Yhdysvallat syöksi Helsingin pörssin laskuun

Keskiviikko alkoi Helsingin pörssissä laskussa, ja pudotus syveni entisestään iltaa kohti. Iltapäivällä Helsingissä oli vielä kohtuullisesti nousijoita, mutta pörssin sulkeutumisen jälkeen tahti oli hyytynyt ja nousijoita sai hakemalla hakea. Taustalla olivat eiliset kommentit Fediltä Yhdysvalloista.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Taloussanomat
11.8.2010 18:54
Kommentit 25

Kursseja ympäri maailmaa on painanut Yhdysvaltain keskuspankin Fedin eilisiltainen arvio, että talouden elpyminen on ”vaatimattomampaa” kuin aiemmin on ennustettu. 

Alaspäin on suunnattu muuallakin Euroopassa. Yhdysvalloissa nähtiin selvä laskuavaus ja Aasiassakin mentiin alamäkeä.

04:50Osake
-1,16 %
5,95
-0,07
+0,90 %
19,16
+0,17
+2,06 %
2,18
+0,04

Tulosraportit saatiin kahdeksalta yhtiöltä, joista vaihdoltaan merkittävimmät olivat Sampo, Tikkurila ja Ramirent. Tulosjulkistajista viisi paransi tulostaan ja kolmen tulos heikkeni vuodentakaiseen verrattuna.

Pörssin yleisindeksi sukelsi 2,4 prosenttia 6631,95 pisteeseen ja painorajoitettu OMXH Capped saman verran. Lasku pörssissä oli laajaa, sillä jokaista nousuun päätynyttä osaketta kohden seitsemän päätyi laskuun.

Vaihdolla mitaten päivä oli pirteä. Kauppaa tehtiin 503 miljoonalla eurolla, josta Nokiaa oli 118 miljoonaa. Matkapuhelinyhtiön osake painui kaksi prosenttia 7,04 euroon.

Aamupäivällä tulosjulkistajien vaihdetuin osake Sampo hyppäsi koko vaihtolistan kärkeen. Iltapäivällä se sai kuitenkin väistyä vaihtokuningas Nokian tieltä. Sampo oli myös pitkään nousussa, mutta lopulta alakulo pörssissä taittoi Sammonkin nousun. Osake päätyi miinukselle kaksi prosenttia, vaikka yhtiö paransi tulostaan loppukeväällä odotuksia enemmän.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Ramirentilla
surkea pörssipäivä

Tulosjulkistajista parhaassa vedossa oli koko päivän kuitukankaita ja erikoispapereita valmistavan Ahlstromin osake, joka onnistui jäämään 2,9 prosentin nousuun huolimatta yleisestä apeudesta. 

Maaliyhtiö Tikkurilan osake pysyi nipin napin plussalla ja oli tulosjulkistajien toiseksi paras nousija. Kurssi kallistui 0,9 prosenttia. Parhaimmillaan päivän aikana osake pyyhälsi reippaasti yli kolmen prosentin nousussa. Yhtiö kasvatti liikevaihtoaan ja tulostaan toisella neljänneksellä.

Sammon ja Tikkurilan jälkeen vaihdetuin tulosjulkistaja oli Ramirent, jonka päivä pörssissä sujui lopulta surkeasti. Osake oli päivän pahin laskija halvennuttuaan 7,6 prosenttia.
Rakennuskonevuokraajan liikevaihto kasvoi toisella neljänneksellä hieman viime vuoden vastaavasta ajasta. Kannattavuus ei kuitenkaan yltänyt viime vuoden vertailujakson tasolle.

Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (25)

Huono 0
Nyt kun keinotekoinen elvytys (valtiot lainaavat ristiin toisilleen rahaa) loppuu niin valitettavasti lasku tulee olemaan vielä kova. Myykää
Huono 2
"There's more than a 50% chance the economy is heading for a double-dip recession. And noted economist and author Robert Shiller tells MarketWatch News Break that the Federal Reserve may now lack the power to end the gloom and doom."
double-dip
Huono 0
Peruspena ostaa ja myy silloin kun muutkin. Näihin valintoihin vaikuttavat ihan muut syyt kuin jonkin Fedin vai oliko se FBI tekemiset.
Talonmies
Huono 0
kohta päästään alle 5000 pisteen.Hienoa, tätä on odotettu
Al Qaida
Huono 1
saako nyt sanoa: romrom
romumies
Kysymys K-Kauppiaalle:
Ku mulla ei oo rahaa niin saiskos ruokaa vaihdettua tavaraan? Olis vanha ruohonleikkuri ja muuta hyvää
tavaraa. Mitäs sanotte K-Kauppiaat?
kastroija
Huono 0
Kysymys K-Kauppiaalle:
Ku mulla ei oo rahaa niin saiskos ruokaa vaihdettua tavaraan? Olis vanha ruohonleikkuri ja muuta hyvää
tavaraa. Mitäs sanotte K-Kauppiaat?
Juu minulla sama tilanne.Mites on, onistuuko tällainen?
Kaarle III
Huono 2
Pitäisikö kokeilla uudelleen velkaelvytystä, josta päähyödyn
korjaa kiina johon tuotteiden valmistus siirtynyt.
Kiinan piti nostaa valuuttasa arvoa mutta näyttää laskevan.
Ei taida auttaa kuin riittävän isot tullit väliin, niin tuotanto palaa kulutuksen lähelle.
Yrittäjä
Huono 1
Voi nyyh pörssiniilot menettivät pari euroa ja maailma pidättää hengitystään
hitto räjäyttäkää ne f... kin pörssit
Huono 0
USA talous sukeltaa kuiluun,lisää setelipanoa luvataan...dollari nousee turvasatamana.

