Helsinki päätyi lopulta nousuun – Stonesoft pakitti pahasti

Helsingissä pörssikurssit kääntyivät illalla nousuun palloteltuaan päivällä laskun ja nousun välillä. Eilisen vilkkaan osavuosikatsauspäivän jälkeen tänään oli rauhallisempaa.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Taloussanomat
13.8.2010 18:50
Kommentit 5

Päivän tulosjulkistajat olivat Honkarakenne, Stonesoft ja Tiimari.

Helsingin pörssin yleisindeksi OMXH sulkeutui 1,1 prosentin nousussa. Myös painorajoitettu indeksi kipusi lopulta prosentin. Pörssissä oli reilusti enemmän nousijoita kuin laskijoita, sillä kaupankäynnin päättyessä jokaista laskuun päätynyttä osaketta kohti oli lähes kolme nousuun päätynyttä.

04:50Osake
-1,11 %
2,67
-0,03
-1,60 %
1,23
-0,02
0,00 %
0,09
0,00
+2,06 %
2,18
+0,04

Vaihtoa kertyi 406 miljoonaa euroa, josta Nokiaa oli noin 83,2 miljoonaa. Matkapuhelinyhtiön osakkeen hinta jäi seitsemään euroon eli 0,6 prosenttia halvemmaksi kuin eilen kaupankäynnin päättyessä. Puhelinvalmistaja sai tänään kylmää kyytiä investointipankki UBS:ltä, joka asetti Nokian vähiten suositeltavien teknologiaosakkeiden listalle.

Pankin mukaan Nokiaan kohdistuvat odotukset ovat vaatimattomat, eikä kilpailutilanne näytä valoisalta lähimmän puolen vuoden aikana.

Tulosjulkistajista Tiimari ja Stonesoft pakittivat, Honkarakenne nousi. Pahiten sijoittajat rankaisivat Stonesoftia, joka laski neljä prosenttia.

∇ Mainos ∇
Lisää Aiheesta
UutinenStonesoftin myynti petti (13.8.2010 11:09)
UutinenTiimari rämpii tappioputkessa (13.8.2010 10:03)
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (5)

Huono 0
Kylmää kylmää...
Velka Elvis
Huono 1
Kylmää kylmää...

Kyllä siinä alkaa monella alaleuka väpättämään kun huomaa, että 25v maksuajalla nykyisen 200k lainan 2%:n lyhennys+korko 450+450 = 900e/kk muuttuu 5% korolla 312+947e = 1260e lyhennykseksi. Varmasti lämmittää mieltä maksaa pankille 900e/kk+ pelkkää korkoa rahasta, jonka pankki on luonut tyhjästä :D
Elvis-kuoro huokaa
Huono 0
Jenkkimedia ja sen finanssipiirit on todella kurpiintuneita Nokiaan. Nämä jatkuvat hyökkäykset ja päivittäinen mediassa jatkuva Nokian pilkkaaminen, CEO Kallasvuon nimittäminen "Worst CEO in 2010"-listalle jne ovat heijastumia siitä, että finanssipiirit ovat menettäneet Nokiassa huomattavasti rahaa.

Sittemmin Nokia on näyttäytynyt julkisuudessa toimettomana, saamattomana, puolustuskyvyttömänä ja flegmaattisena.

Nokian johtajat eivät ole uskaltaneet tulla ulos selvittämään "mitä-missä-milloin"-asioita, eikä ole kommunikoitu selkeästi mitä ollaan tekemässä.

Ei ole osattu tehdä stooria siitä, miksi tähän on tultu, miksi asiat nyt jouduttu tekemään hankalimman kautta, ja miten hyvässä jamassa asiat nyt ovat. Tällaisille tarinoille saataisiin joka maassa huomioarvoa, TV-aikaa, ja oikein toteutettuna positiivista asennetta, sympatiaa, odotusta ja nostetta.

Nokian viestintä, mainonta ja markkinointi lienee maailman kädettömin organisaatio ?
Huono 0
Kylmää kylmää...

Kyllä siinä alkaa monella alaleuka väpättämään kun huomaa, että 25v maksuajalla nykyisen 200k lainan 2%:n lyhennys korko 450 450 = 900e/kk muuttuu 5% korolla 312 947e = 1260e lyhennykseksi. Varmasti lämmittää mieltä maksaa pankille 900e/kk pelkkää korkoa rahasta, jonka pankki on luonut tyhjästä :D

Tosin 200k:n lainan korkomenot vuodessa 2% korolla on 333 euroa kuussa ja 5% 833 euroa. Olettaen että sitä ei ole lyhennetty vielä ollenkaan. Tähän sitten vielä vähennyksenä korosta saatavat verovähennykset.

Muuten aivan hienosti laskettu.
Huono 0
Kylmää kylmää...

