Kongressivaalit USA:ssa tuovat jännitystä pörssiin
Yhdysvalloissa osakkeiden hintojen arvioidaan lähtevän nousuun, jos republikaanit voittavat odotetusti tiistain kongressivaaleissa. Oikeiston voiton uskotaan hyödyttävän yrityksiä. Osakekauppiaat uskovat republikaaneilla olevan 90 prosentin mahdollisuus voittaa vaalit. Siten markkinoihin tulee todennäköisesti myös vaikuttamaan se, kuinka kirkkaasti republikaanit voittavat, jos he voittavat.
Lisäksi markkinoilla odotetaan keskiviikkoa, jolloin maan keskuspankki Fed kertoo kiihkeästi odotetun talouden elvytyspaketin yksityiskohdat. Markkinat toivovat pankin aikovan pumpata miljardeja dollareita talouteen Yhdysvaltain valtionobligaatioiden ostoina. Johtavat ekonomistit odottavat Reutersin kyselyn mukaan Fediltä 80 – 100 miljardin dollarin ostoja kuukaudessa.
Perjantaina puolestaan saadaan tietoa Yhdysvaltain työllisyystilanteesta. Viranomaisten tilaston uskotaan kertovan 60 000 työpaikan lisäyksestä lokakuussa. Syyskuussa menetettiin 95 000 työpaikkaa.
– Markkinoilla on luultavasti hyvin aaltoilevaa liikettä ja hyvin aktiivista, kun liikkuvia osia on niin paljon, johtava sijoitusstrategi John Praveen Prudential International Investement Advisersista sanoo.

Kommentit (16)
LISÄÄ VELKAA !!
Järisyttävät vaalit, joita "koko" amerikka seuraa= Jenkeissä äänestys % on normaalisti jotain 25 %...
Täytyy vain tyytyä siihen, että koko maailman omaisuus siirretään hiljalleen pankeille ja tätä kautta pienelle piirille. Tätä ei voi enää pysäyttää millään, päätökset on jo tehty. Ei varmasti tarvitse mennä kuin muutama kymmenen vuotta, kun Suomessakaan asunnoista ei omisteta prosenttiakaan vaan lyhennetään pankille vain korkoja.
Tämän jälkeen, kun kaikki omistus on siirretty pankeille alkavat ylisuuren kustannustason takia maat kiistelemään keskenään. Näin omaisuusarvot saadaan taas laskemaan ja leikki alkaa taas alusta.

Niinkö luulet, maailmalta kantautuu toisenlaista ääntä.
Ei kannata luulla suomalaisena omistavansa koko maailmaa se koituu teidän velkatyöläisten kohtaloksi.
Ne omaisuus-arvot ei tule teille jäämään tulevaisuuden vuokralaiset.
Loppuisi valuuttakeinottelu ja turha d-vitamiinin
käyttö.
En ymmärtänyt, mutta et taitanut kyllä sinäkään.
Yksityisten pankkien omistama FED omistaa pian liittovaltion.
En ymmärtänyt, mutta et taitanut kyllä sinäkään.
Tiedän mitä tulevan pitää joten ole siinä siinä luulossa että minä en tiedä, sinua en minä enää perässäni vedä se on varma.
Kun et ymmärrä mitä usa:ssa tapahtuu niin älä komentoi tänne, siunulla on oma palsta suomi 24:llä. LUE henkiseti köyhä uutisia.
Loppuisi valuuttakeinottelu ja turha d-vitamiinin
käyttö.
Muuten hyvä mutta maailma ei ole siihen viellä valmis, yhtenäisyys puutuu.