"Vielä yksi koronnosto tänä vuonna"
OP-Pohjolan ekonomisti Timo Hirvonen ennakoi Euroopan keskuspankin nostavan ohjauskorkoaan vielä kerran tämän vuoden puolella. Siihen viittaavat EKP:n pääjohtajan Jean-Claude Trichet'n lausunnot tänään korkopäätöksen jälkeisessä tiedotustilaisuudessa.
– Odotus on, että vielä yksi koronnosto tulisi vuoden viimeisellä neljänneksellä. Aiemmin ajateltiin, että EKP:n korko saattaisi nousta kahteen prosenttiin tänä vuonna, mutta talouskasvu on hidastunut ja euroalueen kriisi on päällä, joten se taitaa jäädä 1,75 prosenttiin, Hirvonen sanoo.
Euroopan keskuspankki ilmoitti tänään nostavansa ohjauskorkoaan 0,25 prosenttiyksikköä 1,50 prosenttiin. Koronnostoa pidettiin varmana jo kesäkuusta lähtien. Edellisen kerran korkoa nostettiin huhtikuussa.
"EKP seuraa hyvin
tarkasti kehitystä"
Koronnostolla EKP pyrkii hillitsemään euroalueen inflaatiota. Pankki ennustaa, että keskimääräinen inflaatio asettuu kuluvana vuonna 2,5-2,7 prosentin tasolle. Euroalueen inflaatio ylittää siten keskuspankin kahden prosentin tavoitteen.
– Teimme tänään tärkeän päätöksen, jonka tarkoituksena on ankkuroida inflaatio-odotukset alas, Trichet sanoi tiedotustilaisuudessa Frankfurtissa.
– On tärkeää, että viimeaikainen hintakehitys ei nosta laaja-alaisia inflaatiopaineita keskipitkällä aikavälillä.
Trichet'n mukaan korot ovat edelleen alhaisia ja hintavakaus on tärkeää talouskasvulle. Hän myös sanoi, että "EKP seuraa hyvin tarkasti kehitystä".
Hirvosen mukaan Trichet'n perusteluissa koronnostolle ei ollut mitään uutta.
Trichet nokitti
luottoluokittajia
Ohjauskoron nostolla on vaikutusta markkinakorkoihin. Hirvonen arvioi, että euribor-korkojen nousu hidastuu hieman.
– Vuoden lopussa 12 kuukauden euribor tulee olemaan 2,5 prosentin paikkeilla. Kyllä se jää lähemmäksi kahta ja puolta kuin kolmea prosenttia, Hirvonen sanoo.
Tänään 12 kuukauden euribor noteerattiin 2,19 prosenttiin. Vielä tammikuussa se oli 1,50 prosenttia.
Trichet sanoi tänään myös, että Portugalin valtionlainoilta ei vaadita enää sijoituskelpoisuutta, jotta niitä voidaan käyttää muiden lainojen vakuutena.
Hirvosen mukaan kyseessä on suora vastaus luottoluokitusyhtiö Moody'sin tiistaiseen päätökseen laskea Portugalin valtionpapereiden luottoluokitus roskalainaluokkaan.
– Kuten Trichet sanoi, Portugali on ehkä tehnyt enemmän kuin sopeuttamisohjelmassa vaaditaan, Hirvonen sanoo.
– Portugalin talouden ja Portugalin pankkien kannalta tämä on tietysti hyvä asia. Pankit voivat jatkaa normaalia toimintaansa.














