Cramo painui punaiselle
Rakennuskonevuokraaja Cramon loppukevät sujui ontuen. Yhtiön liikevaihto laski peräti 29 prosenttia ja tulos painui pakkaselle. Loppuvuodesta Cramo ennakoi hieman parempaa, mutta koko vuoden tappiotulokselta se ei yhtiötä pelasta.
Cramon tulos ennen veroja jäi 2,5 miljoonaa euroa tappiolle huhti–kesäkuussa. Tuloslasku on hurja, sillä vuosi aiemmin voittoa ennen veroja kertyi 23,1 miljoonaa euroa.
Osakekohtainen tulos laski 0,15 euroa miinukselle. Vuosi sitten tulosta osaketta kohti kertyi 0,52 euroa.
Liikevaihtoa vuoden toisella neljänneksellä syntyi 109 miljoonaa euroa. Vuosi sitten liikevaihtoa oli 154 miljoonaa euroa. Rakentamisen hiipuminen sekä Pohjolassa että Baltiassa kutisti Cramon liikevaihtoa. Oma vaikutuksensa oli myös valuuttakurssimuutoksilla. Cramon mukaan paikallisissa valuutoissa liikevaihdon lasku oli 22 prosenttia.
Cramo ennakoi koko vuoden rahavirran investointien jälkeen olevan positiivinen. Osakekohtainen tulos paranee loppuvuoden aikana. Koko vuoden tulos per osake jää kuitenkin tappiolliseksi.
Cramo aloitti sopeuttamistoimet kannattavuutensa parantamiseksi alkuvuonna, mutta säästöjen vaikutus ei vielä näy alkuvuoden luvuissa. Cramo aikoo lisätä kululeikkauksia vuoden toisella puoliskolla.
Henkilöstön kokonaismäärä vähenee tänä vuonna noin kolmanneksen viime vuoden elokuun tilanteeseen verrattuna. Säästötoimilla yhtiö tavoittelee noin 35 miljoonan euron säästöjä tänä vuonna.
Cramon mukaan yhtiön bruttoinvestoinnit tänä vuonna ovat noin 30 miljoonaa euroa. Ne kohdistuvat pääosin siirtokelpoisiin tiloihin. Viime vuonna yhtiön bruttoinvestoinnit pitkäaikaisiin veroihin ylittivät 201 miljoonaa euroa.
















Kommentit (5)