Psykologiasta ja pelosta ja ahneudesta pörssin
arvostukset riippuvat.
Toiminta muistuttaa uskontoa.
Järjen käyttö on silloin haitaksi.
Pysy laumassa!
Sivut: 1 2 3 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti
Miten talouskriisi syntyi? Lue Taloussanomien teemapaketti finanssikriisin vaiheista.

Yhteistyössä

25.5.UPM myy sulkemansa Albbruckin paperitehtaan saksalaisyhtiölle
25.5.Kreikan rikkaat pitävät matalaa profiilia kriisin keskellä
25.5.Egyptin presidentinvaalien ensimmäinen kierros ratkesi
25.5.FT: Espanjan valtio pelastaa Bankian
25.5.Yrittäjät tiukkoina: "Hallinnollista taakkaamme ei saa lisätä!"
25.5.HS: Saksalaiset joutuvat kertomaan kantansa elintestamenttiin
25.5.Tylyyden huippu? – "Kreikka on epäonnistunut valtio"
25.5.Kesämökille pitää päästä – ja mieluummin tänne!
25.5.HS: Yksityinen alus kohtasi avaruusaseman
25.5.Yle: Finnairin ja SLSY:n neuvottelut venyvät ensi viikkoon
25.5.Kyprosko seuraavana rahajonossa?
25.5.USA:n kuluttajien talousluottamus vahvistui ennakoitua enemmän
25.5.Katalonia pyytää Espanjan keskushallitukselta rahoitusapua
25.5.Tämäkö parasta evästä stressaavaan työhön?
25.5.Kreikka voi helpottaa uusien maiden pääsyä euroon
25.5.HS: Vatikaania riepotteleva tietovuoto johti pidätykseen
25.5.EU kantelee WTO:lle Argentiinan asettamista tuontiesteistä
25.5.Kone toimittaa länsimetroon hissit ja portaat
25.5.Lähivakuutuksesta ja Tapiolasta tulee LähiTapiola
25.5.Ruotsin rahoitustarkastus: Nordealla ja Handelsbankenilla ei hätää
25.5.Lemminkäiselle 28 me:n urakka eduskunnalta
25.5.Pikakulttuuria? Suomalaisten kahvitavat muuttumassa
25.5.Finnveran vientirahoituksen kysyntä kasvoi selvästi
25.5.Suursijoittaja: Pörssi kriisissä, markkinoilla pessimismikupla
25.5.IS: Reijo Paanasesta Sdp:n puolusihteeri
25.5.Osakestrategin top 20 -lista – yksi suomalainen mukana
25.5.Nokian Windows 8 -puhelin on Nokia Phi?
25.5.Taloussanomilta KHO-valitus VM:n vakuuspäätöksestä
25.5.Tulli kyllästyi: Jos lankesit nigerialaishuijaukseen, älä soita meille
25.5.Mauton temppu: EU vei mausteet leffa-popcorneista
Talousuutiset reaaliajassa iPhoneen ja iPadiin

04:48IndeksiNousijat ja Laskijat

Kurssi nousussa Technopolis Oyj MO 1 0,14 27,27 %
Kurssi nousussa Technopolis 3,55 6,61 %
Kurssi nousussa Solteq (LP) 1,09 5,83 %
Kurssi nousussa Ruukki Group 0,77 5,48 %
Kurssi nousussa Sievi Capital plc 1,03 5,1 %
Kurssi laskussa Etteplan (LP) 2,5 -2,72 %
Kurssi laskussa Revenio Group Corporation 0,35 -2,78 %
Kurssi laskussa PKC Group 13,29 -3,2 %
Kurssi laskussa Stora Enso A 5,61 -4,1 %
Kurssi laskussa Yleiselektroniikka E 5,0 -5,12 %

04:48IndeksiVaihdetuimmat

Kurssi laskussa Nokia 40,15 M 2,06 %
Kurssi laskussa Stora Enso R 26,61 M -1,36 %
Kurssi laskussa Fortum 25,39 M 0,13 %
Kurssi laskussa Metso 21,05 M 0,18 %
Kurssi laskussa UPM-Kymmene 20,81 M -1,51 %

KalenteriKalenteri

28.5.2012

Tecnotreen ylimääräinen yhtiökokous, esillä osakeanti 10:00  
kuluttajabarometri toukokuulta, Tilastokeskus 09:00  
EK:n luottamusindikaattorit toukokuulta 09:00  
USA:n markkinat kiinni (Memorial Day)    
Uskotko Kreikan jättävän euroalueen heti parlamenttivaalien jälkeen?
 
Dilbert – 26.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949