Tulosjulkistajat jumbosijoille laskupörssissä

Helsingin pörssissä päädyttiin tänään laskuun. Myös Aasiassa nähtiin laskua kahden päivän nousuputken jälkeen. Euroopan pörsseissä suunta oli epäyhtenäinen ja indeksimuutokset pieniä. Yhdysvalloissa keskeiset osakeindeksit olivat pienessä nousussa Euroopan sulkeutuessa.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Taloussanomat
4.8.2010 19:31
Kommentit 0

Tulosjulkistukset saatiin kuudelta yhtiöltä, joista vaihdoltaan merkittävin oli Pohjola Pankki. Tulosyhtiöiden osakkeista kolme sulkeutui nousussa ja kolme laskussa.

Yksi päivän harvoista muista yritysuutisista saatiin Metsolta, joka kertoi saaneensa mittavan kaivoslaitetilauksen. Finnair puolestaan kertoi uudesta yhteistyösopimuksesta. Stockmannin sijoitussuositusta laskettiin.

04:45Osake
-0,49 %
2,02
-0,01
+3,23 %
0,32
+0,01
-1,11 %
0,89
-0,01
-0,35 %
8,555
-0,03

Yleisindeksi laski 0,2 prosenttia ja painorajoitettu indeksi saman verran. Vaihtoa kertyi 396 miljoonaa euroa, josta Nokiaa oli 108 miljoonaa. Matkapuhelinyhtiön osakkeen hinta jäi 7,28 euroon eli 0,8 prosenttia alemmas kuin eilen.

Tulosjulkistajista eniten lopahti Pohjola Pankin kurssi. Sen toinen neljännes sujui heikommissa merkeissä kuin vuotta aiemmin. Tulos ennen veroja laski huhti-kesäkuussa 80 miljoonaan euroon viime vuoden 87 miljoonasta eurosta. Yhtiö arvioi koko vuoden tuloksen ennen veroja olevan viime vuoden tasoa.

Pohjola Pankin osakkeen hinta pakitti 3,2 prosenttia jääden 9,48 euroon. Osake sijoittui laskijoiden listalla kolmanneksi.

Affecto Pohjola Pankin
jälkeen pahin lipeäjä

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Pohjola Pankin jälkeen muista tulosjulkistajista kurssijumboksi jäi tietojärjestelmäratkaisuja toimittava Affecto. Sen osake halpeni 2,8 prosenttia. Yhtiö kertoi liikevaihdon kasvaneen toisella neljänneksellä, mutta tulos jäi silti tappiolliseksi. Se odottaa koko vuoden tuloksesta selvästi voitollista.

Laskulta ei välttynyt myöskään toimistokalusteita valmistava Martela. Yhtiö petrasi tulostaan, joka jäi silti tappiolliseksi. Osake painui 1,4 prosenttia.

Nousuun jäivät tulosjulkistajista niukasti vaihdetut Vacon, Ixonos ja Incap.

Lasku pörssissä oli melko laajaa, sillä alamäkeen päätyi melkein kaksi kertaa niin paljon yrityksiä kuin nousuun. Nousijoita kuitenkin oli myös vaihtokärjessä, esimerkiksi neljänneksi vaihdetuin energiayhtiö Fortum ja kuudenneksi vaihdetuin Stora Enso kallistuivat tänään.

Lisää Aiheesta
UutinenNokian muutokset iskevät Ixonokseen (14.2.2011 10:26)
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos
Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti
Miten talouskriisi syntyi? Lue Taloussanomien teemapaketti finanssikriisin vaiheista.

