Lakkautuksista kertonut Stora Enso nousi pörssissä
Tänään toisen neljänneksen osavuosikatsauksensa julkistaneen Outokummun osake putosi selvästi Helsingin pörssissä. Niin ikään tuloksestaan kertoneen metsäyhtiö Stora Enson R-osakkeen kurssi oli puolestaan myötätuulessa. Nokian kurssinousu auttoi yleisindeksin selvästi plussalle.
OMXH-yleisindeksi päätyi 1,6 prosenttia plussalle 5662,13 pisteeseen. Painorajoitettu OMXH Capped nousi hieman vähemmän, 1,2 prosenttia, ja päätyi 3191,41 pisteeseen.
Vaihtoa pörssiin kertyi 492 miljoonaa euroa, mikä oli edellispäiviä vähemmän. Nokiaa tästä oli 201 miljoonaa.
Matkapuhelinjätin kurssi nousi 3,0 prosenttia 9,43 euroon. Nokia jatkoi eilen alkanutta noususuuntaa, vaikka osake onkin vielä noin 15 prosenttia viikontakaista tulosjulkistusta alempana.
Tulosjulkistajien kurssit
reagoivat eri tavoin
Päivän kahdeksasta tulosjulkistajasta merkittävimmät olivat teräsyhtiö Outokumpu ja metsäyhtiö Stora Enso.
Outokummun tappio toisella neljänneksellä ennen veroja oli 105 miljoonaa euroa, kun analyytikot olivat odottaneet keskimäärin 119 miljoonan euron tappiota ennen veroja. Yhtiön mukaan kysyntä on hieman parantunut, mutta se johtuu lähinnä varastojen tyhjenemisestä.
Outokummun kurssi putosi 4,7 prosenttia 13,18 euroon ja oli pörssin toiseksi vaihdetuin osake.
Analyytikoiden mukaan kurssia pudotti yhtiön seuraavan neljänneksen ja loppuvuoden ohjeistuksen heikkeneminen. OP-Pohjolan analyytikon Jari Räisäsen mukaan yhtiön toimitusvolyymit ja tuloksen elpyminen jäävät arvioita heikommaksi. Hän ei silti pidä voimakasta kurssilaskua perusteltuna.
– Minä en löydä tuloksesta niin paljon negatiivista, että saisin kurssin putoamaan viisi prosenttia, Räisänen sanoi uutistoimisto Startelille.
Metsäyhtiö Stora Enson tulos painui isojen kertaerien vuoksi tappiolle toisella neljänneksellä, vaikka tappio olikin analyytikoiden odotuksia pienempi. Yhtiön tulos ilman kertaeriä oli 47 miljoonaa euroa voitollinen.
Toimitusjohtajan Jouko Karvisen mukaan toiminta Suomessa on tuottanut jatkuvasti tappiota, ja siksi Stora Enso suunnitteleekin tehtaiden tai koneiden sulkemisia Suomessa. Leikkaussuunnitelmista on tarkoitus kertoa tarkemmin elokuun alkupuolella.
Evlin analyytikon Tuomo Kangasahon mukaan yhtiön kertaeristä puhdistettu liikevoitto oli odotuksia parempi.
– Vaikka tulos oli sinänsä pehmeänpuoleinen, oli puhdistettu liikevoitto ennakoitua parempi. Tässä näkyy tuotannon siirtäminen sinne, missä se on kannattavampaa eli Ruotsiin, missä on alhaisemmat kuitukustannukset kuin Suomessa, Kangasaho sanoi.
Yhtiön osakekurssi reagoi tulosjulkistukseen positiivisesti. Vaihdetumpi R-osake päätyi 4,0 prosenttia plussalle 4,40 euroon. Se oli pörssin neljänneksi vaihdetuin 24 miljoonan euron vaihdolla.
Vaihtokärjessä
enimmäkseen nousua
Toinen metsäyhtiö M-real ja sen emoyhtiö Metsäliitto kertoivat tappioiden kasvaneen toisella neljänneksellä. Myös liikevaihto laski. M-real arvioi koko kuluvan vuoden liiketuloksen jäävän viime vuotta heikommaksi. Yhtiön vaihdetumman B-osakkeen kurssi päätyi 6,7 prosenttia miinukselle noin 2,8 miljoonan euron vaihdolla.
Nokian ja tulosjulkistajien lisäksi vaihtokärkeen nousivat konepajayhtiö Metso ja energiayhtiö Fortum. Huomenna puoliltapäivin tuloksensa julkistava Metso jäi 1,0 prosenttia miinukselle. Yhtiön osakekurssi on kuitenkin noussut viimeiset kymmenen päivää selvästi.
Fortumin kurssi päätyi 0,7 prosenttia plussalle ja se oli pörssin kolmanneksi vaihdetuin. Metsäyhtiö UPM:n osake nousi vahvasti, noin 4,0 prosenttia. Tuloksensa jo julkistaneiden Koneen ja Wärtsilän osakkeet putosivat. Wärtsilä laski 3,0 prosenttia noustuaan kuitenkin eilen selvästi.
Muut tulosjulkistajat
enimmäkseen miinukselle
Päivän muista tulosjulkistajista pakkausvalmistaja Huhtamäen liikevaihto laski toisella neljänneksellä viime vuodesta. Tulos ennen veroja kuitenkin tuplaantui. Osake päätyi 1,3 prosenttia miinukselle 7,40 euroon. Vaihtoa kertyi 6,3 miljoonaa euroa.
Konsultointi- ja suunnitteluyhtiö Pöyryn tulos oli reippaassa laskussa toisella neljänneksellä. Myös liikevaihto kutistui. Yhtiön kurssi putosi 1,3 miljoonan euron vaihdolla 2,7 prosenttia.
Mediayhtiö Alma Median kurssi päätyi täsmälleen eilisiin lukemiin aavistuksen alle miljoonan vaihdolla. Yhtiön liikevaihto ja tulos jäivät toisella neljänneksellä viime vuoden vastaavaa aikaa pienemmiksi, kun mainosmyynti sakkasi.
Komposiittiteknologiayhtiö Exel ei kyennyt antamaan tulosennustetta markkinoiden epävarmuuden takia. Liikevaihto putosi huhti-kesäkuussa hieman, mutta liiketulos parani. Kurssi nousi vähäisellä vaihdolla 4,6 prosenttia.















Kommentit (15)
Kehittäisivät edes hiukan tuotteitaan.
Kehittäisivät edes hiukan tuotteitaan.
Niinhän ne tekee kokoajan... yhä useammassa tuoteessa lukee Made in China tai Made in Brasil ja kurssit nousee.
Tyhjäpäiden asettama markkinahinta ei pysy.
Kurssi nousee tietenkin, kun tappiollinen toiminta vähenee.
Mutta eihän se todellisuudessa näin mene.
Yhtiö voi olla missä maassa tahansa, ei tarvitse olla Suomessa eikä Ruotsissa.