Kyllä siinä alkaa monella alaleuka väpättämään kun huomaa, että 25v maksuajalla nykyisen 200k lainan 2%:n lyhennys korko 450 450 = 900e/kk muuttuu 5% korolla 312 947e = 1260e lyhennykseksi. Varmasti lämmittää mieltä maksaa pankille 900e/kk pelkkää korkoa rahasta, jonka pankki on luonut tyhjästä :D

Tosin 200k:n lainan korkomenot vuodessa 2% korolla on 333 euroa kuussa ja 5% 833 euroa. Olettaen että sitä ei ole lyhennetty vielä ollenkaan. Tähän sitten vielä vähennyksenä korosta saatavat verovähennykset.

Muuten aivan hienosti laskettu.

Ehkä tässä haettiin koron suhdetta 2% ja 5% välillä sekä kuukausierän kasvua 25v maksuajalla + 300e/kk?
elviz
Sivut: 1 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti
Miten talouskriisi syntyi? Lue Taloussanomien teemapaketti finanssikriisin vaiheista.

Yhteistyössä

25.5.UPM myy sulkemansa Albbruckin paperitehtaan saksalaisyhtiölle
25.5.Kreikan rikkaat pitävät matalaa profiilia kriisin keskellä
25.5.Egyptin presidentinvaalien ensimmäinen kierros ratkesi
25.5.FT: Espanjan valtio pelastaa Bankian
25.5.Yrittäjät tiukkoina: "Hallinnollista taakkaamme ei saa lisätä!"
25.5.HS: Saksalaiset joutuvat kertomaan kantansa elintestamenttiin
25.5.Tylyyden huippu? – "Kreikka on epäonnistunut valtio"
25.5.Kesämökille pitää päästä – ja mieluummin tänne!
25.5.HS: Yksityinen alus kohtasi avaruusaseman
25.5.Yle: Finnairin ja SLSY:n neuvottelut venyvät ensi viikkoon
25.5.Kyprosko seuraavana rahajonossa?
25.5.USA:n kuluttajien talousluottamus vahvistui ennakoitua enemmän
25.5.Katalonia pyytää Espanjan keskushallitukselta rahoitusapua
25.5.Tämäkö parasta evästä stressaavaan työhön?
25.5.Kreikka voi helpottaa uusien maiden pääsyä euroon
25.5.HS: Vatikaania riepotteleva tietovuoto johti pidätykseen
25.5.EU kantelee WTO:lle Argentiinan asettamista tuontiesteistä
25.5.Kone toimittaa länsimetroon hissit ja portaat
25.5.Lähivakuutuksesta ja Tapiolasta tulee LähiTapiola
25.5.Ruotsin rahoitustarkastus: Nordealla ja Handelsbankenilla ei hätää
25.5.Lemminkäiselle 28 me:n urakka eduskunnalta
25.5.Pikakulttuuria? Suomalaisten kahvitavat muuttumassa
25.5.Finnveran vientirahoituksen kysyntä kasvoi selvästi
25.5.Suursijoittaja: Pörssi kriisissä, markkinoilla pessimismikupla
25.5.IS: Reijo Paanasesta Sdp:n puolusihteeri
25.5.Osakestrategin top 20 -lista – yksi suomalainen mukana
25.5.Nokian Windows 8 -puhelin on Nokia Phi?
25.5.Taloussanomilta KHO-valitus VM:n vakuuspäätöksestä
25.5.Tulli kyllästyi: Jos lankesit nigerialaishuijaukseen, älä soita meille
25.5.Mauton temppu: EU vei mausteet leffa-popcorneista
Talousuutiset reaaliajassa iPhoneen ja iPadiin

04:48IndeksiNousijat ja Laskijat

Kurssi nousussa Technopolis Oyj MO 1 0,14 27,27 %
Kurssi nousussa Technopolis 3,55 6,61 %
Kurssi nousussa Solteq (LP) 1,09 5,83 %
Kurssi nousussa Ruukki Group 0,77 5,48 %
Kurssi nousussa Sievi Capital plc 1,03 5,1 %
Kurssi laskussa Etteplan (LP) 2,5 -2,72 %
Kurssi laskussa Revenio Group Corporation 0,35 -2,78 %
Kurssi laskussa PKC Group 13,29 -3,2 %
Kurssi laskussa Stora Enso A 5,61 -4,1 %
Kurssi laskussa Yleiselektroniikka E 5,0 -5,12 %

04:48IndeksiVaihdetuimmat

Kurssi laskussa Nokia 40,15 M 2,06 %
Kurssi laskussa Stora Enso R 26,61 M -1,36 %
Kurssi laskussa Fortum 25,39 M 0,13 %
Kurssi laskussa Metso 21,05 M 0,18 %
Kurssi laskussa UPM-Kymmene 20,81 M -1,51 %

KalenteriKalenteri

28.5.2012

Tecnotreen ylimääräinen yhtiökokous, esillä osakeanti 10:00  
kuluttajabarometri toukokuulta, Tilastokeskus 09:00  
EK:n luottamusindikaattorit toukokuulta 09:00  
USA:n markkinat kiinni (Memorial Day)    
Uskotko Kreikan jättävän euroalueen heti parlamenttivaalien jälkeen?
 
Dilbert – 26.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949