Aamukommentti: Hermoilu jatkuu, Japani vapaalla
Asuntorahastojen velkasitoumukset ovat olleet haluttua tavaraa, koska niiden tuotto ylittää viitelainatuoton mutta niillä on silti oletettu olevan liittovaltion takaus, jonka viime viikon toimet vahvistivat. Liittovaltion omalle maksukyvylle pankkikriisi on kuitenkin merkittävä lisärasite.
Saksan tuottajahintojen perjantaina osoittama ennakoitua vahvempi nousu ajoi euroalueen lainatuottoja ylöspäin. Samalla se kavensi keskuspankin mahdollisuuksia lievittää korkojen nousua vaikka eräiden suurehkojen euromaiden poliittinen johto sitä voimistuvassa äänilajissa toivookin.
Euroopan lomakausi on aluillaan, joten poliittisesti on odotettavissa tavallista enemmän puhetta ja vähemmän toimintaa.
Raakaöljyn hinta on ollut hienoisessa laskussa, West Texas päätyi perjantaina 129,4 dollarista 130,2 dollarin kautta 128,9 dollariin tynnyriltä.
Brent laski perjantaina 132 dollarista 129 dollariin josta on Aasiassa hivuttautunut 129,7 dollariin tynnyriltä.
Samalla hinta laski 82,7 eurosta 83,6 kautta 81,4 euroon josta on tänään edennyt 81,7 euroon tynnyriltä.
Wall Street epäröi,
Aasian osakkeet nousussa
Yhdysvaltojen osakemarkkinat päättivät viime viikon sekavissa tunnelmissa. Ennakoitua paremmat tulokset rohkaisivat rahoitusalan osakkeita, mutta Microsoftin tuloslukemat painoivat elektroniikka-alaa.
Dow Jones päätyi 0,4 prosentin nousuun, S&P 500 hivenen lähtötasonsa yläpuolelle ja Nasdaq 1,3 prosentin laskuun.
Alimmillaan Dow oli miinuksella 0,6, S&P 0,7 ja Nasdaq 1,9 prosenttia. Vahvimmillaan Dow oli 0,6 ja S&P 0,2 prosentin nousussa mutta Nasdaq 0,8 prosenttia pakkasella.
Aasian osakemarkkinat ovat puolestaan aloittaneet viikon vahvassa nousussa. Hang Seng on vahvistunut 3,1 ja Kospi 3,7 prosenttia.
Manner-Kiinassa Shanghain yleisindeksi on vahvistunut 2,4 ja Shenzhenin pienyritysvaltaisempi indeksi 2,7 prosenttia.
Japanin markkinat ovat tänään suljettuina paikallisen vapaapäivän vuoksi.
Euroopassa suuntimia antaa öljyn hinta ja rahoitusalan tilanne. Korkojen nousu painanee kulutustavara- ja palvelutuotantoa.
Korot nousseet jyrkästi,
Euro hipoo taas ennätystä
Saksan perjantainen ennakoitua selvästi vahvempi kesäkuun tuottajahintatilasto ajoi korkoja nousuun. Yhdysvalloissa nousua vauhditti pankkien pelastustoimien nostama liittovaltion lainatarve.
Liittovaltion kaksivuotisen viitelainan tuotto on tänä aamuna Aasiassa pysynyt 2,62 prosentissa jonne se perjantaina 2,5 prosentista 2,48 ja ja 2,65 prosentin kautta kiipesi.
Kymmenvuotinen viitelainatuotto on 4,08 prosentissa jonne se perjantaina asettui käytyään 3,96 ja 4,10 prosentissa. Japanin markkinoiden vapaapäivä vähentää lainojen kaupankäyntiä Aasiassa.
Saksan kaksivuotinen viitelainatuotto nousi perjantaina 4,376 prosentista 4,54 prosenttiin käytyään alimmillaan 4,35 prosentissa.
Kymmenvuotinen kiipesi 4,45 prosentista 4,57 prosenttiin käytyään korkeimmillaan 4,58 prosentissa.
Vuoden eurotalletuksen korko on 5,38 prosentissa, jotakuinkin perjantain euriborin tasailla.
3 kuukauden talletus tuottaa 4,93 ja 6 kuukauden 5,12 prosenttia, niiden kolmen kuukauden termiininoteeraukset ovat 5,14 ja 5,20, ja kuuden kuukauden termiinit 5,10 5,18 prosenttia. Termiinit siis luottavat rahamarkkinahermoilun lievittymiseen vuoden vaihteen lähestyessä.
Dollari on Aasian markkinoilla laskenut 107 jenistä 106,8 jeniin käytyään perjantaina alimmillaan 106 jenissä.
Euro on noussut 169,1 jenistä 169,3 jenin tuntumaan käytyään aamusta lähellä viime viikolla kirjattua ennätystasoaan 169,6 jenissä.
Suhteessa dollariin yhteisvaluutta on noussut hieman 1,585 dollarin yläpuolelle vaihdeltuaan pääosan perjantaista 1,585 ja 1,587 dollarin välillä. Alimmillaan euro kävi perjantaina 1,58 dollarissa ja 168,3 jenissä.
Suhteessa Kiinan juaniin dollari on aamusta kiivennyt 6,816 juanista 6,829 juaniin, melko lähelle perjantaiaamun tasoaan.
Euro on noussut 10,80 juanista 10,84 juaniin vaihdeltuaan perjantain 10,82 ja 10,77 juanin väliä.
Tilastoanti painottuu
loppuviikkoon
Viikon tärkeimmät tilastotiedot ovat Yhdysvaltojen kesäkuun kestokulutustilaukset ja euroalueen rahamäärätiedot jotka julkistetaan perjantaina.
Torstaina saadaan Saksan teollisuuden näköalojen Ifo-indeksi. Luvassa on myös luottamuslukuja suurimpien euromaiden ja koko alueen teollisuudesta ja palvelualoilta, ja Yhdysvalloista tänään ennakoiva suhdanneindikaattori kesäkuulta. Sen odotetaan heikentyneen hivenen, muttei mitenkään markkinoita voimakkaasti painavan paljon.
Tilastoja odoteltaessa suuntaa antavat pääasiassa tulosilmoitukset ja Yhdysvaltojen pankkikriisin kehitys yhdessä öljyn hinnan kanssa.












