaan aikaan keskuspankit näyttävät haluttomilta tekemään mitään merkittävää.

USA:ssa odotetaan Fed:iltä QE3:a (kuten joku laski leikkiä : kun Ben käynnistä ekan QE:een niin markkinat olivat peloissaan, nyt niille on tullut QE:hen addiktio).

Pääsyyllinen kuitenkin alkaneeseen paniikkiin on EKP.

Eilen kokouspäätös näytti menevän rauhallisesti. Korkoa ei nostettu (sitä ei tähän odotettukaan), pankeille tarjotaan lisää likivideettiä toistaiseksi.

Sitten tiedotustilaisuudessaan toimittajat kyseli siitä aloittaako EKP uudelleen velkakirjaostoja jälkimarkkinoilta (se ei ole tehnyt niitä muutamaan kuukauteen) kun Espanjaan ja Italiaan kohdistuu paineita koroissa. Trichet antoi selvästi ymmärtää että SMP on käynnistetty jo tiedostustilaisuuden aikana (ja maanantaina näetty ostojen suuruden).

Ok. Sitten alkoi pankkien trading desk:eistä kuulua uutisia että EKP on aloittanut ostot mutta se ostaakin jo tukijärjestelmässä olevien Irlannin ja Portugalin velkakirjoja. Varsianainen kömmähdys keskuspankkiirilta kommunkoinnissa.

Se olisi kuin EKP olisi viestittänyt että Italia ja Espanja saa sen puolesta mennä menojaan.



Loistavaa Topi.
Siinnä kommentti joka ei jätä arvailuja. Kiitos.
U. Välimäki 5.8.2011 10:21

Anonyymi
Hurstin leipä. Pian kaikkien huulilla.


Kannattaa lähteä jo jonottamaan, viimeisille ei ehkä enää riitä.
tarveharkinta mukaan 5.8.2011 10:26

Anonyymi
Markkinat päättivät sitten järjestää omat "stressitestit", kun virtuaaliset testit eivät vakuuttaneet. Toivottavasti valtiovarainministeri ymmärtää ryhtyä keskittymään oleellisiin ja keskeisiin asioihin palattuaan hyvin ansaitulta kesälomaltaan. Jos ei kestävyysvajeen vakavuus ole vielä hahmottunut, ehkäpä se alkaa valjeta, kun keskustelut siirtyvät hiljalleen vakuusvaatimuksista apupaketin anomiseen. Siinä tilanteessa neuvotteluasema ei ole paras mahdollinen sattuneesta syystä. Valtionlainojen korkojen nousu, asuntojen hintojen lasku yhdistettynä pörssin romahdukseen ei todellakaan naurata...
Nimetön 5.8.2011 10:27

Anonyymi
Nyt kannattaa opetella onkimaan ettei tule nälkä.
vauhti kiihtyy alamä 5.8.2011 10:29

Anonyymi
Suomen asuntokuplamarkkinoilla rytisee myös. 60% lähtee hinnoista heti, kun pankit lakkaavat lainaamasta rahaa toisilleen alle 20% korolla.Voi olla että asuntojen hintapudotus on kohta pieni murhe, no onneksi ei ole asuntovelkaa. Voi tulla vähä pahempikin ja pitempi kupru kun koko maailma sakkaa samaan aikaan mistäs sitten uusi kasvu?
Ollaan menossa kohti samaa mitä 1938-1939.

Niin, äärioikeisto sai keväällä Suomessakin huippukannatuslukemat.
Loistava tulevaisuus 5.8.2011 10:31

Anonyymi
Konkurssia pukkaa kiihtyvällä tahdilla, asuntojen hinnat on keinotekoisesti pidetty ylhäällä, joko nyt rysähtää, vai vieläkö riittää rahaa pumpattavaksi asuntomarkkinoille, tuskin, sillä herra J.Käteinen tyhjensi kassan ja roiski miljardit pitkin eurooppaa, ja nyt on maksun aika ja köyhä maksaa aina tollojen operoinnit.
Vasaran alle 5.8.2011 10:58

Anonyymi
Äiti ei ole tästä moksiskaan.1918 oli sisällisota (1 vuotta),30 luvun lama (15 vuotta),1939 talvisota (22 vuotta),jatkosota 1941 (24 vuotta),90 -luvun lama(72 vuotta) ja tuleva lama (95 vuotta)
Rakkaus ja metsäraha 5.8.2011 11:04
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti Yöaikaan lähetetyt kommentit päätyvät toimituksen tarkistettavaksi. Kommentit tarkistetaan ja hyväksytään seuraavan päivän aikana. Muina aikoina viestit ovat jälkimoderoinnissa.
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä

Haluatko yrittäjäksi?