Aamukommentti: Korot laskussa, Japani vapaalla
Tämä ajoi pääomaa etsimän turvaa viitelainamarkkinoilta, ja liittovaltion viitelainojen tuotot laskivat osakemarkkinoiden vanavedessä.
Turvan tarve on myös vahvistanut jeniä. Dollari on painunut 90 ja euro 116,3 jenin tuntumaan käytyään eilen 91,5 ja 119,5 jenissä.
Japanin markkinoiden vapaapäivä on tosin vaimentanut liikettä kaikilla markkinoilla.
Turvan tarpeen kasvusta kielii myös Saksan kymmenvuotisen viitelainatuoton lasku eilen iltapäivällä. Tänään Saksan lainatuotot ovat avanneet laskusuuntaan.
Vuoden eurokorko hakee tasoa 2,20 prosentin tuntumassa. Kolmen kuukauden korko on kahden prosentin nurkilla, sen kuukauden termiini 1,75 ja sekä kolmen että kuuden kuukauden termiinit 1,68 prosentin tuntumassa.
3 kk korkoon ennakoidaan siis 0,25 prosenttiyksikön pudotusta maaliskuun puoliväliin mennessä, eli EKP:n maaliskuiseen koronlaskuun luotetaan edelleen.
Valuuttamarkkinoilla jeni on siis vahvistunut, ja kaupankäynti jäänee tänään Japanin vapaapäivän vuoksi niukanlaiseksi.
Suhteessa Kiinan juaniin dollari on pysynyt kuin niitattuna 6,825 juanin tuntumassa.
Yhdysvaltojen tänään julkistettavat joulukuun kauppavajetilastot antanevat valuuttamarkkinoille liikettä iltapäivällä.
Saksa julkisti hetki sitten tammikuun lopulliset inflaatiotiedot, hinnat nousivat vuotta aikaisemmasta ennakkotietojen mukaisesti 0,9 prosenttia.
Yhdysvalloista saadaan joulukuun kauppataseen lisäksi tammikuun budjettivaje.
Pääosa huomiosta on kuitenkin edelleen USA:n hallituksen elvytyspaketissa ja suunnitelmissa pankkien pelastamisesta, ja niiden vaikutuksista Liittovaltion velanottoon ja dollarin arvoon.
Kiinan hallitus suunnittelee sikäläisten lehtitietojen mukaan kevyelle teollisuudelle suunnattavaa elvytyspakettia.
Siihen kuuluu myös alkoholiveron keventäminen, joka saattaa olla tarpeen myös vientiteollisuuden taantuman vuoksi irtisanottujen rauhoittamiseksi.
Kiinan tammikuun vienti oli tänään julkistetun tilaston mukaan 17,5 prosenttia pienempi kuin vuosi sitten, ja maan teollistuneilla alueilla arvioidaan olevan kymmeniä miljoonia työn perässä muuttaneita vailla työtä tai toimeentuloturvaa.















Kommentit (1)