Yhteistyössä

25.5.UPM myy sulkemansa Albbruckin paperitehtaan saksalaisyhtiölle
25.5.Kreikan rikkaat pitävät matalaa profiilia kriisin keskellä
25.5.Egyptin presidentinvaalien ensimmäinen kierros ratkesi
25.5.FT: Espanjan valtio pelastaa Bankian
25.5.Yrittäjät tiukkoina: "Hallinnollista taakkaamme ei saa lisätä!"
25.5.HS: Saksalaiset joutuvat kertomaan kantansa elintestamenttiin
25.5.Tylyyden huippu? – "Kreikka on epäonnistunut valtio"
25.5.Kesämökille pitää päästä – ja mieluummin tänne!
25.5.HS: Yksityinen alus kohtasi avaruusaseman
25.5.Yle: Finnairin ja SLSY:n neuvottelut venyvät ensi viikkoon
25.5.Kyprosko seuraavana rahajonossa?
25.5.USA:n kuluttajien talousluottamus vahvistui ennakoitua enemmän
25.5.Katalonia pyytää Espanjan keskushallitukselta rahoitusapua
25.5.Tämäkö parasta evästä stressaavaan työhön?
25.5.Kreikka voi helpottaa uusien maiden pääsyä euroon
25.5.HS: Vatikaania riepotteleva tietovuoto johti pidätykseen
25.5.EU kantelee WTO:lle Argentiinan asettamista tuontiesteistä
25.5.Kone toimittaa länsimetroon hissit ja portaat
25.5.Lähivakuutuksesta ja Tapiolasta tulee LähiTapiola
25.5.Ruotsin rahoitustarkastus: Nordealla ja Handelsbankenilla ei hätää
25.5.Lemminkäiselle 28 me:n urakka eduskunnalta
25.5.Pikakulttuuria? Suomalaisten kahvitavat muuttumassa
25.5.Finnveran vientirahoituksen kysyntä kasvoi selvästi
25.5.Suursijoittaja: Pörssi kriisissä, markkinoilla pessimismikupla
25.5.IS: Reijo Paanasesta Sdp:n puolusihteeri
25.5.Osakestrategin top 20 -lista – yksi suomalainen mukana
25.5.Nokian Windows 8 -puhelin on Nokia Phi?
25.5.Taloussanomilta KHO-valitus VM:n vakuuspäätöksestä
25.5.Tulli kyllästyi: Jos lankesit nigerialaishuijaukseen, älä soita meille
25.5.Mauton temppu: EU vei mausteet leffa-popcorneista
Talousuutiset reaaliajassa iPhoneen ja iPadiin

04:42IndeksiNousijat ja Laskijat

Kurssi nousussa Technopolis Oyj MO 1 0,14 27,27 %
Kurssi nousussa Technopolis 3,55 6,61 %
Kurssi nousussa Solteq (LP) 1,09 5,83 %
Kurssi nousussa Ruukki Group 0,77 5,48 %
Kurssi nousussa Sievi Capital plc 1,03 5,1 %
Kurssi laskussa Etteplan (LP) 2,5 -2,72 %
Kurssi laskussa Revenio Group Corporation 0,35 -2,78 %
Kurssi laskussa PKC Group 13,29 -3,2 %
Kurssi laskussa Stora Enso A 5,61 -4,1 %
Kurssi laskussa Yleiselektroniikka E 5,0 -5,12 %

04:42IndeksiVaihdetuimmat

Kurssi laskussa Nokia 40,15 M 2,06 %
Kurssi laskussa Stora Enso R 26,61 M -1,36 %
Kurssi laskussa Fortum 25,39 M 0,13 %
Kurssi laskussa Metso 21,05 M 0,18 %
Kurssi laskussa UPM-Kymmene 20,81 M -1,51 %

KalenteriKalenteri

28.5.2012

Tecnotreen ylimääräinen yhtiökokous, esillä osakeanti 10:00  
kuluttajabarometri toukokuulta, Tilastokeskus 09:00  
EK:n luottamusindikaattorit toukokuulta 09:00  
USA:n markkinat kiinni (Memorial Day)    
Uskotko Kreikan jättävän euroalueen heti parlamenttivaalien jälkeen?
 
Dilbert – 26.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949